Loma alkoi ja joulukin tuli

Olin melkein koko viime viikon sairaana. Katselin Frendien vitoskautta läpi ja lähettelin upeita videoviestejä Suomeen yhdelle ystävälleni, jonka olen tuntenut yli 30 vuotta. Perjantaiaamuna pesin hiukset ja tsemppasin itseni lasten joulujuhlien yleisöön. Esikoinen lauloi Jingle bellsin ja Joy to the worldin varsin reippaasti eka- ja tokaluokkalaisten kanssa ja sai Excellent Progress Certificaten. Tavallaan voisin jättää kertomatta, että saman diplomin saa aina jokainen ekaluokkalainen tässä koulussa, mutta menköön nyt, kerrankin rehellisyyden piikkiin. Kuopus seisoi hymyillen lavalla hulavaatteet päällä ja tanssi aina silloin, kun muisti. Tai halusi. Vaikea nyt mennä sanomaan, kun en kysellyt.

Molempien juhlissa mulla nousi kyyneleet silmiin. Siellä ne nyt olivat, joukon mukana selät suorina ja molemmat vierailla kielillä laulaen. Mele kalikimaka alkoi tytön esitys havaijin kielellä ja päättyi englannin kieliseen, koko päiväkodin ja eskarin porukan korkealta ja kovaa raikuvaan yhteislauluun. Liikuttavat pienet ihmiset, jotka ovat selvinneet hienosti ensimmäisestä lukukaudesta uudessa maassa, uudessa kulttuurissa, uusissa ympyröissä ja vieraalla kielellä.

Perjantai-iltana ajelimme leit käsissämme lentokentälle ja vastaanotimme vieraat, joita muksut ovat viimeiset kaksi viikkoa odottaneet enemmän kuin joulupukkia koskaan. Vanhempani, eli tuttavallisemmin mummi ja ukki, saapuivat tänne kauas kanssamme loman viettoon. Äitini on sillä tavalla pula-ajan lapsia, että kun kokkaa, kokkaa aina varulta viidellekymmenelle, ettei nyt ainakaan vahingossa kesken lopu. Näköjään tämä sama mentaliteetti ulottuu myös tuliaisten määrään: saimme kilotolkulla (enkä melkein edes liioittele) suklaata, xylitol-pastilleja, salmiakkia, paitoja, yökkäreitä ja minä lahjaksi myös uuden kameran nyttemmin hajonneen, epäonnisen Canonini jatkajaksi. Äitini onnistui tällä kertaa ylittämään jopa itsensä.

Lapset ovat olleet enemmän kuin onnellisia vieraista. He nukkuvat yhdessä samassa huoneessa, katsovat elokuvia sylikkäin, kuuntelevat kirjoja, joita heille luetaan ja kertovat tarinoita syksyn varrelta. Osa on totta, osa ehkä ei.

Eilen menimme Konaa ympäri aivan turisteina ja esittelimme uutta kotikaupunkiamme isovanhemmille suurella lämmöllä. Kävimme syömässä rannassa ravintolassa, jossa ei yhtään paikallista näkynyt, mutta jonka mahi-mahi oli aivan tajuttoman hyvää. Siis oikeasti ihanaa. Jos kuvaisin ruokaa noin yleensä, laittaisin siitä kuvan nyt tähän.

Loman aikana on tarkoitus viedä vanhuksia (vitsi oli) ainakin vesiputouksille, tulivuorelle ja ystäviämme tapaamaan. Meinaamme myös ottaa ilon irti hoitajista siinä määrin, että käymme ilman pieniä ihmisiä ystäviemme luona iltoja istumassa. Ihan vain aikuisten kesken. Olkoonkin, että puoli vuotta täällä on mennyt melkoisen kevyesti ilman hoitoapua, on se nyt erittäin tervetullutta.

Saatan lähteä iltaisin ulos vain, koska voin.