Meidän toivottu lähtöpäivä olisi kuukauden päästä, mutta vielä odotellaan tietoa viisumeista. Ei siksi, että olisivat konsulaatissa hitaita, vaan siksi, että kaikkien askelten otto uusista kasvokuvista allekirjoitusten hakemisiin on vienyt meiltä aikaa. Suomeksi sanottuna siis, me itse olemme olleet hitaita. Tässä on viime vuoden aikana tullut kyllä oppineeksi kaikenlaista Yhdysvaltojen viisumeista. Kuten esimerkiksi sen, että niiden turvin ei vielä pääse maahan: vain rajalla työskentelevät officerit voivat päättää, saako meidän perhe astua suomalaisilla varpaillamme valtionsa rajojen sisälle. Viisumi antaa vain luvan pyrkiä rajalla sisään.
Koko Konan aika on tuntunut joltain ihme unelta viime viikot. Vuodessa ei vielä ehdi juurtua minnekään ja nyt fiilis on sama kuin olisi vaan jollain suloisella lomalla käynyt.
Nämä kaksi ekaa kappaletta mä sain kirjoitettua jo monta päivää sitten. Sitten mä oon alkanut kirjoittaa tarkennettuja faktoja liittyen edelliseen, oikeassa olemisen ja turhan puolustautumisen pakosta, ystävistä, mitä jos me jäädäänkin Suomeen. Mistään en saanut valmista, pyyhin pois ja kokeilen nyt vaan ajatuksenvirtaa.
Ei me täälläkään onnettomia oltaisi, kuten ei oltu silloin ennenkään. Sitä mä olen viime päivinä miettinyt, jostain syystä. Kyllä mä silti uskon, että me ne viisumit vielä ainakin vuodeksi saadaan ja sitten taas katsellaan, mitä tapahtuu.
Vuoden viisumeissa on sekin huono puoli, ettei henkisesti pysty kunnolla laskemaan matkalaukkujaan oikein minnekään. Vaikka sydän koki Konan kodiksi, ei se mitenkään voi täysin sitä olla ilman tietoa pysyvyydestä. Suomeen me haluttaisiin kyllä tulla joka kesä ihan ilman tätä pakkoakin, mutta olisi kiva saada joku oma osoite jonnekin taas joskus. Saapa nähdä, milloin. Nyt me asutaan vanhempieni kodissa, he asuvat mökillä. Konalla me asuttiin keltaisessa kodissa, muiden huonekaluissa. Jatkossa en tiedä, missä ja kenen nurkissa. Sen tiedän, että Suomeen jääminen olisi varmasti jollain lailla vähemmän kuluttava, tai ainakin riskittömämpi vaihtoehto.
Mä olen tällä viikolla vähän itsellenikin yllättäen kaivannut omaa kotia. Enää en tarvitse paljoa tilaa enkä sitä, mitä meillä talossa oli, mutta jos edes valkoiset seinät saisi ja ihan itse valita huonekalut. Jonkun osoitteen, joka ei vaihtuisi kerran vuodessa, sekin olisi kiva, koska muuttaminen ja pakkaaminen syö kaikkia meitä. Mutta näillä viisumeilla se ei nyt vielä ainakaan tapahdu, jos siis viisumit ylipäätään saadaan.
Olin ihanan runoilija Elina Salmisen podcast-vieraana maanantaina. Sielläkin puhuttiin siitä, kuinka haaveilu ei maksa mitään, mutta unelmilla on aina hintalappu. Tässä vuoden mittaan se on näyttänyt aina vähän erilaiselta: ensin myytiin kaikki ja sitten sanottiin hyvästit, sitten oltiin uuden keskellä ilman muita ihmissuhteita ja lapset ilman kieltä, sitten osa ikävöi, sitten taas jo pakattiin ja muutettiin pois ja nyt jälleen odotellaan.
Silti meille tämä tärkeä vuosi oli joka vaivan arvoista ja tehtäisiin kyllä kaikki uudestaan tasan samoin tälläkin tiedolla. Lapsetkin odottavat jo, että kesän lopussa lähdetään takaisin Konalle – joku voitto sekin.
