Maailman onnellisin, iloton maa

Olen syvällä kulttuurishokin sylissä. Tämä alkoi Konalla jo vajaa vuosi sitten, ja nyt kotimaassa lomaillessa shokki on vain tujakoitunut. Saavuin vuoden jälkeen yksinkertaisesta saarielämästä takaisin maailman onnellisimpaan maahan, ja olen ahdistunut.

Totuin siellä gekonkakan ja ikihien keskellä muutamassa kuukaudessa liian hyvään: ihmisiin, jotka välittävät syvästi muistakin kuin vaan siitä omasta, pienestä piiristään ja yhteisöön, joka tukee tavoilla, joita en osannut odottaakaan. Tiedän, että suomalaisten sisimmissä sykkii suloiset sydämet, onhan perheeni ja useat parhaat ystäväni suomalaisia. Mutta kulttuurisesti niistä ei kyllä jaella sen laajemmalle, sillä avunannot, tsemppaavat sanat, kehut ja kiitokset jaetaan yleensä vain niiden omien ihmisten kesken.

Kulttuurisesti jokainen on Suomessa oman onnensa seppä ja elämä on sitä mitä teet siitä. Maailmalla naapurista, kaukaisestakin, pidetään huolta. Elämää eletään laajoissa yhteisöissä ja jokainen saa tuntea kuuluvansa johonkin. Oman ryhmän ulkopuolisiin ihmisiin voidaan suhtautua avoimesti ja positiivisesti ja juhliin voi aivan hyvin kutsua ihmisiä, joita ei ole koskaan ennen edes tavannut.

IMG_8907

Olen myös vanhemmuuskriisissä. Heti Konalla laitoin merkille, kuinka käsittämättömän kärsivällisiä ystäväni olivat lapsiaan kohtaan. Siinä, missä minä olin oppinut kontrolloimaan omiani (kannattaa nyt heti tehdä niin kuin pyydän, muuten et saa katsoa elokuvaa myöhemmin), he kasvattivat lapsiaan molemminpuoleisen kunnioituksen vallitessa. Virheitä ei pyritty etukäteen sahaamaan lapsesta irti, vaan niitä käsiteltiin rauhakseltaan sitä mukaa, kun asioita ilmaantui. Lasten annettiin olla ja mennä ja kaatua naamalleen, niin fyysisesti kuin kuvaannollisesti. Mun kasvatustyylini on vahvistanut lapsissani ulkopuolelta tulevaa kontrollia, heidän tyylinsä taas sisäpuolelta tulevaa kontrollia. Monet tuntemani lapset osaavatkin totta tosiaan tehdä viisaita ja vastuullisia valintoja ihan ilman mitään uhkailuja tai rangaistuksen pelkoa. Kyllä ne omatkin toki osaa, mutta se ei kyllä ole minun erinomaisuuteni ansiota.

Ei kaikki, mutta joku osa tavastani kasvattaa nousee puhtaasti suomalaisuudestani ja tiukassa istuvassa tottelevaisuuden odotuksesta. Mä en kuitenkaan ihan oikeasti halua kasvattaa lapsia, jotka ovat tottelevaisia. Mä haluan kasvattaa lapsia, jotka ajattelevat itse ja oppivat kantamaan vastuun teoistaan. En vaan nyt tosiaan vielä ihan tiedä, miten.

Mä haluan karistaa itsestäni kaiken sen, mikä on sitä huonoa suomalaisen kulttuurin tuotetta, sitä, mitä en aiemmin edes osannut itsessäni kyseenalaistaa. Kaikkea sitä, minkä olen niellyt kokonaisena vain siksi, että näin täällä nyt ollaan ja eletään ja tällä tavoin tämän nyt vaan kuuluu olla ja sääntöjä noudattaa. Mä tiedän, etten pääse lasten kanssa sinne, minne haluan heitä viedä sillä tyylillä, millä olen aiemmin vetänyt, mutta ihan vielä ei ole kirkastunut, miten tästä eteenpäin.

IMG_8248

Amerikkalaislapset eivät mitenkään erityisesti riehuneet Havaijilla, mutta heillä on siellä paljon enemmän tilaa olla ja elää. Me ollaan nyt jo saatu osaksemme vihaisia mulkoiluja kaupungilla, kun kulkueemme viisi lasta on olleet innoissaan jostain keskenään. Jopa amerikkalaiset ystävämme sanoivat, että suomalaiset tuijottavat. Se on tuntunut musta ihan kamalalta. Jotenkin meidän iloinen, englantia puhuva revohka on onnistunut ärsyttämään joitakin ohikulkijoita parit viime päivät. Paitsi silloin, kun jokainen istui jokaikisen bussi- ja junamatkan aivan hissukseen paikoillaan, kun selitin, että tässä kulttuurissa sellaista käytöstä arvostetaan ihan erityisesti. Julkisissa kulkuvälineissä ei sairasta huudella. Ja ai että kun olivatkin nätisti, kehut tosin saivat vain vanhemmiltaan.

