Itkuiset jäähyväiset 11 päiväksi

Puoliso lähti työreissulle Suomeen. Etenkin Kuopukselle tuleva ero, vaikkakin lyhyt, on ollut kovin vaikea. Tyttö on itkeskellyt viimeiset kaksi iltaa sitä, kuinka tulee isiä ikävä. On kaivautunut syliin ja surrut, piirtänyt kuvia ja halaillut enemmän. Opetellut kertomaan ikävästään englanniksi. Molemmat muksut piirsivät isälleen kortit, joissa oli ehkä sata sydäntä ja pojan kortissa hän ja isä toisiaan kädestä kiinni pitämässä. Suomeen lähti myös tuliaisia: Esikoisen kortissa isovanhemmille luki ”Ikävä mumia ja myäs ukia, minä rakastan teitä”.

20170927_170231

Tänä aamuna, kun lähdin töihin, yllätin itseni halaamasta miestä kyyneleet silmissä. Käsi sydämellä, kyseessä ei siinä kohtaa ollut sellainen itku, että nyt en kyllä kestä tätä eroa, enkä osaa elää tätä aikaa ilman sinua. Aivan hyvin osaan, vaikka yhdessä paljon kivempaa onkin. Mutta yhtäkkiä siinä matkalaukkuja katsoessa mieleen tulvahtivatkin ne fiilikset, joita koin Suomesta lähteissä ja joiden kokemisesta on vielä aivan liian vähän aikaa – ei niitä mielellään tässä heti uudestaan tuntisi. Ja yllättäen myös päivän mittaan alkoi tulla sellainen fiilis, että miten ihmeessä mä selviän täällä ilman perheemme monin tavoin merkittävää toista aikuista.

Ehkä kehittymässä olevien vielä huterien turvaverkkojen vähyys jännittää. Tai ehkä miehen lähteminen tässä vaiheessa alleviivasi sitä asiaa, jota en täällä muuten aktiivisesti ajattele: kuinka kaukana me nykyään ollaankaan, jos kotimaasta päin katsotaan. Tai sitten tässä tuli vaan jo itsellekin ihan tajuton ikävä.

IMG_20170923_213500_895

Toki lasten kanssa keskenään oleminen vielä suhteellisen uudessa maassa on ihan eri asia kuin se olisi ollut Helsingissä, jossa kaikki oli tuttua. Lapset mm. totesivat eilen, että eihän äiti edes osaa ajaa täällä. Ja totta tosiaan, olemme olleet täällä lähes koko ajan yhdessä ja aivan automaattiasetuksella mies on aina ajanut. Kas näin meillä! Lupasin kyllä esitellä ajotaitojani tulevina päivinä, ihan vaan vaikka todistaakseni, että kyllä se mutsikin osaa.

No, äidin voimain todistelut saavat jäädä myöhemmille päiville, sillä tänään on luvassa elokuvaa, pastaa ja tomaattikastiketta, koti-iltaa, muroja ja aikaisin nukkumaan. Melkoiset ohjelmanumerot luvassa Havaijilla siis.

Näin valmistaudumme katastrofiin Havaijilla

Pohjois-Koreasta kuuluu taas.

Screen Shot 2017-09-22 at 21.05.20
CNN

Näin paikallisista uutisista ohjeita suojautumiseen hyökkäystä vastaan, minkä nähdään olevan ’unlikely but not impossible’.

Jos nyt kävisi niin, että hälytykset alkaisivat täällä soida, meidän pitäisi toimia kutakuinkin näin: jos olisimme kotona, kaikki ovet ja ikkunat pitäisi välittömästi sulkea ja sen jälkeen mennä mahdollisimman kauaksi ikkunoista. Linnoittautuisimme siis vessaan, sillä se on kotimme ainoa ikkunaton huone. Kotona pitäisi olla muonavarastoja kahdeksi viikoksi ja vettä pitäisi laskea ammeeseen suodattamista ja myöhempää juomista odottamaan. Jos olisimme ulkona tai autossa, meillä olisi n. 12-15 minuuttia aikaa löytää suojaa jostakin sisältä, mistä nyt sitten vaan siihen hätään.

