Varjoja paratiisissa – Miltä muutto on tuntunut lapsista?

Mä ajattelin ensin, etten halua vielä tässä vaiheessa kirjoittaa tätä ulos, koska en haluaisi jättää tekstiä tilanteeseen ’kaikki on pilalla’. Ajattelin, että odottaisin sitä hetkeä, kun lasten tunteet muuttoa kohtaan olisivat tasoittuneet, mutta keskusteltuani (virtuaalisesti) muutamien viisaiden, maastamuuttaneiden naisten kanssa, ymmärsin, että siinä saattaa kestää pitkäänkin. Tulkoon tämä nyt sitten tänne aivan tuoreeltaan, vajaa pari viikkoa muuton jälkeen.

Ulkomaille muuttaminen lasten kanssa on ollut mulle alusta saakka rankkaa. Sekä pitkään kestänyt talon tyhjennys että ystävien kanssa lausutut hyvästit olivat jo ihan oma lukunsa. Kun sitten erosimme lasten isovanhemmista lentokentällä, kaikilla valui kyyneleet pitkin poskia. Kuopus vaikeroi, että haluaa kotiin ja Esikoinen piti mua tiukasti kädestä kiinni ja nyyhkytti hiljaa suruaan. Koko matkan ensimmäiselle stopillemme Helsingistä Lontoon kautta Los Angelesiin suru ja ikävä aaltoilivat lasten mielissä. Väsytti ja itketti. Vuoron perään jommaltakummalta tyrskähti ikävä ystäviin ja perheeseen. Molemmat ymmärsivät vallan hyvin, että nyt ollaan pois pitkään.

20170712_170742

Silittelin päitä, yritin ymmärtää. Itkin itsekin. Kerroin, että mustakin oli vaikeaa erota rakkaista ihmisistä. Selitin, että ihmisiin kuuluukin kiintyä ja olisi kamalaa, jos eroaminen läheisistä ei tuntuisi missään. Yhteys muihin kun on tärkeimpiä ja parhaimpia asioita, mitä meillä elämässä voi olla. ”No miksi me sitten lähdettiin?”

Kun kehuin lapsia hyvin menneiden lentojen jälkeen hotellissa Losissa, Esikoinen totesi, että sekin kaikki aivan turhan takia. Kun ei olisi pitänyt lähteä ollenkaan. Sydän muljahti kymmenennen kerran ympäri.

Olen miettinyt monta kertaa, että millainen äiti laittaa lapsensa tällaisen läpi. Inhoan sitä hokemaa, että kyllä lapset sopeutuvat aina nopeasti. Musta on lapsia kohtaan ylenkatsovaa odottaa, että heidän pitäisi vain sopeutua ja hyväksyä kaikki muutokset, ihan sama mihin heidät viskaa, aivan kuin heillä itsellään ei olisi mitään omaa tahtoa, tunteita tai ajattelun taitoja. Ja miksi heidän ylipäätään pitää sopeutua mun unelmani takia? Jos he olisivat saaneet päättää, olisimme jääneet samaan taloon, samojen ystävien lähelle, samoihin harrastuksiin ja tuttuihin kuvioihin. Kuka minä olen päättämään, että lasten piti jättää kaikki heille läheinen ja tärkeä ja hypätä tuntemattomaan, edes ymmärtämättä, mitä kaikki tällainen tarkoittaa? Muutto, kuten muutos aina, on ollut lapsillekin melkoinen stressi.

20170712_185150

Olen viime aikoina onnistunut muutenkin loistamaan äitinä. Näin yhtenä (oikeasti) kevyenä esimerkkinä: Kuopus sai elämänsä raivarit väsyneenä Universal CityWalkilla ja hyvän tovin hänen kanssaan painittuani (oikeasti yritin rauhoitella) lahjoitin lapsen puolisolle (joka muuten sai lapsen rauhoittumaan heti) ja minä siirryin kyyneleet silmissä sivuun rypemään itsesäälissä. Mietin, kuinka olin tätä muuttoa taidolla ja tunteella valmistellut ja niin paljon sen eteen tehnyt ja nyt olen nukkunut monta yötä putkeen vain muutaman tunnin yhteensä ja olen kuolemanväsynyt ja minä en ansaitse tällaista. Sitten tulin ajatelleeksi, että vastukseni on nelivuotias ja mä voin ehkä nyt lopettaa.

