Olen viime päivinä tavannut paljon ystäviäni, sellaisiakin, jotka olen tuntenut alle kouluikäisestä asti. Monet heistä ovat reissunsa reissanneet jo nuorempana ja elävät nyt sitä vaihetta, jossa henkiset laukut lasketaan kauniisti laitettujen omistusasuntojen lattioille. Me tehtiin tää homma vähän kummallisessa järjestyksessä, kun räjäytettiin tässä keski-iän kynnyksellä kaikki auki. Tokikaan mitään ’oikeaa’ kaavaa elämään ei ole olemassakaan ja missä tahansa iässä voi vaihtaa suuntaa, jos haluaa. Vaikka tämä on sellaista aivan itsestäänselvää toteamista nyt tähän väliin, välillä pitää näköjään lähinnä vielä omaa päätä muistutella.
Eilen juteltiin taas tästä ja kaikenlaisesta muusta ystävien kanssa. Myös ruutuajoista. Mä olen aina elänyt mm. sellaisessa kuplassa, jossa ruutuajoilla ja ikärajoilla on perheissä merkitystä. Tämä kupla murtui töissä viimeistään silloin, kun yhden ryhmän kanssa tehtiin matikan tehtävänä laskutoimitus, jossa laskettiin, kuinka paljon viikossa on tunteja ja montako siitä kuluu kouluun, nukkumiseen, harrastuksiin ja pelaamiseen. Ryhmässä oli ala-asteikäisiä, joiden peliaika viikossa ylsi yli 40 tuntiin. Jonkinlaisena vastakohtana tälle: lapsemme asuivat juuri vuoden saarella, jossa lapsilla ei juurikaan ole kännyköitä eikä pleikkapelejä. Tokalle menevä poikani ei tiedä, mikä on Fortnite. On jollain lailla helpottavaa tietää, että kodin suht tarkat ruutuajat ovat samalla tasolla myös muissa perheissä siellä saarella, jossa kaikki ovat lähinnä aina ulkona.
Näin kotirintamalle kuuluu ihan mukavan leppoista, odottelusta huolimatta. Vanhempani asuvat taas kesän mökillä, me heidän nurkissaan. Diili on taloudellisesti ja muutenkin tietenkin erinomainen, vaikka, kuten edellisessäni kerroin, onkin ollut omiaan herättämään kaipuun siihen omaan kotiin. En ole kova ikävöimään, mutta tässä männä viikolla huomasin ikävöiväni Konalle. Välillä on vaikeaa olla kontrollin ulkopuolella, mitä näihin viisumeihin tulee. Olla vaan ja odottaa.
Lomailu on tullut kyllä tarpeeseen. Olemme nukkuneet aamuisin pitkään (mikä tietenkin on suhteellista: meillä pienempi väki vetää sikeitä kuuden sijaan nyt lomalla kasiin) ja vanuneet aamuisin yökkäreissä pitkälle lounasaikaan. Lasten ekojen viikkojen sopeutumiskiukuttelut ovat taas vaihteeksi laantuneet; seuraavia sitten taas odotellessa.
Meillä ei ole suunnitelma B:tä. Keksimme sen sitten, jos on pakko. Tällä haavaa odotamme lähtevämme noin elokuun puolivälissä, mutta emmehän me oikeasti mistään mitään tiedä. Tämä söisi kyllä naista, jos antaisi. Välillä annankin ja sitten taas sisuunnun. Täytyy vaan sitkeästi sanoa kaikille epäilyille nyt kiitos ei, ja odottaa parasta mahdollista lopputulosta. Jos se ei tulekaan, käsitellään sitä sitten. Pessimisti ei pety-asenne ei nyt tässä tilanteessa tekisi päälle millään tavoin hyvää.
Lomalla on muuten ollut kyllä tosi mukavaa. Kuten monet muutkin ulkosuomalaiset, olemme mekin olleet ihan huumassa suomalaisesta ruuasta ja ruokakauppojen valikoimasta. Konalta takaisin tulleena sanoisin myös, että ruoka on verrattain ihanan edullista täällä. Olemme syöneet liki koko ajan ja herkkupäivä on lomalla näköjään joka päivä.
Näissä tunnelmissa tällä kertaa.
Konalla 
Luen paljon blogiasi ja samaistun todella ajatuksiisi. Meidän perhe edelleen haaveilee elämästä juuri maassa missä ihmiset ovat iloisesti ulkona ja perheellisten elämä olisi muualla kuin Prismassa ja kotona. Tosin omat lapseni juoksevat pitkin pihoja täällä Suomessa ja pyrin pitämään erossa peleistä edes suurimman osan ajasta. Hillitön kaipuu olisi lähteä kokeilemaan elämää toisaalle edes muutamaksi vuodeksi. Minustakin osa välillä toivoo kuitenkin omakotitalon rauhaan keskelle luontoa ja olen myös vissiin keski-iän kynnyksellä. Toivon todella, etten olisi koskaan liian vanha silti toteuttamaan haaveitani. Toivottavasti pääsette takaisin ja luen innolla jatkostanne!
TykkääTykkää
Kiitos Sanna ja ihana kuulla, että olet seuraillut blogia! Et toki missään vaiheessa ole liian vanha mihinkään. Rohkeasti vaan unelmia kohti. Niinhän sitä sanotaan ja itsekin allekirjoitan, että myöhemmin katuu herkemmin asioita, joita ei uskaltanut edes kokeilla kuin niitä, joita lähti edes yrittämään. Alkakaa ihmeessä tutkia teidän vaihtoehtoja, niitä on paljon! Oman kodin saa vuokrattua vaikka kalustettuna, ihan näin radikaalia repäisyä ei edes tarvitse tehdä 😊 Kannattaa, en usko että katuisitte!
TykkääTykkää
Niin jänniä aikoja! Ja hyvin samaistuttavia, monilta kantin! En voi muuta toivottaa kuin iloista kärsivällisyyttä. 🙂
TykkääTykkää
Iloinen kärsivällisyys kuulostaa erittäin hyvältä! Kiitos ihana Riina ❤️
TykkääTykkää
Tykkään lukea blogiasi ja kuulla, millaista arkielämä on ihan erilaisissa kuvioissa kuin omani. Pidän peukkuja, että viisumiasiat selviävät! Kun aikoinaan muutin Englantiin yliopiston jälkeen, mulle oli tärkeää saada ensin työpaikka ja sitten parempi työpaikka, hankkia asunto ja ehkä todistaa itsellenikin, että olen löytänyt paikkani. Tarkoitus oli hankkia myös isompi asunto ’sitten joskus’. Nooh, nykyisin olen freelancerina not-for-profit firmassa, asunto on se sama kuin parikymmentä vuotta sitten, ja freelancer/yksityisyrittäjä siipallani on sama asenne kuin mullakin: eletään simppelisti, matkustetaan aina kuin voidaan ja tehdään juttuja, jotka sopii meille. Ehkä tämä vaihe olisi voinut olla silloin parikymppisenä, mutta sama kai se on, missä järjestyksessä näitä juttuja tekee! 😀
TykkääTykkää
Niinpä, nimenomaan! 🙂 Mua on inspiroinut sun blogi ja teidän minimalismielämä tosi paljon, sitä mä itsekin nykyään haluan! En vuorata kotia tavaroilla ja lasten huonetta leluilla, vaan ennemmin päästää nopeasti irti siitä, mitä ei oikeasti tarvitse.
TykkääTykkää