Oma koti kullan kallis?

Torstai-iltana Honolulussa muhun iski ihan odottamaton tunne: en melkein malttanut odottaa, että lähdettäisiin jo pois. Voin kertoa, että oli kyllä reissussa eka kerta, kun näin pääsi käymään.

Yllättäen nyt tekikin jo hyvissä ajoin mieli kotiin. Ja nimenomaan Konalle kotiin. Vaikka rakastan hotelleja noin periaatteessa, täällä niistä maksaminen ei pidemmän päälle mahdu järkeen. Havaijin hinnat on aivan järjettömät – vai miltä kuulostaa yhden hengen muropaketti seitsemällä dollarilla? Muutamat noutokananugetit ja hedelmäpalat melkein neljälläkympillä? Aamupalabuffetti huonehinnan päälle koko perheeltä noin satasen? Hotellialueiden tekovesiputoukset tai istutetut palmuasetelmat eivät myöskään onnistuneet puhuttelemaan enää ollenkaan, sillä vähän kauempana olisi ollut aidompaa katseltavaa.

Tällä kertaa menimme ihan huonetarjousten ja lasten vesiliukumäkitoiveiden perässä, mutta seuraavalla kerralla otetaan kyllä se Airbnb-majoitus saaren pohjoisosista. Eletään kuin täällä kotosallakin. Mennään ympäri saarta ja käydään ihastelemassa hienoja luontokohteita.

29391098_10160124352730203_830724085_o

Siis tarkoitukseni ei nyt ollenkaan ollut nurista matkasta itsestään, koska sehän kuitenkin oli ihan hirveän kiva. Käytiin luistelemassakin! Hullut suomalaiset. Jotenkin tuolta kautta rantain yritin hakea taustaa sille oudolle fiilikselle, että halusin jo pois. Tiedän, ettei se johtunut Honolulusta eikä siitä, että seikkailijan sieluni olisi tässä nyt hiljalleen hiipumassa, vaan nimenomaan tämän matkan puitteista. Emme nähneet Oahua niin kuin se olisi ollut paras nähdä ja se alkoi ottaa loman loppua kohden päähän.

Koneessa tulin miettineeksi kodin määritelmää, kun juttelin yhden Big Islandilla kasvaneen tytön kanssa. Kun laskeuduimme, mun teki mieli hihkaista home sweet home, mutta en sitten viitsinyt. Voiko tällainen valkoihoinen sellaista lähteä huutelemaan jo kahdeksan kuukauden täällä asumisen kohdilla? Voisiko saari olla mullekin nyt se ihan oikea koti, vaikka en ole sen lähelläkään syntynyt tai kasvanut?

Nyt vielä me ollaan virallisesti ihan vaan ohikulkumatkalla. Väliaikaisilla viisumeilla vuokra-asunnossa. Paikallisten rinnalla me tullaan aina näyttämään ja kuulostamaan turisteilta. Meidän ainoa koti on nyt täällä, mutta henkinen kotiutuminen on pidempi prosessi. Mä odotan sitä päivää, että saataisiin pysyvät oleskeluluvat ja ihan ikioma asunto. Sellaista juurevuutta tähän elämään. Että itsekin tiedettäisiin varmuudella, että tämä on ja tulee pysymään meidän osoitteena pitkään.

Honolulu oli ihana, mutta meille pieni ja rauhallinen Kona on ihanampi. Tämä tulee aina olemaan meille se paikka, joka muutti meidän elämät. Meidän toinen koti Suomen rinnalla, joka tapauksessa.

Honolulu – kallis ja epäekologinen lomakohde

Noin, siinä ne tulikin nätisti ne varmaan ainoat Honolulun huonot puolet heti kättelyssä selväksi. Voisi ehkä luulla, että tätä tekstiä kirjoittaa hieman kireä Havaijin vihaaja, mutta armaat lukijani tietänevät kyllä totuuden; minä rakastan Havaijia. Ja nyt myös Honolulua. Se saattaa tietysti tulla yllätyksenä, etten ole luonteeltani mikään kauhean kireä, olenhan opettajakin ja kaikkea, mutta aina on kiva oppia bloggaajasta jotain uutta.

Otsikosta huolimatta tämä ei myöskään ole mikään sen kummempi matkapostaus, kuten ei mulla koskaan.

