”Älä ole nyt sitten liian iloinen, ettei muut kiukustu”

Pojalla oli tänään koulussa varainkeruutapahtuma. Viimeiset pari viikkoa oppilaat ovat keränneet rahaa tulevaa koko koulun retkeä varten. Eniten rahaa keränneille oli luvassa hienoja palkintoja: päiväliput koko perheelle Hiltonin altaisiin, puhelimia, herkkukoreja, sun muuta.

Esikoinen lähetti viikko sitten mun säestämänä, tai toisinpäin, ääniviestin perheen whatsapp-ryhmään Suomeen ja sai sieltä heti avokätisiä lahjoituksia. Sen lisäksi eräs sveitsiläinen opettaja, joka työskenteli koulussamme syyslukukaudella, lahjoitti Esikoiselle rahaa (vaikka emme lähetelleet viestejä emmekä kysyneet), koska oli ollut syksyllä niin otettu tämän kielipuolipojan positiivisesta asenteesta. Me vanhemmat lahjoitimme myös ja näin oli meidän valtava panostuksemme tähän varainkeruuseen taputeltu.

28407482_10160006370875203_1316569385_o

Kuulin eilen omilta oppilailtani, että heidän keräämänsä summat olivat noin viidesosaa siitä, mitä Esikoisen kisatilillä komeili. Menin heti johonkin ihme suomimoodiin ja kävin sanomassa pojalle, että älä nyt liikaa kerro muille, kuinka paljon olet rahaa kerännyt. Pidä sillä lailla matalaa profiilia, ettei kaverit hermostu.

Oikeasti, mitä ihmettä? Kysyn vaan, ihan itseltäni.

No, Esikoisen paras kaveri oli kysynyt heti päivän kärkeen pojan summaa ja sille se nyt vaan oli sen kertonut. Ja kaveri oli kertonut sitten kaikille. Mun omat oppilaat tulivat tarkistamaan asiaa multa ja kuulin Esikoisen rahasaaliista puhuttavan luokkien ulkopuolella oppilaiden kesken ykkösestä vitosluokkaan.

Sellainen ero omiin odotuksiini tässä kuitenkin tuli eteen, että kukaan ei ollut asiasta millään tasolla ankeana. Ei kateellinen, ei kiukkuinen. He tuumailivat, että Esikoinen varmaan voittaa pääpalkinnon ja että onpa se onnistunut keräämään paljon rahaa. Good for him!

28417620_10160006376285203_1830059987_o

Mähän olen jo tässä etukäteen välillä stressannut, että onko meidän lasten vaikea mennä vanhoihin kaveriporukoihin kesällä tämän seikkailun ensimmäisen vuoden jäljiltä. Että otetaanko ne vastaan nihkeästi ja valmiiksi jo ajatellen, että mitä ne nyt tulee tänne leijumaan. Tietysti toivon, että olen väärässä. Ehkä uusi sukupolvi on edeltäjäänsä avoimempi.

Esikoinen voitti kuin voittikin pääpalkinnon – hoverboardin – kymmenen dollarin kaulalla kakkoseen. Koko koulu huusi ja hurrasi, ja auttoi pientä miestä kantamaan painavan pakettinsa paikalleen. Yläasteen pojat tulivat taputtelemaan lasta selkään ja luokkakaverit kävivät onnittelemassa. Lapsi oli itse liikuttavan onnellinen kulkuvälineestään, jota on muutenkin toivonut itselleen jo vaikka kuinka kauan. Myös isänsä on ollut palkinnosta varsin iloinen – mainittakoon se nyt tähän väliin.

Yleistäminen on typerää, mutta kai tässä jotain kulttuurista eroa oli huomattavissa näiden kahden meille rakkaan maan välillä. Täällä mennään hengessä ’kel on onni on, se onnestaan avoimesti nauttikoon, kun muut tsemppaavat vieressä’. Aina. Myös silloin, kun onni tulee sellaisen kohdalle, joka ei ole se oma paras ystävä, jota on helppo tsempata.

Ummikkolapsi oppii englantia, osa VI: I think they’re fluent now

Viime kuussa kirjoitin edellisen kerran, kuinka tänne heinäkuun alussa muuttaneet ummikot ovat puolessa vuodessa kieltä oppineet. Joku korkki on tässä sittemmin varmaan auennut, koska viimeisen kuukauden aikana kielitaito on mennyt kovalla kohinalla eteenpäin.

