Oma koti kullan kallis?

Torstai-iltana Honolulussa muhun iski ihan odottamaton tunne: en melkein malttanut odottaa, että lähdettäisiin jo pois. Voin kertoa, että oli kyllä reissussa eka kerta, kun näin pääsi käymään.

Yllättäen nyt tekikin jo hyvissä ajoin mieli kotiin. Ja nimenomaan Konalle kotiin. Vaikka rakastan hotelleja noin periaatteessa, täällä niistä maksaminen ei pidemmän päälle mahdu järkeen. Havaijin hinnat on aivan järjettömät – vai miltä kuulostaa yhden hengen muropaketti seitsemällä dollarilla? Muutamat noutokananugetit ja hedelmäpalat melkein neljälläkympillä? Aamupalabuffetti huonehinnan päälle koko perheeltä noin satasen? Hotellialueiden tekovesiputoukset tai istutetut palmuasetelmat eivät myöskään onnistuneet puhuttelemaan enää ollenkaan, sillä vähän kauempana olisi ollut aidompaa katseltavaa.

Tällä kertaa menimme ihan huonetarjousten ja lasten vesiliukumäkitoiveiden perässä, mutta seuraavalla kerralla otetaan kyllä se Airbnb-majoitus saaren pohjoisosista. Eletään kuin täällä kotosallakin. Mennään ympäri saarta ja käydään ihastelemassa hienoja luontokohteita.

29391098_10160124352730203_830724085_o

Siis tarkoitukseni ei nyt ollenkaan ollut nurista matkasta itsestään, koska sehän kuitenkin oli ihan hirveän kiva. Käytiin luistelemassakin! Hullut suomalaiset. Jotenkin tuolta kautta rantain yritin hakea taustaa sille oudolle fiilikselle, että halusin jo pois. Tiedän, ettei se johtunut Honolulusta eikä siitä, että seikkailijan sieluni olisi tässä nyt hiljalleen hiipumassa, vaan nimenomaan tämän matkan puitteista. Emme nähneet Oahua niin kuin se olisi ollut paras nähdä ja se alkoi ottaa loman loppua kohden päähän.

Koneessa tulin miettineeksi kodin määritelmää, kun juttelin yhden Big Islandilla kasvaneen tytön kanssa. Kun laskeuduimme, mun teki mieli hihkaista home sweet home, mutta en sitten viitsinyt. Voiko tällainen valkoihoinen sellaista lähteä huutelemaan jo kahdeksan kuukauden täällä asumisen kohdilla? Voisiko saari olla mullekin nyt se ihan oikea koti, vaikka en ole sen lähelläkään syntynyt tai kasvanut?

Nyt vielä me ollaan virallisesti ihan vaan ohikulkumatkalla. Väliaikaisilla viisumeilla vuokra-asunnossa. Paikallisten rinnalla me tullaan aina näyttämään ja kuulostamaan turisteilta. Meidän ainoa koti on nyt täällä, mutta henkinen kotiutuminen on pidempi prosessi. Mä odotan sitä päivää, että saataisiin pysyvät oleskeluluvat ja ihan ikioma asunto. Sellaista juurevuutta tähän elämään. Että itsekin tiedettäisiin varmuudella, että tämä on ja tulee pysymään meidän osoitteena pitkään.

Honolulu oli ihana, mutta meille pieni ja rauhallinen Kona on ihanampi. Tämä tulee aina olemaan meille se paikka, joka muutti meidän elämät. Meidän toinen koti Suomen rinnalla, joka tapauksessa.

8 vastausta artikkeliin “Oma koti kullan kallis?

  1. Ymmärrän tosi hyvin! Itse asiassa en osaa ajatella Suomea enää kotina ollenkaan, kun siellä ei ole fyysistä kotia – ei tämä nykyinen ihan omien unelmien tai edes standardien mukainen ole, mutta ah, tuntui hyvältä kotiinpaluu viiden päivän seikkailun jälkeen.
    Joskus tekisi kyllä mieli tehdä sellainen ”vuoropuhelublogi” sun kanssa, kun lähdettiin samaan aikaan ja tuntuu, että teillä sopeutuminen kokonaisuudessa ollut täysin päinvastainen kokemus kuin meillä – koska rrrrakastan vertailla!
    (Ja hei jeesus noita hintoja!!)

