Sä olet muuttunut siellä Jenkeissä

Elin läpi liki koko 80-luvun. Elämä oli silloin erilaista. Vaikka kasvoin 30 minuutin matkan päässä Helsingistä paikkakunnalla, joka nykyään pääkaupunkiseutuun lasketaan, oli se silloin melkoinen peräkylä. Emmekä me lapset käyneet pääkaupungissa melkein koskaan. Lintsillä kesäisin ja jouluostoksilla ja joskus silloin tällöin humputtelemassa. Se oli 80-luvulla suurta se.

Vielä suurempaa kaikki oli Amerikassa. Oli Amerikan rautoja ja Amerikan serkkuja ja karkkeja, joita ei saanut Suomesta. Kaikki, jotka siellä pääsivät käymään, olivat jotenkin pidemmällä elämässä. Parempia. Toiset jopa muuttivat sinne. Keitä ne luulivat olevansa?

Näin viime yönä unta, että parhaat lapsuudenystäväni olivat pettyneitä muhun, ’koska sä oot muuttunut siellä Jenkeissä.’

Unessa mä uskoin ystäviäni. Se oli kamalaa. Olin tajuamattani liittynyt niihin, joilla nousee hattuun siellä Jenkeissä. Niihin, jotka eivät osaa enää kunnolla suomea ja joilla on liian huomionhakuisia vaatteita ja jotka eivät elä sellaista tasaista elämää, kuten hyvän ihmisen kuuluu.

26735619_10159795593350203_565873110_o

Todellisuudessa Havaijilla ei ole mikään muu suurempaa kuin avolava-autot, muoviset maitopurkit ja ravintoloiden ruoka-annokset. Allekirjoittaneen ’omantyylinen’ pukeutuminen on sillä lailla historiaa, että tällä hetkellä repertuaariin kuuluu lähinnä vain leikatut farkkushortsit ja flipflopit. Aina. Tuossa yksi päivä laitoin ”kaupoille” (eli Targetiin) päälle mustan mekon ja tunsin itseni ylipukeutuneeksi.

Elän taas uudestaan kuin 80-luvulla, tosin vähän toisenlaisessa miljöössä. Kulttuuririennot ovat hyvin harvassa, eikä Konalla ole mitään kovin sivistävää tekemistä luonnon tarjoaman sivistyksen lisäksi. Silloinkin, kun täällä jotain järjestetään, on taso yleensä melkoisen kotikutoista. Jouluparaatiin, esimerkiksi, pääsee esiintymään kuka vain. Viimeksi siellä nähtiin ainakin jonkun koulun eräs vanhempi miesopettaja, joka oli joskus nuoruudenpäivinään soitellut enemmänkin kitaraa ja laulanut kotona paljonkin Paranoidia. Ohi pyöräili myös joulupukki shortseissaan.

Eihän mulla tässä mitään, mutta välillä mietin näitä viidakkolapsiani, että näinköhän ne nyt jää jostain paitsi, kun eivät käy alituiseen Ateneumissa eivätkä Luonnontieteellisessä, eivät Kansallismuseon Vintissä eivätkä koulun kanssa luistelemassa. Täällä heille ei opeteta valööreitä eikä taiteen tuntemusta, ei ompelua eikä puutöitä, muun muassa. Koreaa kyllä.

26781574_10159795592985203_643263104_o

25624697_10159795592570203_684616021_o

26732376_10159795591930203_1942768072_o

26694998_10159795591490203_357212265_o

Toki he oppivat täällä lukemaan aaltoja ja uimaan voimalla. Oppivat englannin, tunnistavat monia trooppisia kasveja ja omaksuvat sen, että heille on tosi paljon tilaa maailmassa. Kaikki hirveän tärkeitä asioita noin niin kuin mahdollista jatkoa Suomessa ajatellen? Ei pysy luistimet enää varmaan jalassa, eivätkä opi piltit rakastamaan hiihtoa yhtä paljon kuin äitinsä.

Oikeasti mä en kyllä tiedä, että palataanko me täältä Suomeen ja jos, niin milloin. Eli mennään tällä ja nämä opit riittää sinne, minne riittää. Opit ovat takuuvarmasti toisenlaiset kuin kotimaasta olisi saanut, mutta kukapa nyt niin voisi sanoa, että tämä kuitenkaan huonompaa olisi.