Konalla 
Hahaa, mä niiiiiin tunnistan kaipuun omaan kotiin! En tosiaan kaipaa enää samaa kuin ennen (=hitosti tavaraa ja tilaa), mutta juuri edes yhtä oman maun mukaista huonetta, pientä pysyvyyttä ja sitä, että hieman olisi ”vaikutusvaltaa” omaan asuntoon…
TykkääTykkää
Tämä just! Mua nykyään ahdistaa sekä tila että tavara – eniten tavara. Sen kertyminen on vaan jotenkin kammottavaa musta nykyään. Mutta just tuo, että sais päättää edes jostain ja jäädä johonkin!
TykkääTykkää
Oih, tunnistan fiiliksen ihan täysin! Juuri tuo ”Vaikka sydän koki Konan kodiksi, ei se mitenkään voi täysin sitä olla ilman tietoa pysyvyydestä” on ihan sama tunne kuin itsellä on ollut – yääh – viimeiset kuusi vuotta. Niiden aikana olen asunut kolmessa eri maassa ja haaveillut omista huonekaluista. 🙂 Kun keskittyy pyörittämään arkeaan voi tuon epätietoisuuden hetkeksi unohtaa, mutta sitten kun yhtään pysähtyy se iskeekin voimalla päälle. Tsemppiä vaiheiluun ja pikaista asettumista! 🙂
TykkääTykkää
Voi kiitos, Taru! Olet pitkään jaksanut omaa vaihettasi, nostan hattua! Mulla on ihan sama kokemus tosta mitä sanoit, ettei asiaa ehdi siellä arjen seassa niin ajatellakaan. Sitten se hyökiikin päälle, kun tulee tällainen hetki, kuten kesäloma. On selkeästi ihan liikaa aikaa ajatella 😅 Kiitos tsempeistä, sitä samaa sulle myös! Toivon sulle myös olla huonekaluja jatkossa 😊
TykkääTykkää
Mä niin ymmärrän noi sekavat fiilikset ja kodin kaipuun. Tunne on vahvistunut itsellä, kun nyt on asettunut taas ainakin toistaiseksi Suomeen. Viisumihumpat ja kaikki muista riippuvat asumisjärjestelyt jotenkin rassaa pidemmän päälle. Toisaalta on itsekin ollut levoton, eikä ole osannut pysähtyä kunnolla minnekään… Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, niin teilläkin. Aika aikaansa kutakin ja never say never… Iloa kesäänne ja kiitos ajatusten jaosta!
TykkääTykkää
Kiitos Minttu! Kyllä tää tosiaan vähän rassaa ja jotenkin nyt on ollut ihan liikaa aikaa tässä odotella ja mietiskellä. Mullakin tää fiilis on tullut Suomessa päälle, vaikka en haluaisikaan kotiani nyt Suomeen. Saa tosiaan nähdä, mitä tapahtuu, missä ja millä aikataululla.
TykkääTykkää
Kuulostaa kyllä Anu niin tutulta. Me ollaan just neljä vuotta oltu täällä Thaimaassa, mutta vasta nyt ensimmäinen kesä, kun ei edes käydä Suomessa. Olisipa se oma mökki, jonka takkaan sytyttäisi kesäiltana tulen. Se riittäisi. Ehkä me vielä sellainen löydetään.
Mutta pysyvästi en Suomeen haluaisi minäkään, mutta mieli on avoimena kyllä vähän joka suuntaan muualle. Vaikka tämä jatkuva muuttaminen meilläkin vähän rassaa, niin jotenkin tähän on jo tottunut. Paitsi että se aivan oma paikka puuttuu, ja yhden sellaisen sitä näköjään toivoisi.
Toivottavasti viisumikuviot teillä selviää pian ja pääsette taas hetkeksi edes asettumaan jonnekin. Asioillahan on tapana järjestyä, onneksi 🙂
TykkääTykkää
Kyllä, onneksi näin! Kiitos Heidi. Mä en sisimmiltäni ole yhtään nomadi ja haluaisin reissata maailmaa ja asua ulkomailla niin, että aina olisi joku kiinteä koti jossain. Toivon, että tekin löydätte teidän paikan, vaikka sen oman mökin sitten!
TykkääLiked by 1 henkilö