20170910_214349

Tämä uhka ei ole ollut täällä minkäänlainen puheenaihe. Itse en ole pelännyt kertaakaan.

Jos nyt kävisi niin, että satuimme valitsemaan mahdollisimman huonon ajan asua Havaijilla, niin se olisi sitten niin. Voimme tehdä voitavamme ja olla vastuullisia siihen saakka, mikä riittää, mutta maailman hulluutta emme voi kontrolloida. Emme myöskään aio lähteä täältä minnekään.

Siihen saakka kunnes pillit ujeltavat, jatkamme ihan tavallista hyvää elämäämme täällä saarella, emmekä anna pelolle tilaa.

Muonavarastot voisimme kuitenkin varulta hankkia. Just in case.

Yhdeksän satunnaista tarinaa minusta

1. Hyppäsin kuudennella koulun urheilukisoissa vähän yli neljä metriä pituutta. Sillä on hyvä leijua näin vanhoilla päivillä, varsinkin kun nyt saattaisin hypätä siitä hikiseen puolet. On se kuitenkin alle 160-senttiselle aivan hyvä tulos, mutta varmaan tuuletkin olivat silloin suotuisat ja lähdin kevyenä tyttönä vähän lentoon.

2. Osaan heiluttaa alahuultani niin nopeasti, että se melkein katoaa näkyvistä. Mitä lie taikuutta.

3. Lauloin melkein kymmenen vuotta Higher Groundissa, mikä oli kaikkineen ihan huikea matka. Kun olimme ensimmäisen kerran Suomi Loven suorassa lähetyksessä laulamassa ja istuimme tauotkin kuorolehterillä, aloitimme tenoreiden kesken (joissa olin pitkään ja silloinkin ainoa nainen) legendaariset mittasuhteet saaneen whatsapp-keskustelun. Ketju oli niin älytön, että hörähtelimme jutuillemme yhtä aikaa tuon tuosta. Ketju päättyi siltä päivältä juuri ennen yhtä lauluvetoamme Juha Tapion laulun sanoja tapaillen Tykkään kusta niin että halkeen.

Screen Shot 2017-09-18 at 22.12.45
Kuva: Jani Laukkanen

4. Lähdin kasilla, aikana ennen kännyköitä, viikonlopuksi Tampereelle. Lupasin perille päästyäni infota vanhempiani, missä olisin noin tarkemmin, mutta unohdin. Päädyimme ystäväni kanssa yöpymään paikallisten skedepoikien kanssa vanhaan, hylättyyn tehdasrakennukseen. Kun tulin kotiin, sain kahden viikon arestin.

5. Rakastan Super Mariota. Hakkasin sitä yläasteikäisenä niin paljon, että osasin pelata jotkut kentät silmät kiinni läpi.

6. Olen nykyään surkea valvomaan. Nykyään tarkoittaa siitä saakka, kun Esikoinen syntyi. Olen aina tarvinnut aivan ylettomästi unta eikä vanhemmuus kyllä auta tässä.

20170918_204651

7. En ole koskaan käynyt Hangossa. Aloitan aina tällä, kun pelaamme peliä En ole koskaan.

8. Opin rakastamaan maapähkinävoita selviytymisleirillä täällä Konan vuoristossa 14 vuotta sitten. Ilma oli kylmä kuin Suomen syksyssä ikään, telttaan satoi vettä ja tiimille oli annettu etukäteen eväät, jotka piti osata jakaa tasaisesti viikonlopulle ja koko porukalle. Söimme mm. maapähkinävoileipiä ja papuja ja mulla oli muistaakseni koko ajan nälkä.

9. Olen täällä huomannut, että rusketukseni on hivenen oliiviin vivahtavan sävyinen. Kutsun itseäni vihreäksi. Miehen rusketus taas on aivan eri sävyinen, sellainen punainen. Siihen väliin vielä joku keltainen, niin olisi liikennevalot kasassa siinä sitten.

 

Tämmöstä tänään! Mitäs tarinoita muilla olisi jaettavaksi? Anyone?