Kun astuimme rämään laina-autoomme toissapäivänä, oli päällä sellainen vatsanpohjaa kutitteleva intofiilis. Päätimme siinä lennossa, mitä reittiä ajettaisiin saaren toiselle puolelle Hiloon. Pahoittelen kuvien kökköä laatua, kamerani on edelleen Gatwickin lentokentällä.
Tämä seuraava tietoisku olkoon teille kaikille suomenkielisille Big Islandin maaperälle matkaaville – joita on varmasti runsaasti: Konan ja Hilon välin voi ajaa pääasiassa kolmella eri tapaa. Valittavana on north route, south route tai ajo suoraan oikaisten vuorten kautta. Jos lähtee kiertämään saarta etelä- tai pohjoispuolelta, löytää molemmilta reiteiltä ihania rantoja, vesiputouksia, ravintoloita, tulivuoren ja muuta nähtävää. Me ajoimme viimeeksi silloin 14 vuotta sitten eteläreunan kautta, joten nyt otimme pohjoisreitin. Periaatteessa matkaan pitäisi kulua rantaviivaakin nuollen vain kolmisen tuntia, mutta todellisuudessa matkaan saa kulumaan melkein koko päivän.
Ihan oikea syy Hiloon lähtemiselle oli niinkin tympeä kuin etsiä meille autoa. Vaikka Kona on suhteellisen pieni paikka, palvelut ovat meistä kohtuullisen kaukana, eikä tässä kuumudessa voisi kuvitellakaan pyöräilevänsä tai kävelevänsä lasten kanssa edes kauppaan. Sen muuten aina Suomessa unohtaa, miten kuuma sitä voi jossakin olla. Täällä lämpö kohoaa päivisin reippaasti yli kolmeenkymmeneen ja aurinko porottaa iholla tuntuen kevyeltä kärvennykseltä. Emme vielä löytäneet tällä reissulla autoa, koska nekin, kuten kaikki muukin täällä, on melkoisen korkeissa hinnoissa.
Matkalla Hiloon kävimme kerran uimassa ja syömässä jo alkumatkasta Waikoloa Beachilla. Kuumuuden väsyttämät lapset nukahtivat tämän jälkeen autoon, joten ajelimme läpi ihanien maisemien Akaka Fallseille.
Takaisin ajoimme yhden hotelliyön jälkeen suorinta tietä eli vuorireittiä. Matkalla ei ole oikeastaan ollenkaan pysähdyspaikkoja eli kannattaa varata mukaan vähintään vettä ja hyvä auto. Mua vähän jännitti, miten meidän autovanhus meidät kotiin saakka toisi, mutta täällä ollaan. Tiet ovat kyllä tosi hyvässä kunnossa ja maisemat karuja ja kuivia. Kuitenkin omalla tavallaan majesteetillisia, kun levossa oleva tulivuori Mauna Kea kohoaa yli 4000 metrin huippuunsa ihan vieressä, pilvet hipovat vuoren pintaa melkein ajotien korkeudella, eikä lähellä ole mitään missään. Ja kotimatkakin taittui oikeasti alle kahdessa tunnissa, kun ei tule matkalla vastaan muita houkutuksia.
Reissun jälkeen on taas väsynyt fiilis. Pitkien lentojen jälkeen ei tämä reissukestävyys ole palautunut vielä ihan normaaleille tasoille, joten nyt taas himmaillaan jonkun aikaa. Onneksi kotona on ihan kivaa.
Konalla 
Mahtavaa maisemaa! Tuo putouskuva tuntuu elävältä kun rullaa sivua alas! Onnea ja iloa uudessa paikassa!
TykkääTykkää
Mä kyllä myös rakastan näitä maisemia. Ja näitä eroja täällä! Toisaalla on vehreää ja sadella ripsottaa usein, toisaalla on todella kuivaa kuin erämaassa. Yhteen pieneen saareen mahtuu uskomattoman paljon kaikenlaista.
TykkääTykkää
Hieno putous! Tuo on jäänyt meillä näkemättä. Samoin siellä Hilon puolella on kai jonkunlaiset tide poolsit missä voi snorklata kalojen kanssa, mutta siellä on aina satanut vettä kun ollaan käyty, joten ollaan äkkiä palailtu saaren toiselle puolelle. Mekin ajettiin ensimmäisellä kerralla tuo yläreitti ja pysähdyttiin siellä jonnekin pikkukaupunkiin ja heritage puistoonkin. Viime kerralla mentiin siitä keskeltä eikä siellä tosiaan paljoa näkemistä ollut 🙂 Alareitti onkin sitten tännä kaikenlaista. Se vihreä hiekkaranta oli aika upea!
TykkääTykkää
Mä muistan sen vihreän hiekkarannan edelliseltä kerralta myös! Vielä ei olla ehditty sinne käymään, täytyy mennä pian. Hilossa ripsotteli nytkin muutamia kertoja, mutta on siellä sitten vehreääkin! Aivan upean näköistä, kun kaikki kukkii ja ruohokin on syvän vihreää, toisin kuin täällä monin paikoin. Ne pohjoispuolen pikkukaupungit puhutteli mua todella vahvasti. Jostain syystä ne tekee niin aina; ihan samaa olen kokenut Euroopan pikkukaupunkeja kierrellessä. Joku aitous niissä vaan vetoaa.
TykkääTykkää