Olemme vasta saapuneet uuteen kotiimme maailman toiselle puolen ja koko sopeutumisprosessi on vielä ihan alussa. Uskon ja tiedän lasten sopeutuvan kyllä, mutta he onnistuvat siinä omaan tahtiinsa melko merkittävän stressin läpi. Kuten me aikuisetkin, kumpikin tyylillään.

20170712_185454

Vaikka tämä koko ruljanssi on ollutkin välillä melkoinen valitusvirsi, en ole silti edelleenkään katunut hetkeäkään. Ulkomaille muutto lasten kanssa on tällaiselle läheisiään rakastavalle, syvästi sitoutuvalle ja vahvasti tuntevalle oikeasti hetkittäin kohtuullisen vaikeaa, mutta kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Eikä tästä ekasta viikostakaan ole tosiaan iloja puuttunut. Vaikka tätä erontuskaa tässä onkin ollut, niin ne huippuhetket täällä ovat todella olleet ihan uskomattomia huippuhetkiä. Aivan käsittämättömiä maisemia, kauniita paikkoja ja hymyileviä ihmisiä. Paljon ihanaa aikaa perheen kanssa, suuria hiekkalinnoja, tulisia auringonlaskuja, paljon jäätelöä, lämmintä merivettä ja isoja aaltoja. Merkityksen ja kodin tunnetta.

Luotan siihen, että kivikkoisestakin alusta huolimatta voimme jokainen myöhemmin sanoa, että kannatti uskaltaa lähteä.

30 vastausta artikkeliin “Varjoja paratiisissa – Miltä muutto on tuntunut lapsista?

  1. Minä uskon, että sinä ja puolisosi osaatte oikealla tavalla ottaa lasten tunteet vastaan. Tekstistäsi todella huokuu se, että haluat ymmärtää ja auttaa sopeutumisvaikeuksissa.

    Uskon myös kovasti siihen sanontaan, että onnellisten lasten takana, ovat onnelliset vanhemmat.
    Voimia vaikeisiin hetkiin ja ilosista hetkistä paljon energiaa kohdata ne vaikeat.

    Edelleen hehkutan sitä, että tekstiäsi on todella miellyttävää lukea.

    Liked by 1 henkilö

    1. Voi kiitos. Et uskokaan, miten kommenttisi ilahdutti. Todella kauniisti sanoit, olen oikeasti otettu. Ei tässä auta kuin parhaansa tehdä kaikille uudessa tilanteessa ja säilyttää luotto tulevaisuuteen – kyllä se varmasti jollain tavalla hyvä on.

      Tykkää

  2. Kovasti tsemppiä sinne! Alussa ottaa varmasti lujille mutta uskon että lapsetkin alkavat nauttia uudesta ympäristöstään ihan eri tavalla, kun arki alkaa ja tietyt rutiinit tuovat tuttua turvaa, vaikkakin ihan eri paikassa kuin ennen. Ja arjen kautta varmasti löytyy myös paljon uusia ystäviä.