    Tykkää

    1. Mäkin rakastan vertailua! Eli tehdään ihmeessä. Ja joo, kun mä ajattelen Suomea kotina, ajattelen jotain henkistä tilaa, ihmisiä ja perheen kesämökkiä. Se on aina ollut mulle Suomessa melkein omia kotejakin tärkeämpi paikka, jännä sinänsä. Tämä meidän ihana keltaseinäinen kaksio ei myöskään ihan niitä omia sisustusunelmia täytä, heh, mutta on tämä nyt se meidän oma paikka kuitenkin. Lapsillekin jo tärkeä, mikä on iso juttu.

      Tykkää

  2. Kyllä saa huutaa ”home sweet home”. Koti on siellä minne hattunsa heittää. Onhan tuo teidän koti jo aika pysyvää laatua. Australiassa tuntui, että on jo ihan integroitunut, vaikka oli turreviisumilla (1 v per entry). Eikä siellä mitenkään pistänyt silmään turrena muiden immigranttien joukossa.
    Ihanaa tuollainen vahvistava tunne, että on kotinsa löytänyt. Ja ei sen tarvitse olla ”lopullinen koti”, vaan niin pitkään kuin viihtyy. Toivotaan kuitenkin, että pysyvä oleskelulupa irtoaa jossain kohtaa. Mukavaa kevättä!

    Tykkää

    1. Toivotaan joo, kyllä me sitä kovasti haluttais. Täällä integroituminen on vaikeeta – mulla ei ole vielä yhtään paikallista kaveria. Paikalliset on periaatteessa mukavia, mutta suhtautuu jokaiseen valkoiseen ja/tai toista kieltä puhuvaan kuin turistina. Where are you guys visiting from on yleisin kysymys, jota meille joka paikassa esitetään, heh. Paikalliset on tarkkoja siitä, kuka saa kutsua saarta kodikseen, vaikka meidän koti onkin nyt täällä.

      Tykkää

  3. Kyllä mullakin Saksan koti on ollut sit koti melkein alusta lähtien, nyt reilun vuoden. Vaikka muuten en olisi kotiutunutkaan tai mitenkään kummemmin _integroitunut yhteiskuntaan_ tykkään että se asunto, jossa ollaan niin sitä kutsutaan kodiksi. Vaikka vuokralla mekin ollaan. Suomessa on koti, mutta se on vuokralla ja sitä on vaikea ajatella että ihan vieras perhe asuu meidän kodissa, niin vältän tuota ilmaisua ainakin lapsille.

    Tykkää

    1. Kyllä mekin ollaan alusta asti ajateltu ja kutsuttu tätä paikkaa kodiksi. Suomesta puhutaan kotimaana silloin, kun lapset ottaa sen puheeksi. Mä tohon edelliseen jo mainitsinkin, että paikalliset tuntuu itse olevan tarkkoja siitä, kelle tämä paikka on koti ja kuka täällä vaan väliaikaisesti asuu. Heidän keskellään mä tunnen itseni vielä ulkopuoliseksi ja sen takia en lähtenyt asiasta huutelemaan. Haluaisin integroitua paremmin, mutta täällä se on aika vaikeeta. Meillä pyörii oma elämä hyvin tän järjestötyön keskellä, mutta ollaan koko ystäväporukka enemmän ja vähemmän ulkona paikallisten elämästä – toivon, että se pääsee jotenkin luonnollisesti tässä muuttumaan vielä.

      Tykkää

  4. Ihanaa, kuinka hyvin ootte kotiutuneet ja tunnette olevanne kotona! Se on niin tärkeää.

    Täällä on myös hyvin tarkkaa mistä saarelta ollaan! Ja vaikka asuiskin esim. pääkaupungissa ja on siellä syntynyt, on edelleen ”omalta saareltaan” kotoisin eikä asumispaikasta (jos siis vanhemmat eivät ole pääkaupungin saarelta). Ja tää jatkuu sukupolvesta toiseen. 🙂 Maa on täällä tosi tärkeää.

    Tykkää

    1. Joo, just toi! Mä arvelinkin, että siellä vois olla sama kulttuuri kuin täällä. Paikallisen edessä en juuri tästä syystä voisi mennä sanomaan, että olen nyt kotona (vaikka itse niin koenkin) – ulkkis voi kyllä asua täällä, mutta koti tämä on vain aidoille paikallisille.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s