Honolulu on muutamassa päivässä voittanut tämän perheen aikuisten sydämet aivan kympillä. Kaupunki on kaunis, luonteikas, siisti ja jotenkin aivan loistavan kokoinen. Keskustasta löytyy katutolkulla kauppoja, kahviloita, kävelykatuja, tapahtumia ja hyvää ruokaa. Lasten mielestä Hiltonin altaat on kivoja.

Tänään on vaan ollut pilvistä ja tuulista, eli meillä on ollut kylmä. Vähän noloa.

29250573_10160124364160203_28361642_o

Kestävän matkailun kannalta Honolulu on vaikea kohde. Hotelliketjut ovat jättimäisiä ja pitävät sisällään melkein yhden pienen kaupunginosan verran palveluita: marketteja, krääsää, kietaisumekkoja, jalokiviä, uimalaseja. Jokaikinen kahvila kaataa kahvinsa pahvimukeihin ja smoothiet kertakäyttökippoihin. Take away-annokset, välipalat, pilkotut hedelmät, leivät, kertishaarukat, kaikki on kääritty muoviin.

Hotellin altaille saa pyyhkeet tiskeiltä korttia vastaan ja ne pitää yhden käytön jälkeen palauttaa samalle tiskille pesua varten. Me sniikataan aina omat pyyhkeet mukaan, mutta kyllä ahdistaa: tuhansien ja tuhansien ihmisten pyyhkeet peseytyvät yhden käyttökerran jälkeen melkoisen voimakkaissa pesuaineissa.

Havaijin lomalaisten kannattaisi siis, toisin kuin me nyt, suosia paikallista Aribnb-tarjontaa ja tehdä itse omat ruokansa ja pestä omat pyykkinsä. Oahulla kulkee onneksi bussit kaikkialle, joten autoa ei tarvitse eikä kannata loman ajaksi edes vuokrata.

29513356_10160124428880203_1841668550_o

Tänään kävimme onnikalla Waikiki Aquariumissa ja pysähdyimme Waikikin itäreunamille lounaalle pieneen merenrantakahvilaan, jonka nimen jo unohdin. Olemme oppineet lukemaan paikallisia ruokalistoja, joten otimme meille neljälle vain kaksi annosta ruokaa: aamupalakananmunien listalta kolmelle jaettavaksi eggs&fish sekä yhdelle isommalle syöjälle eggs&ham. Jälkkäriksi koko perheelle kaksi pannukakkua. Kunnon pihit liikenteessä. No, molemmat lämpimät ruuat sisälsivät puolen lautasen kokoiset munakkaat, puoli lautasta paistettuja perunoita sekä toinen niistä vielä paistettua mahi-mahia. Pistin kalan puoliksi pojan kanssa, tytär söi munakkaan ja perunat pistelimme kolmeen osaan. Kaksi perunaa jäi vielä syömättäkin. Pannukakut olivat kahden pään kokoisia, joten otimme loput pannareista sekä astiallisen pilkottuja hedelmiä vielä välipalaksi hotellille. Kahden kahvin kanssa tämä lounas kustansi 39$.

Mahi-mahista tuli muuten mieleeni, että kerran viime syksynä näin yhden ravintolan seinällä infolaatan tästä kyseisestä kalasta. Sen alla luki isoin kirjaimin dolphin. Nielaisin järkytyksestä ja mietin, että delfiiniäkö tässä nyt on tullut sitten paremman tiedon puutteessa herkuteltua. Nopean googlaisun jälkeen opin, että kyseessä on delfiinin sijaan suurten trooppisten merialueiden ahvenkala dolfiini.

Iisisti on tämäkin reissu taas otettu. Jos ei nyt tällä kertaa päästä saaren toista reunaa edes katsomaan, niin ei haittaa. Syksyllä viimeistään olisi tarkoitus tulla uudestaan. Iltamenot ovat olleet hotellihuonepainotteisia, eli muroja ja banaania kokolattiamatolla ja aikaisia yöunia. Eilen illalla katsoimme Geostormin lasten mentyä nukkumaan. Ihan sairaan huono, ei kannata käyttää siihen aikaa sitten ollenkaan.

Honolulu on kyllä ihana kaupunki. Vaikka onkin ihan mahtavaa nähdä taas hälinää, ja ollaan me tässä jo leikitelty silläkin ajatuksella, että täällähän olisikin kiva asua, niin oikeasti olen aivan onnellinen meidän Kona-ajasta nyt. En nimittäin millään jaksaisi yrittää saada taas uudestaan ystäviä. Vaikka silmä ja sielu lepääkin mulla valtameren edessä ja palmupuiden suojissa, on se silti täälläkin totta, että ihmiset tekee paikan. Nyt on hyviä ihmisiä elämässä sekä Suomessa että Konalla ja se on tosi paljon se.