    Mietin tässä että lapset varmaan hyvin harvoin oikeastaan haluavat muutosta mihinkään. Onhan se ymmärrettävää, että halutaan pitää tutut kaverit ja tuttu ympäristö. Muutos on kuitenkin myös suuri mahdollisuus, jonka aikuiset tietävät mutta lapset eivät vielä, koska eivät vielä pysty ajattelemaan paljon nykyhetkeä pidemmälle. Uskon että he ymmärtävät sen myöhemmin ja ovat iloisia elämäänsä rikastuttaneesta ja maailmaa avartaneesta kokemuksesta, vaikka se alkuun ottikin koville. 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos Karoliina, näin mä uskon myös. Ja toi on niin totta, mitä sanoit lapsista: yleisesti ottaen ovat kyllä porukkana melkoisia konservatiiveja! Eikä heillä tosiaan ole käsitystä siitä, millaiseksi elämä täällä mahtaa muotoutua. Elokuussa alkaa koulut ja päiväkodit ja toivottavasti löydetään lapsille myös kivat harrastukset, niin eiköhän se siitä. Tähän uskotaan 🙂

      Tykkää

  3. Kiitos tuhannesti jakamisesta Anu! Meillä lähtö viikon päästä ja samat asiat pyörivät mielessäni – olenko kauhean itsekäs ihminen, kun vien pojan mennessäni. Hänellä kun jää isäkin Suomeen (olemme eronneet vuosia sitten). Mummot ovat hirmuisen rakkaita ja kaverit myös, mutta poika on kyllä hirveän reippaalla mielellä lähdössä. Ei lainkaan ikävissään.

    Mutta kieltämättä pelottaa, mitä tuleman pitää. En ole vanhempana kärsivällisimmästä päästä, mutta nyt olen toitottanut itselleni jo etukäteen, että hengitä ja laske miljoonaan…

    Tsemppiä hirveästi teidän köörille. Uskon, että kulmat alkavat hitaasti, mutta varmasti hioutua ja lopussa kiitos seisoo. Oottehan nyt ihan mahdottoman rohkeita vanhempia!

    Jään seurailemaan ihanaa blogiasi 🙂 Omani löydät täältä: http://johannabirgitta.blogspot.fi

    Tykkää

    1. Johanna, kiitos niin paljon kauniista sanoista ja tsempeistä. Ja kiitos myös blogisi linkkaamisesta, menen lukemaan heti tänään! Meillä tätä pientä pelkoa oli jo kotona nähtävillä ja se kulminoitui sitten koneeseen noustessa, että sikäli lähtökohta vaikuttaa sulla helpommalta. Tsemppiä kuitenkinkin jo etukäteen, jos ikävä silti iskee! Se raastaa kyllä sydäntä. Kaikkea hyvää järjestelyihin! 🙂

      Tykkää

  4. Elämä ei ole aina helppoa ja hauskaa. Arkeen, Suomessa ja ulkosuomalaisena,kuuluu erilaiset päivät. Sitten vielä muuton tuomat olotilat itsessä ja lapsissa. Teillä on niin vahva ydinperhe,että välillä voi tyrskytä, kun on vahvat kädet, jotka kannattelevat. Jokainen vanhempi tekee valintoja ja tekoja, jotka vaikuttavat lapseen. En usko, että muuttonne on pahimmasta päästä😘. Pääasia, että ne ajatukset saa sanoa ulos ja tulla kuulluksi. Rakkaita haleja sinne❤

    Tykkää

    1. Oot niin oikeassa, näillä lapsilla on kuitenkin kaikki asiat todella hyvin. Niinhän se on. Tällaisessa muuten vakaassa tilanteessa yks muutto ei kuitenkaan kaikkea (tai mitään, oikeasti) kaada, vaikka vähän pakkaa sekoittaakin. Kiitos Nea, halauksia takaisin ❤

