Viimeinen viikonloppu Konalla

Vietämme viimeistä viikonloppua Konalla niin hääpäivän kuin pakkaamisen keskellä. En edelleenkään pidä muuttamisesta. Vaikka tämä kerta tavaramäärän kannalta helpoin muutto varmasti onkin, on tässä yksi hivenen epämiellyttävä ylläri tullut vastaan: kuivuneet, pienet papanat makuuhuoneen kaapin lattialla.

Tietenkin googletin, että mikähän eläin meillä on täällä jossain vaiheessa asustellut. Vastaukseksi voin kertoa, etten tiedä. Se on ollut todennäköisesti joko torakka tai hiiri. Elämää paratiisissa! Ihan pikkusen puistattaa.

Gekoksi luulin alkuun, mutta niillä on kuulemma selvästi joku pieni kirkkaanvalkoinen osanen siinä papanassa. Tämähän teitä kiinnosti. Minua kyllä kiinnosti sikäli, että tutkimukseni valossa olisi ihan kiva tietää, kuinka huolissaan leviävistä taudeista pitää nyt olla.

No, ei tässä nyt ole aikaa sellaiseen kuitenkaan. Kotimatka alkaa kuuden päivän päästä ja ennen sitä on vielä muutakin tekemistä.

IMG_8546

Hääpäivän kunniaksi voisin tavallaan sanoa nyt jotain romanttista tähän, mutta en sano, koska emme kumpikaan ole mitenkään erityisen romanttisia. Ruusunterälehtikylvyt ja kuutamokävelyt eivät taida olla meidän juttu ollenkaan. Mutta me jaamme keskenämme kyllä sipsit, karkit, salaisuudet ja juhlaillalliset silloin tällöin, nauramme paljon ja samoille jutuille ja uskomme yhtä lujasti samoihin asioihin. Kuten nyt vaikka avioliittoon. Kyllä meillä useimmiten on tosi kivaa yhdessä, mutta ei se yksin ole meitä kuuttatoista vuotta aviossa pitänyt.

Tulivuori se ei meinaa rauhoittua millään. Olen saanut huolestuneita viestejä ystäviltäni. Vaikka tilanne on raju tulivuoren juurella asuville, on meiltä linnuntietä n. 80 km pääkallopaikalle. Kokonaiskuvaa on tietenkin mahdotonta sieltä kaukaa hahmottaa (blogiani luetaan yli 60 maasta; sieltä kaukaa tarkoittaa siis ihan mitä tahansa näistä kohteista. Havaijilla ollaan kaukana kaikista). Tämä kuva kertoo aika hyvin tilanteen laajuuden:

IMG_8773
Hawaii News Now

Tulivuori purkautuu nyt voimalla kolmatta viikkoa ja sen aiheuttamaa tuhoa siinä lähialueilla ei kukaan voi vähätellä. Meillä ei kuitenkaan ole täällä hätiä. Ilmanlaatukin on pysynyt meillä hyvänä, vaikka purkauksen lähellä myrkyllistä onkin olla. Ei mennä nyt sinne.

Mutta kohta mennään Suomeen. En voi käsittää miten nopeasti aika kulkee.

Ummikkolapsi oppii englantia, osa VII: Voisitko puhua suomea välillä?

Aloin seurailla lasten englannin oppimista viime heinäkuussa, kun olimme juuri muuttaneet tänne ja sanoja ja/ tai fraaseja oli jälkikasvulla kasassa noin viisi. Edellisen kieliseurannan kirjoitin helmikuussa, jolloin itselleni tuli yllätyksenä ystäväni luona hoidossa olleiden lasten kielitaito. Silloin ounastelin, että lapsemme eivät vielä pitkään aikaan suostuisi puhumaan meidän vanhempien läsnäollessa muuta kuin suomea. Vähänpä tiesin, voisin todeta tähän kohtaan. Taas.

Kielitaito on molemmilla ottanut melkoisia loikkia eteenpäin sitten maaliskuun. Silloin lapset puhuivat ensimmäisen kerran meidän seurassa englantia asiaa sen kummemmin ajattelematta. Esikoinen taas alkoi lukea kakkoskielellä koulussa kuulemma joskus ehkä pari kuukautta sitten ja tällä hetkellä lukee sellaisia I can read-ensikirjoja kohtuullisen sujuvasti. Sellaisia This is a dog. I don’t like dogs-tyyppisiä tarinoita ovat ne. Kesäksi saimme läksyksi lukea 10 minuuttia koulukieltä päivässä, jotta lapsi olisi sitten syksyllä vähän lähempänä paikallisen tokaluokan tasoa. Common core-mittareilla hän lukee nyt tasolla pre-primer eli eskari-ikäinen.

Esikoinen puhuu, lukee ja kirjoittaa nyt jotakuinkin kahdella kielellä. Viisivuotias Kuopus on kyllä tällä hetkellä ihan omassa luokassaan englannin puheen tuottamisessa. Lapsi kuulostaa koko ajan enemmän natiivilta ja haluaisi välillä puhua kotonakin vain juuri oppimaansa uutta kieltä. Olemme kyllä kieltäneet tämän ilon ja selittäneet, että omasta kotimaisesta pidetään meidän perheessä kiinni. Sitä ei saa unohtaa.

