Maailman ääriin – ajatuksiani 17 vuoden takaa

Keskiviikkoisessa podcastissa puhuin kaukokaipuusta (sana, joka ei meinannut millään tulla suusta ulos ilman sössöä) ja sopivasti eilen löysin ullakolta lukioaikaiset kansioni, joiden seasta käsiini osui aivan vahingossa yksi, samaa asiaa liippava äidinkielen aine. Ennen kuin kerron siitä teille tarkemmin, haluaisin ottaa aikaa sille, että päivittelen, miksi olen säästänyt lukiovuosieni kansioita. Kirjoitin 17 vuotta sitten, ja vaikka kansioiden kulmat ja konseptipaperit olivatkin täynnä ihania parhaiden ystävieni raapusteluja ja sydämellisiä tikku-ukkoja, oli vihdoin aika laittaa paperit keräykseen ja kansiot roskiin. Olen huomannut olevani piilohamstraaja, minkä tajuaminen on ollut.. no, silmiä avaavaa. Muistot säilynevät ilman kaikkea todistusaineistoakin.

Nyt siihen tekstiin.

Abivuotenani kirjoitin lyhyen aineen otsikolla Maailman ääriin. Tekstistä paistaa kirkkaana läpi teinin mustavalkoinen maailmankuva sekä minun junnuvuosinani kantama maailmantuska, mutta kyllä siinä yllättävän paljon samaistumispintaakin paikka paikoin oli. Pikkusen meinasin ihan liikuttua.

%RFUmXmLR4CqITWR8Jw_thumb_4269

Näin kirjoitti yhdeksäntoistavuotias minä seitsemäntoista vuotta sitten:

Ihmiset harvoin ovat täysin tyytyväisiä tilaansa. Toiset kaipaavat maineen ja mammonan lisäksi vielä lisää materiaa, toinen ystävää, joku vain kattoa päänsä päälle. Nykynuoren mahdollisuudet ovat niin moninaiset, että valinnan vaikeus kasvaa vuosien karttuessa. Sanonta ”ruoho on aina vihreämpää” kasvattaa tyytymättömyyttä aidan tällä puolen ja loppujen lopuksi tuloksena on koko joukko onnettomia nuoria, jotka eivät osaa lähteä enää suuntaan eivätkä toiseen.

Maailma on hokeman mukaan pieni, mutta todellisuudessa ainoastaan ihmisen oma näkemys pallostamme kutistaa sen uskottuun kokoonsa. Maailmahan on valtava. On niin paljon nähtävää ja opittavaa, että siinä helposti kaatuu rajapyykki toisensa jälkeen.

Itselläni on haave maapallosta. Eri kulttuureista, ihmisistä, auringosta. Kurkkua kuristaa, kun tietää mihin sitä on juuttunut. Kun tietää mahdollisuuksien määrän.

Nykynuorella on paha olla arjen harmaassa aherruksessa.

Miten dramaattista! Onneksi enää ei ole paha olla, eikä elämä ole ollutkaan pelkkää harmaata arjen aherrusta. Pian paistaa aurinkokin lämpimästi joka päivä, siinä arjessakin.

4 vastausta artikkeliin “Maailman ääriin – ajatuksiani 17 vuoden takaa

  1. Ihana! Mullakin on lukioaikaisia konsepteja tallessa, mutta olen jotenkin saanut määrän rajoitettua yhteen kansiolliseen parhaimmistoa. Mutta sitten mulla onkin laatikollinen nuoruuden päiväkirjoja, joita en ole raaskinut heivata pois eikä niitä kyllä kehtaa lukeakaan…:D

    Tykkää

    1. Voi ei, mulla on ihan sama! Mä just pakkasin taas laatikollisen päiväkirjoja talteen ja yksikin vilkaisu niihin toi häpeän punan poskille 😄 Mikähän siinä onkin, että niitä ei silti vaan pysty heittämään pois, vaikka ei tosiaan myöskään lukemaan?

      Tykkää

  2. Ihanaa maailmantuskaa!

    Sun pitää tehdä blogille instaan tili, jotta tämmöset kaukohaaveilijat saavat entisestään lykkyä pesään ja omillekin unelmille tulta alle. 😉

    Tykkää

    1. Oot aivan oikeassa ja myös jäljillä, koska aion avata blogin instan lähempänä lähtöä! Sitten kun alkaa olla niiden aika, että satelee pilvikuvia koneesta ja palmuja rannoilta – kun jotenkaan nämä muuttolaatikot eivät ole vielä kutsuneet sen enempää kuvaamaan, heh 😊

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s