Ja kyllä me kaikki ollaan oikeasti muututtukin täällä Jenkeissä. Siitä lisää toisessa jaksossa.

18 vastausta artikkeliin “Sä olet muuttunut siellä Jenkeissä

  1. Mä kipuilen täällä eniten ehkä ”tylsyyden” kanssa. Rantaa on toki lähellä, mutta juuri tähän vuodenaikaan siitä ei ole niin kauheasti iloa, vaan kaipaamme sellaisia Suomen jokaviikkoisia viihdyttäjiä: kirjastoa, museoita, uimahallia! Mutta kohta se koittaa kevät, lämpimämmät ilmat, ollaan ehkä terveitä ja päästään retkeilemään, ehkä merellekin! Kyllä, kaikkea kivaa on vielä luvassa… 🙂 Nauroin ääneen sun unelle!

    Tykkää

    1. Haha 🙂 No mutta sehän olikin oikein, nauratti se muakin! Ja joo, toi just. Valinnanvaraa ei ole yhtä paljon kuin kaupungissa. Me ei päästä täällä edes oikeille metsäretkille, joita hyvin kovasti tykättiin Helsingissä ja sen ulkopuolella tehdä. Mutta kyllä, on kivaa luvassa! 🙂 Ja otetaan tästä se paras irti.

      Tykkää

  2. Istuin vanhempainillassa Dubaissa, elämäni ensimmäisissä kansainvälisen koulun sellaisessa ja kuuntelin yläkoulun rehtorin puhetta opetustyylistä ja aineista ja hän sanoi, että mielikuvitus, innostus ja halu tehdä on nuorten tärkeimpiä aseita koulussa, koska he opettavat nuoria, joiden työpaikkoja ei ole edes vielä keksitty tänään. Minusta se oli illan paras anti! Kuten myös se, että sama mies sanoi kirjan olevan vain yksi lähdemateriaali, jokainen 8-luokkalainen osaa lukea ja hänestä on hukkaanheitettyä maksaa opettajalle kirjan lukemisesta oppilaille – eläköön monipuolinen opetus.

    Pointtina siis, me ei tiedetä mihin meidän lapset päätyy, tai edes missä me itse ollaan 10 vuoden päästä ja mitä taitoja me tarvitaan. Sieltä peräkylästä ponnistaneena peruskoulun hiihtotunneilla ei ehkä ajateltu, mitä taitoja aavikolla tai tropiikissa tarvittaisiin ja aika hyvin vedetään, eikö!? 🙂

    Tykkää

    1. Siis kyllä, mikä ihana, mahtava näkökulma! Kiitos! 😄 Ja tuollainen koulu kuulostaa ihan parhaalta mahdolliselta – etenkin kun tässä meidän koulussa seurataan nimenomaan tiukasti niitä kirjoja vielä. Mutta olet niin oikeassa; eihän me todella tiedetä, mihin nämä ihmistaimet päätyvät ja KYLLÄ, he tulevat varmasti pärjäämään ihan kuten mekin niillä peräkylän opeilla 😉

      Tykkää

    2. Mahtava näkökulma tosiaankin Piia. Mistä sitä tietää mitä sitä kukin elämässään tulee lopulta tarvitsemaan. Omille lapsilleni yritän korostaa, että kaiken sen minkä he elämässään haluavat oppia ja omaksua he tulevat kyllä ennen pitkää hallitsemaan, tavalla tai toisella. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia vaikkapa hiihtämään, jos sille taidolle tulee jossain vaiheessa tarvetta tai innostus herää. Ja toisaalta tosiaan niillä suomalaisen 80- ja 90-luvun koulun opeilla tässä sitä elellään eri puolilla maailmaa ja hyvin pärjätään.