      Tykkää

  5. Yks syy lasten – ja monen aikuisen – muutosvastaisuuteen on loogisesti tiedon puute. Ei lapset voi noin yleisellä tasolla haluta muutosta kun eivät pysty hahmottamaan ja voi vielä sitä tietää, että on muita onnellisia paikkoja elää, muita kaveripiirejä, muita harrastuksia. Tutussa kiinni pysyminen johtuu siitä ettei tiedä mistään muusta, joten voi vain pelätä tutusta luopumista, tuntemattomaan joutumista ja vastustaa muutosta täysillä.
    Sama monella aikuisella, kun ensi kertaa muuttaa uuteen paikkaan. Jos ei ole kokemusta vastaavasta tai ole hankkinut tietoa uudesta paikasta, pelkää sitä, mitä muutos vie itseltä pois, muttei huomaa ajatella mitä ihanaa muutos tuo sen tilalle.
    Kun ajattelee tästä näkökulmasta, eli vähän etäännyttää itseään tilanteesta, saa ehkä vähän etäisyyttä tunnemylläkkäänkin – sehän on vain hyvä reaktio että tunteet tulevat ilmaistuksi ja kuulluksi. (Raskasta ja rasittavaa varmasti silti.)
    Jälkikäteen sitten yksi hyöty lisää lapsille tästä on että kun elämä useimmilla jossain vaiheessa ainakin vähän heittelee aikuisena, ja maailman olosuhteet mullistuvat, niin on tottunut siihen, että aina voi muuttaa uusiin olosuhteisiin ja vaikuttaa siihen millaiseksi oma elämä muodostuu.
    Uuden etsimisen, eteenpäin kulkemisen ja lähtemisen taito on hieno lahja lapselle. Ne jotka eivät sitä saa, eivät ehkä osaa aikuisena tehdä muutoksia elämänolosuhteisiinsa ajoissa, vaan vasta ihan pakon edessä, jolloin elämä on usein raskasta.
    Te opetatte lapsille tosi tärkeitä taitoja. Lapset joita suojellaan kaikilta stressaavilta kokemuksilta (ajatellen muka lapsen parasta), ei välttämättä aikuisena kestä stressiä juuri lainkaan – ja joutuvat sitten opettelemaan sitä vasta aikuisena, kun muut ympärillä jo osaavat.

    Tykkää

    1. Voi, kiitos niin paljon ihanan analyyttisesta vastauksesta. Mä itse yllän samankaltaisiin analyyseihin vain silloin, kun pystyn pitämään omat tunteet erossa asiasta – ja nyt en todellakaan ole pystynyt. Lasten kaikki asiat ja olot tulee niin ihon alle. Mutta olet aivan ja täysin oikeassa. Lapset tulevat varmasti huomaamaan tämän kautta, miten hienosti oppivat selviämään uusissa tilanteissa ja vahvistuvat ihan uusiin sfääreihin. Kiitos, Anne.

      Tykkää

  6. Ennen kuin me lähdettiin Suomesta, viisas tätini sanoi kommentin, joka kantoi pitkälle. Hän on itse asunut monta kymmentä vuotta ulkomailla ja palannut sitten. Kun kaikki muut ympärilläni vain hehkuttivat, että onpa magee juttu, täti muistutti, että tämä on vaikeaa. Ensimmäinen vuosi on haastava koko perheelle. Kaikille pitää antaa aikaa sopeutua ja mennä prosessissaan edestakaisin.

    Meidän muuton vaiheista voit halutessasi lukea mun vanhasta blogista https://aurinkolaaksoon.blogspot.com.

    Tsemppiä, tyyneyttä ja iloa!

    Tykkää

    1. Kiitos, kävinkin jo eilen blogissasi ja jatkan lukemista tänään. Viisas täti sinulla. Kyllä tämä on vaikeaa. Onneksi päätimme jo heti alkuun sitoutua tänne vähintään kahdeksi vuodeksi, koska ajateltiin, että lapset ehtii tottua kaikkeen tähän tämän ekan vuoden aikana. Toinen vuosi on sitten varmasti helpompi, näin uskon. Paljon kiitoksia tsempeistä, niitä tarvitaan kyllä!

