Äärilaitoja ekalta kouluviikolta

Tämän viikon maanantaina saavutettiin meidän perheessä taas yksi uusi virstanpylväs: Esikoinen aloitti ekaluokan. Viikosta ei ole värejä puuttunut.

Vähän on ollut ilmassa sellaista, että koulussa on kyllä opettajan mukaan mennyt hyvin ja tunneilla poika on ihanan parinsa (suloinen tokaluokkalainen tyttö, joka kunnia-asianaan nyt hoivaa tätä uutta vaaleapehkoista, sinisilmäistä tulokasta) avustuksella nauraen harjoitellut englantia, mutta äidin nähdessä sitten repeää itkemään, ettei jaksa enää yhtään sekuntia yhtään mitään. Mulla on ollut paikoin vaikea motivoitua koululapsiani kaitsemaan, kun olen miettinyt, että kuinkahan kovasti se oma lapsi koulussa milloinkin mahtaa surra.

Sitten toisaalta on taas ollut niitäkin hetkiä, että oikeastiko me nyt todella asutaan täällä paratiisissa. Että nämä kadut ja keskustan rantaviiva on nyt mun kotiani. Miten voi olla? Kuinka onnekkaita me ollaankaan.

Mutta kaiken onnen ja jokaisen unelman päällä on aina hintalappu.

feyXKSySa912fdpxkBA_thumb_43e8

Muutto ulkomaille on ollut ajoittain kyyneleitä ja kiukkua (en tietenkään yleistä, itsestäni tässä puhun vaan). Se on ollut äärilaidasta toiseen viskovaa tunnevuoristorataa sekä erillisyyden ja ulkopuolisuuden tunteiden kestämistä – ja samaan aikaan merkityksen kokemista, omien unelmien toteutumista ja jatkuvaa uuden arjen ihmettelyä. Ilmassa on ollut koko ajan odotusta paremmasta ja luja usko siihen, että tämä on ja tulee olemaan paras juttu ehkä ikinä. Ja kuitenkin suurimman osan aikaa elämä on jatkanut urillaan ollen varsin arkista, tavallista ja tasaista. Tosin tavallinen on pitänyt määritellä uudestaan.

Kuopus toivoi tänään juuri ennen nukahtamistaan, että oppisi pian englannin. Harmittaa kuulemma, kun eskarissa kaikki muut osaavat keskenään puhua, mutta hän ei osaa sanoa kellekään mitään. Tässä odotellessa on kuitenkin tullut kehittäneeksi ystävänsä kanssa oman kielen. Sellaisen kivan, että solkottavat siansaksaa molemmat nelivuotiaat ja ovat ihan tyytyväisiä lopputulokseen.

Otan mallia tytöstä ja kehitän jonkun mielikuvituskaverin itselleni tässä suurempaa ystäväjoukkoa odotellessa.

16 vastausta artikkeliin “Äärilaitoja ekalta kouluviikolta

  1. Vastaavanlaista koettiin meidän perheessä sanaakaan englantia osaamattomien, kaksikielisten, saksa ja suomi, 3 ja 8 vuotiaiden lasten kanssa Kaliforniassa, yli 30 vuotta sitten. Minä en vaan osannut olla huolissani, etteivät pärjää. Hyvin pärjäsivät ja jouluun mennessä puhuivat jo. Nyt jälkeenpäin ja kun nykyajan vanhemnat niin tarkkaan analysoivat kaikkea, taisi olla aika haaste kuitenkin. Hyvin ovat pärjänneet, multikultiin tottuneet ja kolmea kieltä, nuorempi neljää, oppineet ja ilman äksenttiä puhuvat. Parhaita eväitä elämän varrelle. Kyl ne lapset paikkansa taistekevat ja itseluottamus kasvaa.

    Tykkää

    1. Olet varmasti oikeassa – myös meistä nykyvanhemmista, minuun ainakin kuvailusi sopi hyvin. Vähemmällä miettimisellä pärjäisi varmasti, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa 😊 Uskon siihen, että lopulta kaikki menee hyvin, vaikka tänäänkin loppukoulupäivä oli mennyt itkuksi. Kyllä tämä tästä.

      Tykkää

  2. Kuulostaa niin tutulta niin tutulta! Ulkomaille muutto kahden pienen lapsen kanssa on rankkaa ja kyllä täällä oli kanssa paljon kyyneliä matkassa, niin Lontoossa kuin Kaliforniassa. Mutta lopulta kaikki sitten tasottuu – luullakseni 😀

    Tykkää

    1. Haha, tai sitten kyynelten ja kiukun määrä on vakio, aiheet vain vaihtuu? Jostain se paatti aina vuotaa ja niin edelleen? Oli miten oli, kiitän vertaistuesta ihana Sara ❤️