Paljon on muuttunut (melkein) vuodessa

Lähdimme tänä aamuna lomalle Honoluluun. Pakko myöntää, että aamulla jopa jännitti vähän. Ja että lentokoneeseen nouseminen toi mieleen uuvuttavat lennot tänne ja siitä aasinsillalla ajatukset niihin tunnelmiin, joissa viime kesänä oltiin. Huomasinpa siinä sitten, että aika moni asia on muuttunut sitten viime vuoden.

Havaijilainen rento kasvatuskulttuuri on tehnyt mustakin rennomman. Mä en rehellisesti sanoen ole koskaan ennen tykännyt näin paljon tästä kasvatushommasta. Ympärillä häärii nyt uudenlainen, samanhenkinen kylä, joka jakaa mun kanssa tätä isoa vastuuta. Tänään koneessa kuulin myös pitkästä aikaa oikein äänekkään voihkaisun, kun tämän kyseisen asiakkaan taakse asettui eräs suomalainen perhe istumaan, mutta ei kyllä ottanut enää edes päähän. Ennen olisi ottanut. Nyt ajattelin vaan, että onpas pieni elämä jollain ja jatkoin ihan tavalliseen tapaan eteenpäin.

28944416_10160115492345203_1880288449_o
Waikiki.

Viime kesänä Kona-elämän ekoilla viikoilla mietin, että miten ihmeessä me jaksetaan ketään tuntematta vain toisiamme ja nyt huomaan, että mehän ollaan juurikin sen vaiheen ansiosta ihan hirveän paljon läheisempiä nyt kuin ennen tänne tuloa. Me ollaan vähän pakon sanelemana paljon aiempaa enemmän koko ajan yhdessä, mutta nyt siitä on tullut uusi normaali.

Lapsista on mun mielestä tullut täällä ennakkoluulottomampia. Aika paljon niiden on pitänyt uusista ja heille oudoista tilanteista tässä vuoden mittaan selvitä ja sen huomaa jonkinlaisena uutena rohkeutena molemmissa. Amerikkalainen puhelias kulttuuri on myös hiljalleen tarttumassa jälkikasvuun. Ja aika hyvin ne kyllä jaksaa kulkea mukana niin saaren ympäriajoreissuissa, telttaretkillä kuin turvatarkastuksissakin. On vähän pakko, kun on tällaiset vanhemmat sattunut saamaan.

28945044_10160115507790203_256541634_o

Kuten mainitsin, olemme paraikaa Honolulussa, Oahun saarella, Havaijin pääkaupungissa. En olisi voinut ikinä uskoa sanovani tällaista ääneen, mutta kahdeksan kuukautta Konalla on näköjään tehnyt tehtävänsä: nyt tuntuu vähän oudolta ja jännällä tavalla ihmeelliseltä nähdä kerrostaloja. Että tässä sitä nyt sitten ollaan, minä tänne Helsingistä muuttanut, sittemmin näköjään hyvin vahvasti maalaistunut, ihmettelemässä sitä, miten joka paikasta ei näekään merta. Että seinää ihan. Edessä nousevaa rakennuksen seinää. Ajatelkaa!

Taloihin tottuisi varmasti taas uudestaan, jos niiden parissa käyskentelisi vähän tätä lomaa pidempään. Nyt tämä tuntuu erittäin eksoottiselta. Täällä on kuulemma jopa H&M.

28945470_10160115505020203_438066751_o

Honolulun lentokentällä Esikoinen astui ensimmäistä kertaa sitten viime kesän rullaportaisiin ja kommentoi, että mä muistan nää! Kuopuskin mainitsi, että näitä oli kotona paljon. Erikoista voi siis olla jopa rullaportaissa seisominen, kun tarpeeksi kauan metsässä asuu.

Mä olen kyllä ihan hirveän onnellinen tästä lomasta nyt. Kaupunki tekee päälle hyvää ja plussaa on se, että saamme paikallisina alennusta kaikesta.

Sehän se isoin muutos tässä kuitenkin tietysti on. Olen nykyään Havaijilla asuva ulkosuomalainen. Kyllä se jo itsessään pistää aika monet asiat omassa päässä uuteen uskoon – omalla kohdallani parempaan sellaiseen.