Osittain tämä kyllä perustuu kuulemiini huhuihin, ei omiin arvioihini. Lapset nimittäin edelleen unohtavat osaavansa kieltä aina silloin, kun me vanhemmat olemme paikalla. Nyt saattaisi olla hyvä aika näiden tulkkiensa kanssa kulkeneiden lasten alkaa opetella tästä tavasta ulos. Näin perussääntönä soisi jatkossa olevan, että muiden seurassa puhutaan englantia, koska lähtökohtaisesti on epäkohteliasta puhua keskenään kieltä, jota muut eivät ymmärrä.

Tiedän, ettei tämä tule onnistumaan vielä pitkään aikaan.

IMG_8592.JPG

Lapset olivat ystävälläni hoidossa ystävänpäivän iltana, kun kävimme kahdestaan ulkona syömässä kolmenkymmenenviiden (35) palan sushiplatterin. Minua kolmisen kertaa suurempi puoliso jaksoi syödä vain yhden palan mua enemmän, mutta ei mennä nyt siihen. Lapset olivat kylässä ollessaan puhuneet koko illan englantia.

Esikoinen oli siellä keksinyt leikin tornadosta, jota karkuun olivat porukalla menneet. Oli satanut kovaa ja tuuli noussut ja piilossa piti olla hiljaa ja sitten vaihtaa välillä paikkaa, kun horisontista nousi – mikäs muukaan kuin – tsunami. Kun illan viimeinen piirretty alkoi, ystäväni netti pätki. This never happens at my house! oli Kuopus siihen iloisesti valehdellut.

Ystäväni oli illasta ihan riemuissaan. Hänellä oli sellainen fiilis, että hän oli vihdoin oppinut tuntemaan paremmin meidän lapsia, kun oli saanut heidän kanssaan ihan oikeasti jutella. I think they’re fluent now, totesi toverini lopuksi.

Jos tarkkoja ollaan, ja aina ollaan, he eivät vielä ole lähellekään fluentteja. Leikki- ja arkikieli näköjään löytyy jo, mikä lapsen itsensä kannalta lienee erityisen tärkeää. Vaikka lapset aika universaalisti ovatkin siitä helppoja, että pystyvät leikkimään keskenään myös ilman kieltä, antaa kieli toki pikkuisen syvyyttä siihen yhteiseen toimintaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt sitten pitäisikin taas kiinnittää huomiota siihen, että pidämme hyvää suomen kieltä yllä täällä kotona. Matikan sanastoa pitäisi muistaa ihan aktiivisesti suomentaa, jos haluamme, että ekaluokkalainen osaa laskea myös suomeksi. Ja toki haluamme. On vaan helppo unohtaa kertoa lapselle, miten divided kääntyy suomeksi, koska hän ymmärtää, mitä käsite tarkoittaa. Hän myös itse sanoo ’kolme plus viisi equals kahdeksan’, plussankin ollen englannin lausunnalla. Todennäköisesti hän ei enää muista, miten equals kääntyy suomeksi.

Olen täällä tutustunut aika moneenkin meidän ikäiseen tyyppiin, jotka ovat muuttaneet Amerikkaan joskus lapsena Unkarista, Suomesta, Koreasta ja Saksasta. Näistä yksikään ei enää puhu vanhempiensa äidinkieltä. Mä taas ajattelin tässä ihan reippaasti nyt julistaa, että me ei tulla koskaan puhumaan lapsille kotona englantia, vaikka jäätäisiin tänne ihan olemaan. Äidinkieli on ja pysyy, ja sitä ei tämän perheen mukuloilla ole lupa unohtaa.

Uskoisin olevan ihan tehtävissä. Suomella mennään.

Tarinoita tarinoiden takaa

Mä olen aikaisemminkin maininnut, en kauaakaan sitten viimeksi, etten ole mikään erityinen some-fani enkä -taituri. Jotenkin olen aina halunnut ajatella, etten anna elämästäni siloitellumpaa kuvaa kuin se onkaan, mutta ei se välttämättä ole ihan totta sittenkään.

Kuten seuraavasta ehkä huomaatte, eletään täälläkin palmujen huojumisesta ja Tyynenmeren läsnäolosta huolimatta aivan tavallista elämää. Paljon sellaista, mikä jää yleensä tarinoiksi tarinoiden taakse; usein myös ihan siitä syystä, ettei se ole mielestäni mitenkään erityisen mielenkiintoista tai kertomisen arvoista.