      Tykkää

  7. Kaikkein koviten laulava lintu on muutosvastarinta ”mäenhaluu” ”mäenhaluu”. Eihän sen kai pitänytkään olla helppoa. Kun alku järkytyksestä alkaa selvitä, alkaa ne uudet asiat tuntua tutulta ja kivalta, lapsistakin. Jonakin päivänä se muutosvastarintakin muuttaa lauluaan 🙂

    Tykkää

  8. Hienoa kun kirjoitat näistä varjopuolista!

    Niin kuin tuolla toisaalla jo sanoinkin, muakin ärsyttää ihan älyttömästi se olettamus, että lapset kyllä aina sopeutuvat. Kyllähän he sopeutuvatkin kun vaihtoehtoja ei ole, mutta ei se lapsille tule sen helpommalla kuin aikuisillekaan. Maasta toiseen muuttaminen on palkitsevaa mutta monella tapaa myös hyvin raskasta ja vaikeaakin, niin kuin S tuossa yllä myös toteaa.

    Mua ärsyttää itseäni lisäksi myös ne oletukset, että lapset itsestäänselvästi olisivat ennen pitkää kiitollisia niistä valinnoista mitä vanhemmat ovat heidän puolestaan tehneet – oli sitten kyse kansainvälisestä muutosta tai mistä hyvänsä. En tiedä pystyykö meistä kukaan erittelemään elämän eri osa-alueita sillä tapaa, että voisi lopulta jälkeenpäin sanoa mikä on kaikkinensa ollut hyvä tai huono valinta. Kaikessa on puolensa. En menisi itse takaamaan, että omat lapseni tulevat kiittämään meitä tästä kiertolaiselämästä johon ovat syntyneet… Ei auta kuin tehdä parhaansa tässä hetkessä ja ajatella, että huonomminkin voisivat asiat olla! Sama elämänohje pätee varmaankin eli sitten elämäänsä miten ja missä hyvänsä.

    Jos kiinnostaa niin omassa blogissani olen käsitellyt sopeutumista paljonkin, pääasiassa omasta näkökulmasta mutta myös lasten kokemuksia ja tunnelmia liipaten muun muassa tässä kirjoituksessa: http://edustusrouvanpaivakirja.blogspot.com/2014/10/pieni-askel-aikuiselle-suuri-harppaus.html

    Tykkää

    1. Kiinnostaa ehdottomasti ja menen kyllä tänään lukemaan – ellen ole jo lukenutkin. Mä olen lukenut blogiasi jo monen vuoden ajan ja joskus blogger-aikoina kommentoinutkin, mutta jostain syystä asetuksesi ei ymmärrä mun kirjautumista WordPressistä enää, enkä pysty kommentoida! Olisi ollut niin monta kertaa sanottavaa lukemani jälkeen, mutta ei mene mun kirjautuminen läpi, harmittaa ihan.

      Mutta niin, kiitos itsellesi ajatusten jakamisesta, sain meidän keskustelusta paljon. Mä en ollut tullut edes ajatelleeksi tota, että ei pitäisi odottaa, että lapset olisivat automaattisesti kiitollisia meidän valinnoista sitten, kun ovat aikuisia. Ehkä mä oon tässä heidän kriisissään jopa vähän tarttunut siihen sellaisena pelastusrenkaana, että kyllä he tätä myöhemmin arvostavat. Tosiaan, voihan olla, että eivät arvosta. Toivotaan tietysti, että näkisivät tässä paljon hyvää, ja kuten monessa kohtaa on tullut esiin, kaverit ja hyvin rullaava, tuttu arki on niitä avaintekijöitä. Sitä odotellessa! 🙂

      Tykkää

      1. Voi harmi, että mun blogiin kommentointi ei ole onnistunut! Muutin jossain vaiheessa blogin asetuksia niin, ettei anonyymejä kommentteja voinut enää jättää – väsyin tahallisen ilkeisiin kommentteihin jotka tuli poikkeuksetta anonyymeiltä – mutta siinä on tainnut vahingossa sitten tiukentua kommentointirajoitukset muutenkin. Käyn katsomassa jos saisin niitä säädettyä vähän rennommiksi.