      Tykkää

  3. Hei, kuulostaa tutuille tuntemuksille. Omat lapset olivat tosin nuorempia, mutta sopeutuminen kesti kauan. Esikoinen aloitti paikallisen panamalaisen koulun 3,5 -vuotiaana. Vajaan neljän tunnin koulupäivän jälkeen oli väsymys aikamoinen ja vuodenkaan jälkeen ei vielä oikein espanja luonnistunut, jolloin minä jouduin ja ymmärsin alkaa punnitsemaan tuota helposti ilmoille pääsevää lausahdusta ”kyllä lapset oppii ja sopeutuu helposti ja nopeasti”. Koulu vaihtui kansainväliseen yksityiskouluun ja kieli englantiin ja nyt voin todeta, että kuuden kuukauden jälkeen viisivuotiaana englanti on esikoiselle mieluinen kieli, mutta ei se helpolla tai nopeasti tullut. Kyllä on itketty ja raivottu ja oltu turhautuneita.Mutta sitten taas vastapainona on ollut myös niin paljon hauskaa, yhdessäoloa ja aitoa tekemisen ja oppimisen intoa. Kuopus on mielenkiintoinen seurattava myös, varsinkin nyt kun kieli kehittyy vajaalla kolmivuotiaalla niin konkreettisesti koko ajan. Suomen kieli otti ison harppauksen Suomi-kesän aikana, koulussa on opena panamalainen, jonka englanti on ehkä hieman kyseenalaisella tasolla ja niin vaan kolmea kieltä pulppuaa suusta ja hienosti jo valikoituu kieli tilanteen ja seuran mukaan. Kuopus oli melkein vuoden kun muutimme tänne, imetin silloin ja se vasta hurjaa olikin miten siinä hommassa huomasi kuinka vaikea pala muuttaminen oli vauvallekin. Pian muuton jälkeen minulla oli olo kuin synnytyksen jälkeen, kun maito nousi. Tiheän imun kausi iski pitkäksi aikaa päälle. Se oli hänen tapansa ehkä sitten hakea turvaa ison muutoksen keskellä.

    Apua, tulipas tästä nyt pitkä sepustus, kun oli vaan tarkoitus sanoa, että kuulostaa just oikealta teidän meno, vuoristorataa tunteiden kanssa. Kannattaa antaa niiden hyvien hetkien ja puolien kannatella! Ja itkeä sitten kun itkettää, sekin on ookoo!

    Tykkää

    1. Voi niinpä, kiitos tästä! On aina niin ihana kuulla, ettei ehkä ole päästään sekaisin, vaikka välillä viiraakin. Heh. Mutta on tämä rankkaa ja vuoristorataista ja mitä kaikkea. Huippuhetket ovat todella uskomattomia huippuja ja ne matalat hetket iha tuntuvia matalia, eli ehkä tasapaino on olemassa? Mä olenkin aika inhonnut liian tasaista ja helposti ennakoitavaa elämää, että kai sain mitä tilasin. 😅

      Tykkää

  4. Suoraa ja rehellistä puhetta ja taas niin kuvailevaa kieltä käyttäen.Tämä oli kyllä niin myös mun tämän hetken tunteitani kuvaileva ”Mutta kaiken onnen ja jokaisen unelman päällä on aina hintalappu.”. Taidanpa lainata sitä päiväkirjaani.
    Tämä blogisi on yhdessä pienessä hujauksessa päätynyt yhdeksi suosikeistani.Kiitos, että jaat kokemuksianne.

    Tykkää

    1. Kiitos sulle Venla aina niin mahtavista kommenteista! Jokainen on lämmittänyt mieltä oikein todella. Lainaa ajatusta ihmeessä! 😊

      Tykkää

  5. Eksyin tänne sun sivulle jotenkin ja lukaisin koko blogin läpi. Tosi kiva blogi! Mä asun itse Kaliforniassa ja käydään big islandilla ja mauilla yleensä ainakin kerran vuodessa. Osaksi tuttuja paikkoja siis vilahtelee siellä. Itse olen asunut Kaliforniassa jo 12 vuotta mutta hauska lukea näitä kulttuuri eroja ja lasten sopeutumista. Mulla on 4,5v tyttö ja 1,5poika. Tsemppiä sinne uuteen ihanaan elämään!

    Tykkää

    1. Kiitos paljon kommentista Maija! Olipa mukava kuulla, että olet lukenut blogia ja oli tosi kiva kuulla myös susta vähän 😊 Mä haluaisin kovasti käymään Mauilla, mä en ole saarista käynyt kuin Oahulla Big Islandin lisäksi. Kauai on myös toiveissa!

      Tykkää

  6. Uskon, että ottaa tunteisiin. Itsekään en ikinä varmana tule unohtamaan sitä päivää ja sitä tunnetta, kun jätin täysin ummikon 6 -vuotiaan koululuokkaansa Saksassa. Sitä miten pelotti ja itketti sekä itseä että lasta. Ja miten pitkältä ne ekat kaksi tuntia tuntuivat. Mutta kyllä se siitä sitten lutviintui. En kyllä osaa kuvitella miltä se oikeasti lapsesta tuntui. Olla kieltä ymmärtämättömänä ja muutenkaan koulusta tietämättä siellä muiden joukossa. Mutta ei siitä traumoja jäänyt. Kenellekään.

    Tykkää

    1. Jonna, hyvä lisäys: kenellekään. Ei edes äidille, sehän on jo hyvin! On tämä tosiaan ollut melkoinen viikko, täytyy sanoa. Kovasti toivon että toisella viikolla ei enää ihan näin paljoa itkettäisi. Koulussa on kyllä tosi hyvä henki ja kaikki ottavat tämän kieltä osaamattoman hienosti huomioon, se on ihan liikuttavaa. Toivottavasti tämä myös alkaisi oikeasti jeesaamaan lasta nopeasti. 😊

      Tykkää

  7. Minäkin päädyin sattumalta blogiisi ihan nimen perusteella. Kona on tuttu paikka Ironman World Championship kisojen näyttämönä. Kaksi kertaa olen käynut miehen urheilu-uran varrella, nyt kolmas Kona-reissu ja viimeinen meidän osalta. Tulkaahan 14.10. Ali’i Drivelle suomalaisia kannustamaan. Ja kisaviikolla Nations Parade hienoine autoineen ja osallistujamaiden lippuineen on varmasti lapsille kiva kokemus!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s