      Mua itseäni vähän harmittaa se miten ipadit ottaa kirjoilta tilaa meidän lasten koulussa. Kirjat ovat yksi lähde vain tosiaankin mutta on niillä oma paikkansa niilläkin. Onneksi me vanhempi sukupolvi tasapainotetaan teknologiasta innostunutta koulua – ja opettajistakin löytyy myös niitä jotka tönii lapsia kohti kirjoja. Tajusin tässä ihan vasta juuri äskettäin oikein todella arvostaa sitä, että meidän lasten koululla – jossa on noin 400 oppilasta – on kolme kirjastoa ja ihan mahtava valikoima kirjoja. On tiiviisti käytössä ne ipadit mutta myös kirjojakin kuitenkin kätten ulottuvilla.

      Liked by 1 henkilö

      1. 🙂

        Ei rehtorinkaan tarkoitus ollut millään lailla mitätöidä kirjoja, vain korostaa opetuksen moninaisuutta. Täällä kun taistellaan kulttuurien sekamelskassa sen kanssa, miten nuoresta lapsesta asti vanhemmat asettavat paineita koulumenestykselle. Vanhemmat siis haluavat nähdä ne oppikirjat, jotta tietävät minkä tutorin maksavat pilttiään koulun jälkeen vielä hiomaan, että sinne oikeaan tiedekuntaan sitten vuosien päästä upotaan.

        Kolmesta lapsestani vain tämä nuorin on perinyt äitinsä rakkauden kirjoihin, kummankin rakkaus on kaupungin suurin kirjakauppa. Kirjoilla on ehdottomasti paikkansa!

        Liked by 1 henkilö

        1. Meillä on onneksi kaikki kolme innostuneet kirjoista. Oli ihana kuulla joululomalla lasten kinuvan kirjakaupasta lisää kirjoja 🙂 (Kinusivat toki myös leluja lelukaupasta mutta ihan yhtäläisesti kirjojakin.)

          Meillä on myös koulu täynnä hyperkunnianhimoisia vanhempia… He napisevat, että koululla ei ole riittävän korkeat odotukset. Mun mielestäni taas koulun taso on ihan tarpeettoman vaativa ihan alaluokilta asti… Lukukauden toka päivä menossa täällä ja mua ottaa ihan julmetusti jo taas päästä tämä täkäläinen koulumaailma korkeine odotuksineen.

          Tykkää

          1. Tässä oon sun kanssa kyllä samassa veneessä, Kata. Amerikkalainen tapa, näin yleistettynä, on painottaa arvosanoja oppimista enemmän. Suomalaisena tökkii kyllä! Ja kirjoista mäkin ajattelin Piian tavoin tässä kohtaa vain koulukirjoja; täällä esim. matikassa täytyy seurata tiettyä kirjasarjaa, enkä saa tehdä vaikka omia kokeita. En ymmärrä, mutta tällä mennään. Muuten lukemista kyllä täällä onneksi painotetaan ja omat lapset rakastaa sitä, että niille luetaan. Ekaluokkalainen lukee vielä niin hitaasti, että haluaa meidän lukevan 😊

            Tykkää

  3. Itse kasvoin pohjoiskarjalalaisessa peräkylässä ja jopa käynti Joensuussa oli pikkulikkana huikeaa. Mutta kiinnostus lukemiseen, kieliin ja eri kulttuureihin kyti jo silloin, ja mulla oli kymmeniä kirjekavereita eri puolilta maailmaa. Peräkylän tyttö sitten muutti valmistuttuaan ulkomaille ja on sopeutunut kaupunkilaiselämään vieraassa maassa ihan kelvollisesti, maalaisjärkeä ja -käytännöllisyyttä täysin unohtamatta. Toki usein toivoin, että olisin asunut lähempänä ’kaikkea’ enkä jossain jumalan selän takana, josta oli pitkä matka joka paikkaan, mutta onpa noihin rientoihin ja kulttuurikokemuksiin ehtinyt vanhempanakin.

    Tykkää

    1. Tämä on kyllä niin hyvä muistaa, kuten Katakin sanoi, että ehtiihän sitä myöhemminkin! Mä olen täällä tavannut naisen, joka kasvoi Alaskassa 17 ihmisen kylässä, ja oli aivan sekaisin kun ekan kerran tuli tänne Konalle 😅 Mutta kyllä sitä tosiaan sopeutuu, jos haluaa sopeutua. Ei se siitä kasvualustasta ole pelkästään, jos yhtään, kiinni. Me kyllä pyritään kasvattamaan jälkikasvua avarakatseisuuteen ja rohkeuteen kokeilla vähän omia rajoja. Se tulee varmasti olemaan tärkeä osa heitä, mihin sitten päätyvätkin.

