Lomaa lomasta eli yksi ihana yö turistirysässä

Otimme lomaa omasta lomastamme ja varasimme huoneen Marriotista Waikoloasta, puolen tunnin ajomatkan päästä meiltä kotoa. Saimme jo Suomessa korvamerkittyä budjettiimme muutamia tällaisia erikoisuuksia vuoden varrelle ja päätimme aivan ex tempore tehdä ensimmäisen keikan jo nyt. On ollut aivan ihanaa.

20170722_211448

Vaikka olemme Havaijilla asumisemme ajan olleetkin koko ajan lomalla, olemme puolison kanssa olleet tässä sitä mieltä, että tänään hotellin altaalla aurinkorasvan tuoksussa tuntui ensimmäisen kerran jotenkin oikeasti lomalta. Ehkä meidän päissämme on niin paljon jotain sisäänrakennettuja muistoja, jotka yhdistävät tällaisessa ympäristössä aivomme saman tien tietynlaiseen lomamoodiin – ehkä ne ovat nämä ääneet tai tämä makumaailma ranskalaisineen ja sateenvarjojuomineen, mutta tänään, tänään olemme todella olleet lomalla.

Ehkä rentous johtuu myös siitä, että saamme nyt hetken olla lomalla myös uuteen maahan sopeutumisesta, totuttelusta keltaiseen kotiin sekä kaikenmaailman säädöistä, ruuanlaitosta ja kaupassa käymisestä. Ei tarvitse miettiä oikeastaan yhtään mitään, sen kun olla möllöttää vaan.

20170722_210828

Tämä hotelli on todella kaunis. Olemme ajelleet tänne viereiselle Waikoloan rannalle usein jo aiemminkin ja kerran ihan vaan syömään, koska tästä läheltä saa aivan törkeän hyvää havaijilaista loco mocoa. Tämä hotellialue on rakennettu keskelle laavakenttää kauemmaksi asutuksesta ja tähän kylkeen on nostettu kokonainen keskus, Queens’ MarketPlace, ihan vaan turisteja varten. Siellä ollaan tykätty käydä aina täällä päin ollessa kahvilla ja jäätelöllä.

Hullulta tuntuu kyllä se, että Havaijin loman voi tehdä niin, että viettää aikaa vain ja ainoastaan hotellialueella köllötellen ja sitten voi olla iloinen, että tulipa käytyä Havaijilla. Kun joka kuudes havaijilainen elää köyhyydessä (ja lähikoulumme tuhannesta oppilaasta melkein 80%), ei tällaisilla hotellialueilla oikeasti näe yhtään mitään saaren todellisuudesta. En toki väitä olevani nyt mikään paikallisen elämän asiantuntija, mutta sen toki olen jo ehtinyt nähdä, että tällainen ökyily on aika harvan paikallisen etuoikeus. Edes kunnon ruokaan ei ole monilla varaa, saati tällaisiin hotellilomiin.

IMG_20170722_192052_988

Suurin osa hotellin asukkaista on muualta tulleita amerikkalaisia, joiden tapaa kehua lapsiaan en ole voinut olla jälleen huomaamatta. Kun me altaalla hengailevat aikuiset vahdimme jälkikasvujemme turvallisia alastuloja rinta rinnan mutkikkaan vesiliukumäen lopussa, jäi meidän iloiset tsemppimme kauas mainlandilta saapuneiden toveriemme kehujen varjoon. Jokainen kerta kuulosti siltä kuin amerikkalaislapsi olisi aivan tavallisen mäenlaskun sijaan tehnyt tyylipuhtaan kolmoisvoltin kerien, sen verran vuolasta oli heidän vanhempiensa kehun sävy.

That was SO awesome, good job buddy!!!

Pienestä yliampuvuudesta huolimatta pidän tästä kulttuurista kyllä kovasti.

Illalla kävimme vielä rannalla ja meressä auringonlasku-uinnilla. Voisin täydellisen lomatarinan hakemisen varjolla jättää kertomatta, että Esikoinen veti herneen nenään, koska ei saanut lupaa uida yksin ulapalle, mutta menköön nyt tämän kerran. Iltapalaksi söimme pelkkiä herkkuja lämpimässä illassa ja kannoimme loput jäätelöt jollekin yötä varten huoneeseen.

20170722_211239

Nyt on kyllä rentoutunut olo. Tällä hetkellä toivon aivan rehellisesti, että meillä olisi vähän enemmän budjettia lohkaista isompi siivu tähän lomaamme, ettei tarvitsisi vielä huomenna mennä kotiin. Kuitenkin se lapsiperhearki on lomallakin ihan sitä arkea, aivan sama missä päin maailmaa sitä asuu. Pieni tauko siitä tuli nyt tarpeeseen.

4 vastausta artikkeliin “Lomaa lomasta eli yksi ihana yö turistirysässä

  1. Se on kyllä niin totta, että se perusarki on arkea olipa sitä missäpäin maailmaa tahansa. Mutta hoodit voi olla kummasti eriäviä! 🙂

    Tykkää

    1. No näinpä! 🙂 Toi valtameren tuijottelu jotenkin kyllä rauhoittaa kummasti silloin, kun kotona meinaa pantaa kiristää, heh.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s