Joo, ei saa unohtaa, totesi tähän lapsikin.

hPFUyFqOTLKiY84ENLxNfA_thumb_439a

Mutta noin esimerkkinä, silloin kun pienempi vähän innostuu: can I have some milk, please? I’m so hungry, can I eat now and clean my room later, mom? I really want to go outside and play with Lilly. We decided to play house, and then I want to cook for you, mommy. I have my own restaurant! What would you like to eat? We have anything you want!

And so on and so forth.

Eilen Kuopus halusi läksiäisiksi lahjoittaa lelujaan kolmelle lähimmälle ystävälleen, kääriä ne kauniisiin lahjapapereihin ja kirjoittaa kaikille kortit. Tai oikeammin hän saneli, minä kirjoitin. ’Kirjoita tähän Thank you for being a good friend.’ Kun tuli toisen kortin vuoro, tiedustelin, josko laitettaisiin samalla tekstillä. ’Ei, kirjoita siihen Thank you for all the nice things you have done for me. Ja mun opelle Thank you for being a good teacher, Mrs. Ruth. You are kind and nice, and I love you a lot.’

Tämä vielä viime kesänä täysin englannittomien lasten kieliseuranta päättyy nyt tähän, reilu kymmenen kuukauden jälkeen. Kuten silloin mua viisaammat mulle sanoivatkin, pakko se vaan on itsekin jälleen todeta: lapset ovat ihmeellisiä.

Hei me muutetaan, taas

Tasan kahden viikon päästä päättyy meidän (toivottavasti) laskuissaan ensimmäinen vuosi Havaijilla. Tulkoon näitä vielä monia tämän jälkeenkin. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti, kuten sen on tapana, enkä voi uskoa, että taas ollaan muuttohommissa.

Vuosi sitten suunnilleen näihin aikoihin meno oli kyllä huomattavasti nykyistä karseampaa. Lattialla odotti kymmenen muuttolaatikkoa ja neljä matkalaukkua – ja niihin oli määrä pakata koko tämän perheen tuleva omaisuus. Se oli aika kamala homma ja kesti kaikkineen muistaakseni vähän yli kaksi kuukautta. Jos missasit nämä blogini valoisat, ensimmäiset hetket, lue ihmeessä viime vuoden kesäkuu alusta loppuun.

Säästimme muutamia laatikoita täällä varastossa ja nyt niistä on kaivettu osa esiin. Pieni omaisuutemme pakataan taas laatikoihin ja jätetään tällä kertaa tänne kaverin autotalliin odottamaan uutta osoitettamme. Sitä ei tokikaan vielä ole.

Tällä kertaa ei tämä sorttaaminen itketä. Vaatteita on yhtä vähän kuin tänne tullessa, kirjoja on enemmän. Leluja on suunnilleen sama määrä kuin viime vuonna, kaiken maailman rantakamaa taas enemmän. En vuoden aikana käyttänyt kertaakaan tänne roudaamiani tuulitakkia tai pillifarkkuja, villapaitaakin vain kerran. Suomen kesässä farkut saattavat jossain vaiheessa tulla käyttöönkin, täällä olen käyttänyt liki päivittäin pelkkiä farkkushorsteja. Oikeasti, melkein vuoden putkeen. Vähän voisi miettiä jotain vaihtelua tähän jossain vaiheessa, kunhan kerkiää.

On tässä viime viikot ollut vähän pää täynnä taas kaikkea, mutta vielä ihan terveen kirjoissa mennään kuitenkin. En ole kymmeneen päivään ehtinyt kirjoittaa tännekään mitään, kun on kaikki iltapäivät ja illat mennyt enemmän ja vähemmän jonkun askareen parissa. Tai Netflixin, vastapainona. Mitenkään tarkoituksella en ole blogia hyljännyt.

 

Screen Shot 2018-05-18 at 20.31.44.png
abc News

 

Tulivuorikuulumisia mainitakseni: täällä meillä päin vaivaa edelleen melko älytön ja entisestään lisääntynyt vogin määrä, muuten täällä rullaa arki ihan normaalisti. Maa on vavissut vain muutaman kerran meillä saakka viikon sisään. Kilauea purkautui voimakkaasti uudestaan torstaiaamuna ja syöksi syövereistään yli yhdeksän kilometrin korkuisen tuhkapilven taivaan tuuliin. Evakuoitujen, maahalkeamien ja tuhoutuneiden kotien määrä on jatkanut kasvuaan. Saa nähdä, koska tämä on vihdoin ohi; tutkijat varoittelevat, että vielä olisi luvassa lisää.

Tässä kaiken keskellä en ole tainnut vielä kertaakaan edes tulla ajatelleeksi, että tämän pakkaamisen loppupäässä alkaa meillä kaikilla kovasti odotetun Suomen reissun lisäksi ihan oikea kesäloma. Pitkä sellainen. Kotimaassa jännätään sitten taas viisumiasioita, ja asutaan iloisesti muiden nurkissa.