Ummikkolapsi oppii englantia, osa III: pihalla koulussa

Ekaluokkaa on takana nyt seitsemän ja eskaria kahdeksan viikkoa. Kielen kanssa eletään mystistä vaihetta. Molempien opettajat kertovat, että lapset tuntuvat ymmärtävän ohjeita jo hyvin, mutta lapset itse sanovat, etteivät ymmärrä yhtään mitään. Me vanhemmat taas ei tiedetä, mitä lapset ihan oikeasti tällä hetkellä osaavat.

Kuopus laulaa lähes koko ajan. Muutama viikko sitten hän lauloi oppimaansa laulua, joiden sanoista oli poiminut pelkät vokaalit suunnilleen oikeille paikoilleen. Niin suloinen ja koominen yhtä aikaa, etten voinut olla (sala)kuvaamatta esitystä.

Eilen tyttö lauloi taas uutta laulua ja nyt tunnistin jo kaikki sanat. Lapsi itse tuskin edelleenkään ymmärtää, mitä laulaa, mutta osaa jo kuunnellen poimia oikeat sanat käyttöönsä.

Kavereiden kanssa lapset hörhöävät ihan niin kuin ennenkin. Poika on jatkanut lähinnä mölyämisen universaalia kieltä käyttäen ja tyttö turvautuu mm. ilveilyyn. Yksinkertaisia käskyjä kuten come on, let’s go, yes ja no käytetään edelleen keskustelujen kivijalkana.

Poika harjoittelee koulussa tunnistamaan ja kirjoittamaan yksitavuisia sanoja kuvien avulla. Kertaustunnilla opettaja oli näyttänyt pojalle hatun kuvaa ja pyytänyt kirjoittamaan sen. Paperille oli ilmestynyt sana hät, mistä opettaja oli ollut varsin riemuissaan.

Lapsi myös piirsi mulle juuri kuvan, johon kirjoitti Ailavjuu. Kuulostaa keksityltä, mutta ei sitä ole.

Esikoisella on läksynä lukea englanninkielisiä kirjoja yhteensä 90 minuuttia viikossa. Käytännössä siis me luemme lapselle ja sitten tulkkaamme ne lause kerrallaan suomeksi. Nyt saimme koulusta kuvasanakirjoja harjoiteltavaksi ja tutustumme sanoihin kuin vauvojen kanssa ikään. Kotona emme kyllä enää opettele englantia sen enempää, vaan annamme aivojen levätä. On nimittäin väsynyttä väki täällä. Savu näyttää nousevan korvista ja molemmat ovat syvällä unessa iltaisin tasan kahdeksalta.

Mutta kyllä muakin väsyttää tämä kaikki, vielä uusi, ja toisen kielen jatkuva käyttö. Tässä puolison oltua pois kotoa (hän saapuu tänään!) ajattelin toiveikkaana, että ainakin iltaisin saan sitten ruhtinaallisesti omaa aikaa, kun lapset sammuvat niin aikasin. No, itsehän olen mennyt noin puolen tunnin kuluttua perästä petiin.

Kun aivot pääsevät rauhoittumaan ja lepäämään täällä päivisinkin vähän paremmin, ollaan taas voitettu yksi muuttoon liittyvä haaste. Ehkä ensi vuonna.