        Täytyy vielä lisätä, että en usko, että meidän lapset tulee meitä myöskään mitenkään erityisesti syyttämään tästä elämästään jos en heiltä mitään erityisiä kiitoksiakaan odota. Hyvinhän meidän lapsillamme on asiat ja uskon, että he kyllä tietävät kuinka paljon teemme ihan vain heitä ajatellen ja heidän parhaakseen. Jotenkin itse vain vierastan sitä ajatusta, että lasten tulisi tuntea tai osoittaa kiitollisuutta vanhempien elämänvalintoja kohtaan. Siinä vaiheessa kun yksi valinta on tehty vertailukohteet alkavat aika nopeasti hiipua pois. Kun on vain tämä yksi elämä elettävänä on mahdotonta sanoa olisiko joku toisenlainen valinta ollut parempi vain huonompi.

        Toimiva arki ja läheiset kaverit on tosiaan minustakin ihan valtavan tärkeitä juttuja sopeutumisessa, niin lapsilla kuin vanhemmillakin. Itselleni on kavereiden löytäminen usein arjen rakentamista haastavampaa koska en kaipaa elämääni niinkään hyvänpäiväntuttuja vaan jotain syvempää yhteyttä. Meidän lapsistamme esikoinen on monella tapaa samanlainen kuin minä kun taas nuoremmat siskonsa tuntuvat ystävystyvän helpommin. Kolmessa vuodessa meille on onneksi kullekin kehittynyt Sudaniin omat yhteisömme. Surullista kyllä pojan kaksi lähintä kaveria muuttaa tämän kesän aikana pois, sitä on tässä kevään ja kesän aikana mietitty ja surtu. Pakko toivoa, että uusien tulokkaiden tai vanhojen tuttujen joukosta löytyisi pojalle uusia sydänystäviä!

        Tykkää

        1. Siitä kommentoinnista, en tosiaan tiedä onko se pelkästään sun asetuksista kiinni, mutta se ei tunnista mun WP-nimeä, koska mun blogissa ei ole sitä wordpress.com-häntää. Niinpä en pääse sinne mitään kautta tällä hetkellä. Ymmärrän täysin, että olet sulkenut anonyymin kommentoinnin. Niinhän se täytyy tehdä, jos blogiin tulee ilkeitä kommentteja.

          Olet kyllä ihan oikeassa siinä, että melkoinen odotus lapsia kohtaan on, että olisivat kiitollisia vanhempiensa valinnoista sitten joskus myöhemmin. Eihän hekään muusta elämästä tiedä, tällainen yksi tämä tosiaan kaikilla on, eikä vertailuja voi tehdä. Ystävien suhteen olen samanlainen, en kaipaa yhtään sellaista kevyttä kahviseuraa. Toivoisin löytäväni muutamia tyyppejä, joiden kanssa synkkaisi hyvin, se riittää. Ja teidän esikoiselle toivon kovasti uutta sydänystävää!

          Tykkää

  9. Te ootte olleet matkalla kuitenkin vain yhden silmänräpäyksen. Sopeutuminen vie aikaa ja on samanlainen prosessi kuin moni muukin, sellainen joka junnaa ees ja taas, ja vie aikaa – toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Useimmat lapset – ei kaikki – sopeutuu, mutta aikaa se vie kaikilla. Kaikki tuttu ja turvallinen on jäänyt taakse, ei enää ole kavereita, naapureita ja lähisukulaisia, kielikin on lapsille uusi ja outo, eikä tapaa kommunikoida vielä ole.

    Aikanaan uudesta ja oudosta tulee vanhaa, tuttua ja turvallista. Ihan varmasti aika auttaa! Meillä näitä ulkomaanvuosia on takana jo pitkälle toistakymmentä ja aikuiselämästä on asuttu Yhdysvalloissa enemmän kuin Suomessa. Lapset on syntyneet täällä, mutta vierestä on tullut seurattua kaikenlaisia matkoja sopeutumiseen myös lasten kohdalla. Yksikään niistä ei vielä ole epäonnistunut.

