Torstaina teimme viiden ystävyksen voimin niin häkellyttävän upean retken, etten oikein osaa edes aloittaa kirjoittamaan siitä. Tiedätte varmaan sen fiiliksen, kun mitkään kuvat eivät tee oikeutta sille maailman upeimmalle maisemalle, jonka juuri on edessään nähnyt? No eivät tee sanatkaan.
Automatka Mauna Kealle, nyt jo sammuneelle tulivuorelle, kesti parisen tuntia. Matkalla nauroimme kurkkumme käheiksi, söimme nachoja ja puhuimme toistemme päälle.
Koska Mauna Kea on yksi ainoita paikkoja maailmassa, minne voi ajaa merenpinnan korkeudelta 4200 metrin korkeudessa komeilevalle huipulle kahdessa tunnissa, on vuoristotaudin saaminen ihan olemassaoleva riski. Melkein jo perillä hengailimme siis ohjeiden mukaan Visitor Information Stationilla 2800 metrissä puolisen tuntia korkeuseroon totutellen. Lämpötila oli jo ihanan kirpsakka ja ihan hyvä hengittää. Mauna Kean huippu siinsi lähellä ja takaisin autolle kävelimme pilven läpi.
Talvitakkia en tullut ottaneeksi mukaan, mutta tuulitakki, tikkitakki, huppari, villapaita, kaulaliina, leggarit ja farkut löytyi. Pikkuisen pinkeänä ponnistin muina gepardeina lava-auton perille raitista ilmaa loppumatkaksi nauttimaan. Kiljuin matkalla huipulle vähän, myönnän.
Valkoisen Vuoren huipulla oli lunta. Pilvet kiersivät vuorten ympärillä vaaleana peittona ja aurinko paistoi. Ilma neljässä kilometrissä on n. 40% ohuempaa kuin merenpinnan korkeudella, joten välillä piti vähän hengitystä tasailla, vaikka hipsin vain hiljalleen ympäriinsä pari kuvaa ottamassa. Ranneke näytti sykkeeksi 154. En ihan heti lähtisi Everestiä valloittamaan.
Asetuimme peittojen ja makuupussien sisään auton lavalle liki toisiamme auringonlaskua odottamaan. Huipulla oli ehkä muutama kymmenen ihmistä, mutta siinä tuulessa ei paljon muiden äänet meidän aitiopaikallemme kantautuneet. Majesteetillisesta maisemasta oli helppo nauttia.
Luonto on ihan käsittämätön. Tämä saari on ihan käsittämätön.
Auringon laskiessa alkoi tulla jo oikeasti kylmä. A full experience, kuten varpaat jäässä totesimme. Olisimme halunneet jäädä vielä ihastelemaan tähtitaivasta, mutta observatorion työntekijät ohjasivat kohteliaasti pois. Autojen valot kuulemma haittaavat työntekoa.
Mauna Kea Observatories kertoo olevansa Earth’s connecting point to the rest of the Universe. Tämä maailman suurin tähtitieteellinen observatorio työllistää tutkijoita 11 maasta. Työolosuhteet – eli kirkkaat tähtitaivaat – ovat täällä harvinaisen hyvät ja laitteet maailman tehokkaimmat. Kyllä mielelläni olisin jäänyt tähtiä vielä hetkeksi katselemaan, mutta ymmärrän kyllä, että töitä on tehtävä.
Parin tunnin automatkan (joka kului kovaan ääneen nauraen, nachoja syöden ja toistemme päälle puhuen) jälkeen olimme takaisin Konan keväisen lämpimässä illassa. Kävelin teepaitasillani kotiin.
Kyllä välillä hiljaiseksi vetää tämä pieni, ihmeellinen saari täällä kaukana kaikesta.
Konalla 
Kuulostaa ihanalta reissulta niin maisemien puolesta kuin seurankin osalta.
TykkääTykkää
Sitä se oli kyllä. Kerran elämässä-tyyppinen reissu.
TykkääTykkää
Voin vaan kuvitella tuota korkeuden kehon päälle käymistä. 3500m riitti itselleni mojovaan päänsärkyyn Cuscossa, Perussa.
Mutta ihanat maisemat, ja olen niin iloinen puolestanne, että pääsitte kokemaan ja näkemään ja vielä kotonanne!
Kiitos tästä elämyksestä postauksen välityksellä!
TykkääTykkää
Voi kiitos Minttu, ihana kommentti! Yhdellä tuli meidänkin seurueesta huono olo. Mulla vähän meinasi pyörryttää kävellessä, mutta siellä avolavalla istuessa oli ihan hyvä. Olin kuvitellut vanhasta tottumuksesta hyppiväni ylös alas jos tulisi kylmä, mutta heh, ei tosiaan ihan siihen kyennyt. Olisi kyllä hienoa päästä useamminkin maailman vuoria näkemään.
TykkääTykkää