Suomalaislapset sekaan kansainväliseen kouluun

Olen ollut ensimmäisen työviikkoni aikana rehellisesti sanottuna enemmän huolissani kuin luottavainen. Tiedän, ettei se auta mitään ja kyllä tästä taas noustaan, mutta tällä viikolla on tullut kyllä aika paljon uutta kerralla.

Olen ollut onnellinen, että muksut saivat käydä suurimman osan lapsuuttaan suomalaisissa, ihanissa päiväkodeissa ja istua kuralätäköissä samalla, kun muualla maailmassa harjoiteltiin akateemisia taitoja. He ovat saaneet leikkiä vapaasti, muodostaa ystävyyssuhteita ja tärkeitä suhteita hoitaviin aikuisiin. Nyt se loppui. Se vapaa leikki ainakin.

Aci+tWaHSdmKghznY9VEfw_thumb_4370

Lokakuussa viisi vuotta täyttävä Kuopus aloitti loppuviikolla paikallisen eskarin. Ensitunnelmat tytön suusta: laulettiin aivan liikaa enkä ymmärtänyt mitään. Väsytti. Tuli kuuma ja jano ja nälkä enkä saanut pitää taukoja.

Lapsen mukana ollut puoliso kertoi, klo 8-11.30 välillä koko aamupäivä täyttyi ohjatusta toiminnasta. Vapaata ei pidetä, koska eskarilaisillekin on olemassa korkeat opetuksen standardit ja asiakokonaisuudet, jotka pitää käsitellä. Vaikka touhu keskittyikin vielä lauluihin ja periaatteessa leikkeihin, piti koko ajan keskittyä ja tehdä asiat ohjeiden mukaan. Iltapäivät lienevät samanlaisia, mutta aloitamme nyt ensin puolella päivällä.

Kuopus oli kuulemma koko ryhmästä ainoa, joka ei jaksanut enää puolen yhdentoista jälkeen keskittyä. Minusta se on täysin ymmärrettävää. Pelkään, että lapsi saa tästä hyvästä jatkossa jäähyjä tai toruja.

vV0OiF3nSZGVw58tqNNXlA_thumb_437b

Yritän kertoa itselleni, että Suomen systeemi on maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen ja että lapset yli kulttuurirajojen yleensä aloittavat akateemisten taitojen harjoittelun aikaisin ja selviävät aikuisuuteen ilman suurempia traumoja. Meillä saattaa mennä koko syyslukukausi totutteluun. Onneksi kummallekaan ei tule juurikaan kotitehtäviä, vaan päivien päätyttyä klo 14.45 voimme kaikki huokaista helpotuksesta ja olla vaan.

Esikoispoikamme on luonteeltaan vahva, mutta hyvin herkkä ja on nyt jo jännittänyt päivää, jolloin koulu alkaa ja joutuu jäämään yksin luokkaan. Miltähän meistä aikuisista tuntuisi, jos meidät heitettäisiin töihin vaikka Intiaan, jonka kieltä harvempi meistä osaa ja sitten yrittäisimme katsoa muilta, että mitähän meiltä nyt odotetaan. Miettikää, miten paljon energiaa sellainen vie. Entä, jos tulee huono olo? Pää kipeäksi? Joku lyö välkällä?

Vaikka pystyn periaatteessa ammattiroolini kautta sanomaan, että lapset oppivat kyllä kieltä, selviävät aivan varmasti ja heidän opettajansa pitävät heistä huolen, äiti minussa on eri mieltä. Äiti on huolissaan. Pelkään, että molemmat itkeskelevät ensimmäiset viikot yksin luokissaan, kun eivät vaan ymmärrä, missä mennään eivätkä pysty edes kaverille murheistaan puhua.

4c5vNdJBRciv%trLhzAAKA_thumb_436f

Pelkään myös, että he väsyvät näihin vaatimuksiin. Olen alkanut ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärtää, miksi niin monet valitsevat Amerikassa kotikoulun. Matikassa Esikoisen ei kyllä ekaluokalla tarvitse periaatteessa oppia muuta kuin kymmenjärjestelmä sekä perus yhteen- ja vähennyslaskuja, mikä tulee kyllä todennäköisesti sujumaan ihan mallikkaasti. Lukemisen ja kirjoittamisen vaatimukset ovat kuitenkin kovat, mutta ESL-oppilaana lapsi saa varmaan vähän siimaa tässä. Luokalle tosin jätetään aika helposti, jos eivät standardit täyty. Tai sitten siirretään luokalta, mutta kakkosellakin jatkaa lukemista ykkösten kanssa. Oikein parhaimmat oppilaat skippaavat luokkia.

Voihan nyt tietysti olla niinkin, että alkukankeuden jälkeen molemmat sujahtavat tavallaan muusta tietämättä tähän malliin ihan huomaamatta ja tykkäävät koulusta. Hukkaan meni sitten tämäkin hyvä stressaaminen.

6 vastausta artikkeliin “Suomalaislapset sekaan kansainväliseen kouluun

  1. Arvaan, että sopeutuminen vie aikansa, mutta kyllä kaikki ennen pitkää varmasti lähtee sujumaan oikein mainiosti. Kansainvälisten koulujen hyviä puolia on se, että niissä on totuttu uusiin naamoihin ja ummikoihin ja siihen, etteivät kaikki ole samassa vaiheessa uuden omaksumisessa. Vanhemman tyttären luokalla aloitti viime vuonna korealaispoika joka ei alkuun osannut englantia juuri ollenkaan. Hän sai läpi vuoden ESL-tukiopetusta mutta myös ihan valtavasti apua ja oppia pieniltä luokkakavereiltaan. Puhuu nyt vuotta myöhemmin englantia hyvin ja on luokkakaveriporukan keskiössä.