      Tykkää

      1. Ja miten paljon helpompaa on avarakatseisuuden ja rohkeuden opettaminen, tai siis elämä opettaa! 😀 Kun on karistanut vähän Suomen pölyjä jaloistaan ja katselee maailmaa toiselta kantilta niin lapsi kuin aikuinenkin vain oppii ajattelemaan asioita toisinkin.

        Ainakin osa, aina välillä sitä kyllä ihmettelee niitä ulkosuomalaisia, jotka silti katsoo suomalaisten vain osaavan asiat ja asuinmaassakin tehdään kaikki väärin.

        Tykkää

        1. No sanopa muuta! Ilmeisesti edes toiselle puolelle maailmaa muuttaminen ei välttämättä muuta ihmisen tapaa ajatella, jos sitä ei itse halua. Ihmeellistä, mutta totta 😀

          Tykkää

  4. 80-luku olikin mahtavaa aikaa, Lappeenrannan peräkyliltä pääsi kerran vuodessa Helsinkiin Carrolsiin, lintsille ja shoppailemaan asematunneliin (!). Kyllä mä joskus mietin että mistä lapseni jää paitsi kun tuo koulujen taso on täällä hieman kyseenalainen mutta toivon että jollainlailla lapsi kuitenkin oppii jotain mahtavaa, ainakin täällä oppii pienestä asti että hommia on paiskittava jos meinaa pärjätä tässä eriarvoisessa maassa, joka ei jää lapseltakaan huomaamatta. Olen ihan samaa mieltä että me ei vielä tiedetä mitä meidän lasten tulevaisuudessa työmaailmassa tehdään, jospa se monipuolinen näkökulma näillä tulevilla monikielisillä ja useamman kulttuurin kasvateilla olisi yksi valttikortti?

    Tykkää

    1. Niinpä! Hyvin sanottu. Kielitaito on tietysti yksi aika selkeä valtti, vaikka toki sen voi kotimaassakin saada. Eilen illalla tän kirjoittamisen jälkeen vielä mietin, että jo tämä sopeutumisprosessi ja ikävästä selviytyminen vahvistaa niitä ihmisinä tosi paljon. Oppivat käsittelemään tällaisiakin tunteita ja selviämään paremmin uusista tilanteista.

      Tolle asematunnelille nauroin kyllä! Me käytiin siellä ostoksilla myös – miksi ihmeessä 😂

      Tykkää

  5. Tää oli hauska postaus! On niin suomalaista, että koetaan alemmuudentunnetta suhteessa niihin, jotka tekevät jotakin erilaista ja repäisevää. ”Mitä se luulee olevansa”😂

    Tykkää

  6. Olipas taas hyvä ja hauska postaus!!😀 Itsekin mietin tota kulttuuri-ja no-ylipäätään-muunkin-harrastustoiminnan-puutetta meidän pojilla! Meillä tosin olisi harrastetoimintaa 40min ajomatkan päässä, mutta saa olla aika hyvä harrastus et jaksais sinne ajaa (itsekin sieltä Perä Hikiältä kotoisin, sieltä ei lähdetä noin pitkälle harrastaamaan!)..

    Mua huvitti toi penkin WWJD kyltti- onko se tarkoitettu nuorille pareille muistutukseksi?😆😂

    Tykkää

    1. Kiitos Laura! 😊 Jep, on tää tosiaan vähän tällasta. Monet taidot, joita nää täällä oppii, ei tosiaan oo ihan niitä relevanteimpia Suomessa. Toisaalta, täällä ei kukaan osaa luistella. Kukapa tietää, mihin tässä päädytään ja mitä myöhemmin tarvitaan.

      Ja siis toi kyltti nauratti muakin! Se oli niin random, yhdessä penkissä eläintarhassa Hilossa. Mua se ainakin muistutti 90-luvusta 😂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s