    Tykkää

    1. Kyllä, olet aivan oikeassa ja lapsillekin pitää vaan antaa aikaa ja tilaa nyt. Mulla tekee tiukkaa ainoastaan sen kanssa, ettei vielä ole ystäviä, mutta tiedän senkin korjaantuvan ajallaan. Mä olen ihan varma, ettei meilläkään sopeutuminen epäonnistu kenenkään kohdalla ja jos lapset saa pian kavereita, niin kaikki alkaa helpottaa siitä.

      Tykkää

  10. Ihanaa rehellisyyttä! Lohduttavaa.

    Samoja juttuja usein myös mietiskelen, varsinkin kun esikoinen on vastahakoinen tulevien muutosten suhteen.

    Tykkää

    1. Kyllä se tuleva muutto voi tosiaan olla haastava aluksi, mutta me ollaan painotettu lapsille sitä, että tällaiset siirrot on tarkoitettu koko perheelle ja jokaiselle meille on oma tärkeä juttu sullottu jonnekin tänne. Ettei menisi puhe siihen, että täällä on vanhemmille töitä ja merkitys ja lapset vaan joutui tulemaan mukana. On se auttanut! Ja kuten kaikeaa ja ylläkin on tullut esiin, niin loppujen lopuksi melkein kaikessa auttaa aina aika.

      Tykkää

  11. Olipa ihana löydös tämä blogi ja hienoa että uskalsitte hypätä tuntemattomaan. Monta tuttua ajatusta! Oli koskettavaa lukea kokemuksianne saman läpikäyneenä, tasan 3 vuotta sitten. Maailmalla olen kokenut että ne vaikeat hetket on vaikeampia kuin osasi kuvitella mutta samaan aikaan huippuhetket ylittävät kaikki odotukset. Plussalle jää ehdottomasti! Jään seuraamaan teidän kokemuksia blogin kautta… Voimia sopeutumiseen!

    Tykkää

    1. Kiitos tosi paljon! Mä voin melkein nyt jo tässä vaiheessa sanoa, että kyllä, just noin. Ne yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteet ja muut on olleet välillä ihan musertavia, mulle ainakin, ja sitten yhtäkkiä tulee niitä huippuhetkiä, jotka vie ihan jalat alta. Ei todellakaan ole helppoa ja yksinkertaista muuttaa näin kauas! Mutta eilen oli sitten taas sellainen tosi hyvä ilta ja kun katselin merelle, koin taas, että kyllä se koti nyt täällä on ja tänne tehdään. Pikkuhiljaa palaset loksahtelee paikoilleen. Ihana, että luet, kiitos siitä!

      Tykkää

  12. Ihanasti kirjoitat. Kirjoituksesi kosketti todella(nenäliinoja kului paketti kaupalla 🙂 ) ja toi niin elävästi mieleen samojen asioiden kanssa painiskelun n.15 vuotta sitten. Nyt vanhempi lapsemme on muuttamassa Skotlantiin opiskelemaan ja on aina aika ajoin kiitellyt, kun sai lapsena vahvan englannin kielitaidon. Alkutaival ulkomailla ei ollut niin ruusuinen, lapset sairastivat paljon ja syytin itseäni, miksi tuon väkisin pienet lapseni maahan, mikä oli silloin luokiteltu kehitysmaaksi. Suomessa olisi niin hyvä terveydenhoitokin. Mutta kaikki meni kuitenkin hienosti ja joka päivä olen kiitollinen, että reissuun on tullut lähdettyä.

    Tykkää

    1. Olipa ihana kommentti, kiitos niin paljon! On aina niin lohduttavaa kuulla, että muutkin ovat tästä vaiheesta selvinneet ja loppujen lopuksi voi olla kiitollinen lähtemisestä. Kiitos seuraamisesta! 😊

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s