Keväällä 2016 heräsin yhtäkkiä siihen, että melkein 15 vuotta aiemmin Konan reissullamme syntynyt unelma asua siellä saattaisi olla miehen työtilanteen muututtua vihdoinkin mahdollinen toteuttaa. Täydellistä aikaa lähteä ei tulisi koskaan eteen kuitenkaan, joten kysyin puolisolta puolitosissani, että lähtisikö mies mukaan, jos saisin jostain jonkun opehomman. Hain Ywam Konan kouluun ja tunnin mittaisen Skype-haastattelun päätteeksi kuulinkin yllättäen sanat ”We would love to have you”. Aloimme siinä sitten pienessä tärinäs miettiä, että lähtisimmekö siis nyt, ja jos emme lähtisi nyt, niin lähtisimmekö ikinä. Sovittiin, että jos saisimme viisumit ja kotimme myytyä, ostaisimme menoliput perille. Viisumit saimme pienellä vaivalla alkuvuodesta 2017 ja talo myi tämän jälkeen itse itsensä.
Nelihenkinen perhe, lapset lähtöhetkellä 4,5- ja 6,5-vuotiaita. Suunnitelmana muuttaa pois kaksi vuotta aiemmin rakennetusta omakotitalosta Helsingissä sekä myydä kaikki sen huonekalut ja muut tilpehöörit ennen lähtöä – ja sitten astua johonkin sellaiseen, mistä ei vielä mitään tiedä.
Huh hei.
Konalla 