Suomessakin voi tietysti mennä vastavirtaan ja kasvattaa aivan tasan niin kuin haluaa. Voisin sen kuvitella olevan vaan vähän työläämpää ilman yhteisön tukea. Konalla mun jokainen ystävä veti mua joka päivä kohti parempaa vanhemmuutta. Näytti omilla valinnoillaan valoa sinne mun kärsimättömyyteen ja omalla armollisuudellaan alleviivasi mun risteyskohtia äitinä. Enkä mä ennenkään ollut mikään huono äiti, päinvastoin, tämä ei ole nyt yhtään sellainen laulu. Mä en vaan halua olla sellainen äiti, joka ei uskalla kyseenalaistaa sitä, miten asiat pitää tehdä, koska tämähän nousee yleensä vain kulttuurista, jossa on elänyt.

Muualla kasvaa nimittäin Suomeen verrattuna paljon iloisempia ja vapaampia lapsia. Heillä on monilla myös todella iloiset ja vapaat vanhemmat. Näissä maissa ei ehkä satele pisteitä onnellisuusvertailuissa, mutta mä haluan kyllä jatkossakin valita kaiken muun hyvän yli ilon. Ja vapauden.

18 vastausta artikkeliin “Maailman onnellisin, iloton maa

  1. Meillä ei ole vielä lapsia, mutta tässä tekstissä on monta pointtia, joita olen pohtinut lapsellisten ystävien kanssa ihan vain tässä Saksa-Suomi -välillä. Saksassakin ollaan paljon lapsirakkaampia kuin Suomessa ja jaetaan positiivista huomiota, minkä huomaan aina lapsivieraiden kanssa kulkiessani. Lempipaikkojani Jonna taisi juuri tänään kirjoittaa paluumuuttojutustaan juuri tästä!
    ❤ kohti iloisempaa vanhemmuutta ja onnellisempia lapsia. Ehkä Suomessakin joskus tapahtuu asennemuutos, eikä maa ole enää maailman onnellisin vain paperilla.

    Tykkää

    1. No niinpä, se se olisikin ihanaa! Ja varmasti ihan saavutettavissakin. Teillä kotona varmaan syntyy myös aiheesta mielenkiintoisia keskusteluja, kun puolisosi on saksalainen 😊

      Tykkää

  2. Olipa hyvä kirjoitus, kiitos siitä! Itse kaipaan samoja asioita sekä lasten kasvatuksessa että ihmisten iloisuudessa ja erityisesti toisten kohtaamisessa. Enemmän avointa ja iloista sekä toisten hyväksyvää ja huomioivaa kulttuuria. Olen pyrkinyt itsessäni kiinnittämään huomiota näihin asioihin, mutta vielä on paljon opittavaa.

    Tykkää

    1. Kyllä, naulan kantaan – itse voi toimia tässä lämpimänä muutosvoimana! Kill ’em with kindness 😄 Kiitos kommentista Emilia!

      Tykkää

  3. Hyvä kirjoitus ja pohdiskelin tekstiäsi useampaan kertaan 🙂 Itse asun tällä hetkellä perheeni kanssa Keski-Euroopassa ja koen asian ihan eri tavoin. En ole huomannut, että lapseni olisi Suomessa ”näkymätön” tai että hänen täytyisi olla. Hän on eläväinen, mutta osaa hyvin ottaa myös huomioon muut, mikä mielestäni on tärkeää. Eli puolin ja toisin; sekä niiden, jotka pitävät eläväisestä menosta kuin niiden, jotka nauttivat rauhasta, on tärkeää muistaa, että kaikki eivät ole samanlaisia. Lapsen on hyvä huomata, että meitä on monenlaisia ja kaikki ihan yhtä hyviä sellaisina 🙂 Jotenkin koen, että tämä on myös omasta asenteesta kiinni ja siitä, kuinka osaamme asian lapsille selittää.
    Ensimmäisen vuoden jälkeen ulkomailla kotiin tullessa tuntui moni asia olevan uudessa asuinmaassa paremmin, mutta kelkka on kyllä kääntynyt useaan kertaan 😉 Jotkut asiat toisessa maassa hyvin ja jotkut toisessa. Pitää poimia itselle sopivat jutut ja soveltaa niitä omaan elämään, oli koti sitten missä vain 🙂
    Siunattua kesää 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos hyvistä ajatuksista! Olet tosi oikeassa ja ihan samoja olen täällä pyrkinyt tekemään (vaikka jokaista sivupolkua en tullut avanneeksikaan tähän postaukseen). Olen puhunut lapsille Suomesta vain hyvää ja korostanut juurien ja kotimaan tärkeyttä. He rakastavat Suomea. Kuten minäkin, vaikka nyt juuri mieli myllertääkin. Mulla ehkä tämä kontrasti tuntuu vaan nyt aivan valtavalta tällä hetkellä ja se onnistuu itselle korostamaan näitä eroja. Vähän sama fiilis kuin olisi hypännyt saunasta avantoon! Mutta tasoittuuhan tämä, sen tietää, ja mä todella tietoisesti haluan suunnata mun ajatukset tässäkin hyvään ja kiitollisuuteen. Tämä teksti tuli nyt aika raakana ulos, joskus niinkin. Na ke Akua e hoʻopōmaikaʻi aku eli God bless in Hawaiian 😄

