Never talk to strangers ja muita sekalaisia havaintoja

Viikko töissä oli kiireinen. Tuntisuunnitelmien kirjoitteluun tottumaton suomalaisopettaja rustasi suunnitelmiaan päivisin niin pitkään, että käytti niihin melkein enemmän aikaa kuin hän tulee käyttämään itse opettamiseen. En tiedä, miksi puhuin yllättäen itsestäni kolmannessa persoonassa. No mutta, salaa ja valikoidun avoimesti toivon, että lukuvuoden edetessä suunnitelmien lähettelystä rehtorille luovuttaisiin kokonaan ja saisin vaan keskittyä siihen, minkä osaan.

Illat ovat alkaneet ihan vähän viilentyä. Että syksyn tuntua täälläkin, täällä Havaijilla.

Kuopus tuli tänään innoissaan huikkaamaan mulle, että äiti oh my gosh, tuu heti kattomaan. Olivat katsomassa parkour-videoita isänsä kanssa, oh my gosh. Esikoinen kertoi, että puhuu nykyään aina bananasta, koska ei meinaa millään muistaa, että se on banaani.

IMG_20170813_212945_448

Työpaikalla päätettiin, että ykkös-kakkonen yhdistetään ja mulle jääkin pelkkä kolmonen. Se on ihan kamalan ihanaa. Kun kerroin Esikoiselle, että hänen luokalleen tuleekin mukaan kahdeksan tokaluokkalaista tyttöä, Kuopus virnisti ja sanoi, että jotain ihastusta voi ilmaantua. Nauroin niin, että meinasin pudota penkiltä.

Kuopus on oppinut ensimmäisellä preschool-viikollaan paljon uusia lauluja, laskemaan englanniksi kymmeneen, Havaijin saarten nimet ja erilaisia arjen askareita, kuten kukkien asettelua maljakoihin. Olemme vähän siinäkin omituisia, kun emme vain jättäneet nelivuotiastamme heti yksin hoitoon, vaan hyvin suomalaiseen tapaan puoliso oli tytön mukana siellä koko viikon. Muut lapset eskariryhmässä kutsuvat miestäni tällä hetkellä etuliitteellä Uncle.

20170819_122041

Tänä aamuna rannalla pari amerikkalaisturistityttöä lähestyi Kuopusta yhteisten leikkien toivossa. Olen neuvonut puhumaan vaikka suomea, niin ymmärtäisivät ystävät, ettei samaa kieltä ole, mutta silti voi jotain yhdessä touhuta. Tähän mennessä tämä ei ole vielä kertaakaan onnistunut, vaan neiti on lähinnä hiljaa siinä seissyt. Puoliso meni tänään hätiin tilannetta selvittämään. Lapset katsoivat miestä hetken ja lähtivät karkuun.

Eräät Kaliforniasta kotoisin olevat tuttumme kertoivat viime viikolla, että he ovat jo hyvissä ajoin alkaneet opettaa pienille lapsilleen siitä, kuinka vieraille ei saa puhua ja että sisarustenkin tulee vaihtaa vaatteet vessassa pois muiden silmistä. Olen itse vielä valinnut olla opettamasta, että jokainen vastaantuleva on mahdollinen lastensieppaaja ja suomalaisena lienee turha edes mainita, vaihtaako kukaan vaatteita tässä huushollissa vessassa.

Never talk to strangers. Älä myöskään viuhahda. Edes kotona.

 

Ummikkolapsi oppii englantia, osa II: tilanne ennen koulun alkua

Ummikkolapsemme ovat ensimmäisen ulkomaan kuukautensa aikana omaksuneet englantia vähän eri tahtiin. Asiasta sen enempää tietämättä veikkaisin kahden vuoden ikäeron selittävän tätä aika paljon. Mitään emme ole kummallekaan sen kummemmin opettaneet, mutta pari kuukautta vajaa seitsenvuotias Esikoinen on etenkin ehtinyt yllättää useammassakin tilanteessa.

Pojan suusta on yhtäkkiä, aivan oikeissa tilanteissa, tullut kaverille pyyntöinä come on ja let’s go, ja kun lapsi maistoi Kope Lanin taivaalliseksi kehuttua, saarella tehtyä jäätelöä, hän kommentoi luontevasti awesome – mitä jäätelö todella oli. Eilen illalla sain toivotuksen Good night, mom, I love you.

En tiedä, mistä ja miten nämä lausahdukset ovat matkaan tarttuneet.

Nbr6J3PXSlmAiv5jZRNxKQ_thumb_43e0

Viime viikolla Esikoinen skeittaili ystäväperheemme pojan kanssa kampuksen ruokalan edessä, minkä jälkeen lähdimme kävelemään synttärijuhliin viereiseen leikkipuistoon. Poika seisoi puiston portin edessä ja kysyi that way? Kaverikin melkein hämmentyi vieressä, kun kuuli taas yhtäkkiä omaa kieltään, vaikkakin vain parin sanan verran.

Rannalla samaiset kaverukset etsivät rapuja, mikä ei tosin Esikoisen suusta tullut muodossa crab, vaan crap. En siis ole ihan varma, luuliko amerikkalainen pieni ystävämme lapsemme innostuvan meressä mahdollisesti killuvista ylläreistä vai kivien väleissä lymyilevistä taskuravuista, mutta yhtä innoissaan tuntuivat olevan aiheesta molemmat.