    Mutta totta se on, että ihan varmasti lapselle on yhtä kurjaa alkaa koulussa kielitaidottomana kuin itselle olisi päätyä tekemään töitä vieraassa maassa vieraalla kielellä. Taatusti väsyttää ja harmittaa eikä jaksa keskittyä kun ei tarkkaan edes ymmärrä missä mennään! Meidän lapsilla alkoi tänään koulu, ja taas kuulin jonkun vanhemman siinä yhteydessä toteavan kuinka lapset sopeutuu niin helposti uusiin kuvioihin. Puuh. Niin kuin olen aiemminkin sanonut niin en itse ollenkaan allekirjoita sitä, että sopeutuminen olisi aina niin kovin helppoa, lapsille sen enempää kuin aikuisillekaan. Mutta niin sanoisin kuitenkin, että kyllä kaikki onneksi ennen pitkää ja lopulta sopeutuvat melkein minne vain.

    Paljon tsemppiä ja kärsivillisyyttä teille ekoille työ- ja kouluviikoille!

    Tykkää

    1. Kiitos Kata. Teidän perhe on sopeutunut niin monta kertaa jo uuteen, että arvostan aina kuulla sun näkökulmia ja olen myös oikeasti kiitollinen siitä, ettet ikinä asetu yläpuolelle vaikka teillä paljon enemmän kilsoja takana onkin!

      Mutta siis, ihan samalla tavoin mäkin sopeutumisen näen, vaikka me ollaankin vasta tässä matkan alussa. Ei tämä sopeutuminen helpolla tästä vaan mene, mutta varmasti on jossain vaiheessa läpikäyty. Ajattelin, että joululomalla teen jonkinlaisen ensimmäisen ’katsauksen’ että missä vaiheessa silloin ollaan. Alunperin päätettiin, että ollaan Konalla kaksi vuotta sen takia, ettei koko kokemus (eli yksi vuosi) olisi pelkkää kielen ja uuden opettelua. Tuntuu edelleen fiksulta ja hyvältä, enkä panisi pahitteeksi vaikka voitaisiin olla täällä pidempäänkin. Aika näyttää, mutta kyllä mä kaiken tämän vaivan jälkeen ihan mielellään tänne kotini tekisin.

      Tykkää

  2. Vitsit että osasit taas ilmaista asiat just eikä melkein! Vitsit, on se kyllä niin että isot lapset ja isommat murheet.

    Minäkin täällä oon alkanut stressailla yötä myöten yhtä jos toista juttua, ja sekin voi olla ihan turhaa (ja onkin varmaan!). Pitäisi nukkua silloin kun siihen olisi mahdollisuus.

    Tykkää

    1. No älä muuta sano! Itsekin muutaman illan silmät suurina valvoneena voin hyvin todeta samaa. Ja kiitos kauniista sanoista, lämmittää mieltä sun kommentit! Kaikki järjestyy, eikö niin, aivan varmasti.

      Tykkää

  3. Kyllä se siitä! varmasti!

    Meillä on nyt 4kk koulua takana. Kahden pienemmän koulussa ei ole minkäänlaista tukea kielitaidottomille. Ollaan vasta toinen perhe koko koulun historiassa että lapset ei puhu lainkaan kieltä. Tukea ei tule ja molemmat lapset ovat roikkuneet ihan omillaan mukana joukossa.
    Vähän kauhistelin aluksi ettei lapsia millään tavalla edes autettu tajuamaan mitä pitää tehdä milloinkin. Ei edes esim sormella osoiteltu että haepa vihko nurkasta. Vaan ihan itse yksinään piti seurata sivusta mitä muut teki.
    Ja nyt, neljän kuukauden jälkeen (josta yli kuukausi mennyt lomiin) lapsi kirjoittaa jo tarinoita englanniksi ja ymmärtää julmetusti puheesta.

    Kaksi vanhempaa lasta sen sijaan omassa koulussaan sai ekan kuukauden enkun tukiopetusta pari tuntia viikossa. Toinen on kuin kala vedessä, toinen taas kuin kala kuivalla maalla. Tai halsterissa. Vihaa koulua eikä edes aio sopeutua. Kotona kyllä on kaikki hyvin eikä takaisin Suomeen halua silti.

    Mutta niin on vaan kaikki erilaisia. Meidänkin perheessä onneksi kolme neljästä on sopeutunut kouluun loistavasti. Ja onneksi kukaan ei kaipaa takaisin Suomeen. Kyllä se neljäskin vielä saadaan jossain vaiheessa puhumaan.

    Tsemppiä sinne, on teillä kyllä huikea kotipaikka!

    Tykkää

    1. Kiitos Johanna tsempeistä! Ja totta, kotipaikan huikeudesta olen kyllä samaa mieltä. Tätä en lakkaa ihmettelemästä.

      On aina niin mukava kuulla erilaisia sopeutumistarinoita ja nimenomaan tätä, että se lapsen persoona määrää tahdin tässäkin loppujen lopuksi. Ikä vaikuttaa varmaan jonkun verran myös. Teillä etenkin, kun lapsia on useampi, huomaa varmasti hyvin nämä lasten luonteiden erot, mitä sopeutumiseenkin tulee. Kiva kuulla, että teillä ei kaivata Suomeen. Meillä on mennyt jo useampi viikko ilman ikävänpuuskaa, mikä on musta hyvä. Lämmöllä kyllä puhutaan ystävistä ja läheisistä Suomessa ja ollaan yhteyksissä, mutta lapsen elämä on silti tässä ja nyt. Parempi, jos sitä ei kamala kaipaus varjosta.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s