      Tykkää

  4. Hei, varmasti asiat näkee ’uusin silmin’, kun on ollut poissa. Kuitenkin – ehkäpä tuijottaminen ei aina ole ärsyyntymistä, vaan kiinnostusta, jopa ihailua iloista porukkaa kohtaan? Joskus olen myös huomannut, että samat suomalaiset itse käyttäytyvät rennommin ulkomailla. Älä siis himmaile, vaan tuo vaan oppimaasi iloista ja toiset huoioon ottavaa käytöstä Suomeenkin 🙂

    Tykkää

    1. No niinpä, aivan totta! Saatan tietysti olla väärässä tulkintani kanssa! Hyvä kun sanoit, ei kaikkea tule edes ajatelleeksikaan kun on niin varma siitä omasta kokemuksesta 😄 Ei pidä himmailla, aito ilo kyllä yleensä tarttuu.

      Tykkää

  5. Päivitysilmoitus: Pysyvyydestä – Konalla
  6. Miksi se että Suomessa tuijotetaan tarkoittaisi kritiikkiä? Itse varmaankin tuijottaisin iloista meluista englantia puhuvaa lapsilaumaa. Ihan vaikkapa siksi ettei englantia niin usein kuule, etenkään lasten suusta, toiseksi siksi että lasten iloisuus tarttuu.

    Jep tuijottaminen on epäkohteliasta mutta silti.

    Tykkää

  7. Kiitos elämäsi jakamisesta näin blogin kautta! Olen ollut alusta asti mukana seuraamassa. 🙂

    Yhteisöllisyyttä kaivattaisiin Suomessa kyllä kipeästi!
    Itse olen aikuisena muuttanut jokusen kerran ja aina on yhtä vaikeaa uudella paikkakunnalla ”päästä piireihin”.. Tällä erää kulunut kolme vuotta ja paikallisten luottamus vielä saavuttamatta! 😉 😀
    Olisin varmaan pienoisessa shokissa jos päätyisin tuollaiseen paikkaan, jossa lähimmäisestä välitetään oikeasti. 🙂

    Jostain syystä olen kokenut olevani ulkopuolinen ja epäsopiva koko ikäni ja tuntenut kaipuuta johonkin muuhun. Toisessa kirjoituksessa kirjoittelitkin tästä aiheesta omalla kohdallasi ja uskon, että aavistan mitä tunnet. Ehkä kulttuurin ja maiseman vaihdos olisi paikallaan itselläkin! 😉

    Myötätuulta ja mukavaa lomailua teidän perheelle!

    Tykkää

    1. Hei kiitos tosi paljon kommentista! Kiitos että olet lukenut ja kiitos kun kerroit omista kokemuksista! On aina jotenkin helpottavaa kuulla, ettei ole ainoa, joka tuntee olevansa vähän sellainen outolintu jollain tapaa. Vaihtoehtoja kulttuurin vaihdokseen voi aivan hyvin ainakin vähän tutkailla ja katsoa, olisiko se se, mitä sittenkin kaipaa 😊 Elämää ja arkea kaikkialla tietysti on, mutta ymmärrät varmasti, mitä tarkoitan. Tsemppiä kaikkeen ja lempeää kesän jatkoa 😊

      Tykkää

  8. Maailma vei minut mukanaan ja olen yli kaksikymmenta vuotta ollut poissa Suomesta. Tyo on vienyt aluksi pelkastaan minua ja myohemmin koko perhetta ristiin rastiin. Seitseman maata ja kolme mannerta takanamme olemme nyt pysyvasti asettuneet etelaiseen Eurooppaan. Tunnistan hyvin kuvailemasi Suomen ja suomalaiset, ilmeettoman tuijotuksen ja vaikeasti tulkittavan eleettomyyden. Tata ei suinkaan ole tarkoitettu kritiikiksi aitoja, sitkeita ja lamminsydamisia suomalaisia kohtaan, silla olenhan itsekin hyvin suomalainen. Suomessa ei mielestani aidosti ymmarreta yhteison voimaa saati osata elaa yhteisossa. Suomalaiselle on jopa avun tarjoamista vaikeampaa sen vastaan ottaminen. Individualismissa ja ”itse parjaamisessa” ei sinansa ole negatiivista, mutta erittain osuva ilmaisusi ”onnellinen kansa ilman iloa” kuvaa valitettavan hyvin aidon yhteisollisyyden ja sen puutoksen lakastuttamaa kansaa.

    Tykkää

    1. Kiitos Seija niin paljon kommentista. Täällä todellakin korostetaan itse pärjäämistä avun tarjoamisen ja vastaanottamisen sijaan. Yhteisössä saa nojata muihin, eikä tarvitse selvitä ’sisulla vaan’ ihan minkä tahansa läpi itsekseen. Se kovettaa vaan ihmisen muutenkin. Ja just niin kuin sanoit, totta kai täällä on aitoja ja ihania ihmisiä maa pullollaan, mutta juurikin tämä ulospäin hyvin ilmeetön kulttuuri jotenkin hämmentää tällä hetkellä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s