Q%hpdm2LQ8O5t3NOWADJDg_thumb_43e2

Vaikka kieltä onkin jo alkanut tarttua mieleen ihan itsestään, kyllä silti ihan asianmukaisesti jännitän lapsen ensimmäisen luokan alkua, mikä vajaan viikon päähän ajoittuu. Mutta kuten niin monessa kohtaa on jo sanottu, lapset tottuu, lapset sopeutuu, lapset oppivat kielen nopeasti ja kyllä se siitä.

Tilanne siis ainakin isommalla lapsella kuuden viikon Havaijilla asumisen jälkeen, näiden sarjan ensimmäisessä osassa esiteltyjen muutaman sanan lisäksi: yes, no, oh no, oh my gosh, mom, dad, let’s go, come on, what, please, awesome, excellent, Magic Sands, ladybug, gecko, cat, baby, good night, spy, what’s your name.

Kyllä näistä jo ihan kivan keskustelun saa aikaiseksi.

Suomalaislapset sekaan kansainväliseen kouluun

Olen ollut ensimmäisen työviikkoni aikana rehellisesti sanottuna enemmän huolissani kuin luottavainen. Tiedän, ettei se auta mitään ja kyllä tästä taas noustaan, mutta tällä viikolla on tullut kyllä aika paljon uutta kerralla.

Olen ollut onnellinen, että muksut saivat käydä suurimman osan lapsuuttaan suomalaisissa, ihanissa päiväkodeissa ja istua kuralätäköissä samalla, kun muualla maailmassa harjoiteltiin akateemisia taitoja. He ovat saaneet leikkiä vapaasti, muodostaa ystävyyssuhteita ja tärkeitä suhteita hoitaviin aikuisiin. Nyt se loppui. Se vapaa leikki ainakin.

Aci+tWaHSdmKghznY9VEfw_thumb_4370

Lokakuussa viisi vuotta täyttävä Kuopus aloitti loppuviikolla paikallisen eskarin. Ensitunnelmat tytön suusta: laulettiin aivan liikaa enkä ymmärtänyt mitään. Väsytti. Tuli kuuma ja jano ja nälkä enkä saanut pitää taukoja.

Lapsen mukana ollut puoliso kertoi, klo 8-11.30 välillä koko aamupäivä täyttyi ohjatusta toiminnasta. Vapaata ei pidetä, koska eskarilaisillekin on olemassa korkeat opetuksen standardit ja asiakokonaisuudet, jotka pitää käsitellä. Vaikka touhu keskittyikin vielä lauluihin ja periaatteessa leikkeihin, piti koko ajan keskittyä ja tehdä asiat ohjeiden mukaan. Iltapäivät lienevät samanlaisia, mutta aloitamme nyt ensin puolella päivällä.

Kuopus oli kuulemma koko ryhmästä ainoa, joka ei jaksanut enää puolen yhdentoista jälkeen keskittyä. Minusta se on täysin ymmärrettävää. Pelkään, että lapsi saa tästä hyvästä jatkossa jäähyjä tai toruja.

vV0OiF3nSZGVw58tqNNXlA_thumb_437b

Yritän kertoa itselleni, että Suomen systeemi on maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen ja että lapset yli kulttuurirajojen yleensä aloittavat akateemisten taitojen harjoittelun aikaisin ja selviävät aikuisuuteen ilman suurempia traumoja. Meillä saattaa mennä koko syyslukukausi totutteluun. Onneksi kummallekaan ei tule juurikaan kotitehtäviä, vaan päivien päätyttyä klo 14.45 voimme kaikki huokaista helpotuksesta ja olla vaan.

Esikoispoikamme on luonteeltaan vahva, mutta hyvin herkkä ja on nyt jo jännittänyt päivää, jolloin koulu alkaa ja joutuu jäämään yksin luokkaan. Miltähän meistä aikuisista tuntuisi, jos meidät heitettäisiin töihin vaikka Intiaan, jonka kieltä harvempi meistä osaa ja sitten yrittäisimme katsoa muilta, että mitähän meiltä nyt odotetaan. Miettikää, miten paljon energiaa sellainen vie. Entä, jos tulee huono olo? Pää kipeäksi? Joku lyö välkällä?

Vaikka pystyn periaatteessa ammattiroolini kautta sanomaan, että lapset oppivat kyllä kieltä, selviävät aivan varmasti ja heidän opettajansa pitävät heistä huolen, äiti minussa on eri mieltä. Äiti on huolissaan. Pelkään, että molemmat itkeskelevät ensimmäiset viikot yksin luokissaan, kun eivät vaan ymmärrä, missä mennään eivätkä pysty edes kaverille murheistaan puhua.

4c5vNdJBRciv%trLhzAAKA_thumb_436f

Pelkään myös, että he väsyvät näihin vaatimuksiin. Olen alkanut ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärtää, miksi niin monet valitsevat Amerikassa kotikoulun. Matikassa Esikoisen ei kyllä ekaluokalla tarvitse periaatteessa oppia muuta kuin kymmenjärjestelmä sekä perus yhteen- ja vähennyslaskuja, mikä tulee kyllä todennäköisesti sujumaan ihan mallikkaasti. Lukemisen ja kirjoittamisen vaatimukset ovat kuitenkin kovat, mutta ESL-oppilaana lapsi saa varmaan vähän siimaa tässä. Luokalle tosin jätetään aika helposti, jos eivät standardit täyty. Tai sitten siirretään luokalta, mutta kakkosellakin jatkaa lukemista ykkösten kanssa. Oikein parhaimmat oppilaat skippaavat luokkia.

Voihan nyt tietysti olla niinkin, että alkukankeuden jälkeen molemmat sujahtavat tavallaan muusta tietämättä tähän malliin ihan huomaamatta ja tykkäävät koulusta. Hukkaan meni sitten tämäkin hyvä stressaaminen.