Tästä näin esimerkiksi, lauantaina postasin Instagramin storeihin sarjan ihania kuvia ja klippejä Mauka Meadowsin kahvifarmilta, johon eksyttiin ihan vahingossa, kun vaan ajelulle lähdettiin. Kyselin siellä samalla alituiseen, miten aivotärähdyksestä toipuva puolisoni jaksoi – aivan kuin iso mies ei osaisi itsestään huolta pitää. Esikoinen oli väsynyt ja kiukkuinen. Lähdimme kierroksen päätyttyä kotiin ja katsoimme elokuvan.

Maanantaina otin Esikoisesta storeihin kuvan, jossa hän makasi sohvalla peiton alla. Tätä ennen olin herännyt jossain vaiheessa yötä siihen, että poika oli kömpinyt viereeni ja kertonut, että vatsaan sattuu. Kello 4.30 havahduin siihen, että hän oksensi laidan yli lattialle. Adrenaliinieni voimissa nousin ylös ja aloin siivota. Puoliso piteli pojalle ämpäriä (ja varmaan hiuksiakin tätänykyä) ja silitteli pojan selkää, ja lapsi jatkoi jo aloittamaansa tointa noin seuraavan tunnin verran. Viideltä heräsi Kuopus, ihan vessaan vaan, mutta ei saanut enää unta, koska kuuli näistä jännittävistä tapahtumista huoneeseensa asti. Kuudelta olimme kaikki ylhäällä, pyykkikone pyörimässä ja minä setvin töihin sijaisasioita, jotka ovatkin täällä välillä haastavat järjestää.

Otin storeihin pienen videoklipin, jossa katsoimme olympialaisia. Esikoinen nukahti vähän tämän jälkeen kesken kaiken ja otti kahden tunnin nokoset sohvalla. Kuopus oli jäänyt aamulla myös kotiin, koska häntäkin sattui vatsaan. Taisi olla vain tyylikäs peliliike.

28035209_10159961586955203_1690163231_o

Yritin saada viideltä heränneen Kuopuksen nukkumaan päiväunia yhtä aikaa veljen kanssa. Nukahdin näppärästi itse, mutta tyttö oli noussut jossain vaiheessa leikkimään. Oli kyllä ihan kivasti hiljaa ja tyytyväinen itsekseen, mikä on hänelle harvinaista.

Kehuin jossain vaiheessa storeissani tekemääni raakasuklaata. Kaipasin nimittäin alkuiltapäivästä jotain piristävää syömistä, joten hain reseptin ihan tätä tarkoitusta varten Pinterestistä. Se oli oikeasti paras koskaan tekemäni suklaa. En tiedä, miten paljon päivän kurimuksella oli tekemistä makuelämyksen kanssa.

En jaksanut rajoittaa piirrettyjen katselua päivän aikana. Muutaman elokuvaa myöhemmin Kuopus lähti isänsä kanssa dinnerille kampukselle ja Esikoinen meinasi nukahtaa pystyyn. Katsoimme hetken aikaa dokumenttia maailman hurjimmista myrskyistä.

Tänään storeihin livahti muiden muassa kuva leijaa lennättävästä Esikoisesta. Käytiin vartin ulkoilulla pihalla. Kivasti lensi leija, ihan itse aanelosesta tehty. Oli tuulista ja ilma tuntui kylmältä shortseissa. Esikoinen kaipasi ulkoilun jälkeen lämmintä kylpyä. Melkoiset Havaijin eskimot.

Siispä täälläkin lämpimän auringon alla Tyynenmeren loiskuessa eletään ihan sitä samaa arkea kuin tähänkin asti, ainakin näiltä osin. Kun lapsiperhe liikkuu, liikkuu lapsiperhe. Tämä viisas lause tarkoitti nyt tässä kohtaa sitä, että lasten mukana tulevat myös kaikki pakettiin liittyvät oheistuotteet ja -sairaudet, vaikka missä olisi.

Kivempi silti on pyykkivuorten sijaan kuvailla sitä Tyyntämerta ja ihailla tämän paikan ilmeisiä hyviä puolia.

28080991_10159961599010203_55411826_o

Mutta nyt sitten tiedätte nämäkin hurjat tarinat tarinoiden takaa: meilläkin välillä oksennetaan, valvotaan ja kuljetaan aivan haamuina aamusta iltaan seuraavia yöunia odotellen. Siinä välissä tehdään suklaata ihan vain siksi, että jaksaisi pysyä hereillä.