Suomalaista sekopäähuumoria ja teinimuistoja

Olin näköjään vähän unohtanut, minkälaisen räkänaurun keskellä olen koko ennen aikuisuutta-elämäni kasvanut. Vaikka täällä kaukana uudet ystäväni ovat kyllä iloisia ja rentoja ja niiden kanssa on iloista ja rentoa olla, niin ei nyt ihan samanlaista ole ollut kuin tämän kylässä olevan suomalaisen ystäväni kanssa.

Tiedättekö millaista on kasvaa tiettyjen tyyppien kanssa ekaluokasta lukion kolmanteen saakka? Käydä porukalla koulussa tekemässä ryhmätöitä yhdessä, sitten jonkun kotona syömässä lihapiirakoita, sitten polkea pyörillä tanssitunneille, joiden jälkeen piti tietysti lankapuhelimissa vielä kuulumiset vaihtaa. Potentiaalisesti tyttöporukat ovat täynnä draamaa, mutta minun muistoissani elämä oli täynnä sekopäistä huumoria ja luovia ideoita. Ysärityylimme oli myös ilman muuta vallan lyömätön – en ollenkaan ymmärrä, miksi isäni ehdotti, useinkin, että voisin joskus käydä ostamassa uusiakin vaatteita. Ihan kaupasta. Toki olimme aivan varmasti ulkopuolisen silmin ärsyttävä ja kovaääninen lauma rääväsuisia räkänokkia, mutta se ei kyllä kiinnostanut siihen aikaan yhtään. Nyt voin kyllä jokaisen puolesta sanoa, että olemme oikeasti oikein sydämellisiä ihmisiä. Myös. Kaiken sen muun lisäksi.

 

Emme ole viimeisen kymmenen vuoden aikana pitäneet nyt käymässä olevan ystäväni kanssa edes kovin säännöllisesti yhteyttä, saati nähneet usein, mutta näköjään jutun taso jatkui siitä, mihin se vuonna 1996 putosi. En ole nauranut näin paljoa moneen kuukauteen. Mitään juttujahan ei voi kirjoittaen toistaa, ne on vähän sellaisia you had to be there-tyyppisiä tilanteita, mutta on tässä nyt muunlaisiakin riskejä elämässä joskus otettu, eli kerron yhden silti. Olen tässä pakottanut ystävääni laulamaan kanssain, koska äänemme sointuvat niin sillä lailla kivasti yhteen ja ajattelin, että joku ihana joululaulu voisi olla nyt paikallaan. Palmujen huojuessa hörpimme juomiamme ja lauleskelimme rannan reunamilla sijaitsevan bajamajan asiakkaiden iloksi ja riemuksi ihan suhteellisen sujuvasti O Holy Nightia. Kun pääsimme kohtaan it is the night of our dear Savior’s birth, nykäisimme molemmat harmoniamme väärin ja samalla lauseen viimeisen sanan, joka kuulosti kuin olisimme laulaneet Burt. Rumasti. Our dear Savior Burt. Jos käyttäisin emojeita blogissani, laittaisin tähän nyt sydämen.

%UGimhd1SM605cEfg2wcgw_thumb_44a0
Joulukuu. Joululauluja siis.

Jos siis jotain tänne aloin nyt just kaipaamaan, niin se olisi vielä enemmän naurua tähän elämään. En ehkä sano että hauskempia ystäviä, koska joskus hauskuus syntyy myös tuttuuden kautta. Potentiaalia toki on, nyt tarvitaan vaan vähän aikaa ehkä.

Ja sitä, että allekirjoittanut oppii olemaan hauskana myös englanniksi.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s