Suomen paahde on kuin Havaijin talvi

Suomalaisina tiedämme, miten mukavalta joku onneton viisi astetta tuntuu aina pitkän talven jälkeen. Kroppa on tottunut talvikuukausien aikana pakkaseen ja kaikki yli plussan puolelle menevät päivät ovat suorastaan lämpimiä. Olo on kuin nurmille kirmaavilla vasikoilla, kun saa vihdoin heittää untsikan naulaan. Vaikka en itsekään olisi ihan uskonut, kroppa voi tottua samoin myös helteeseen.

Viime kesänä saimme shokkihoitona kokemuksen Havaijin kesästä. Lähdimme viileästä, sateisesta Suomen kesäsäästä tropiikkiin, emmekä pystyneet tekemään ensimmäiseen kuukauteen juuri mitään muuta kuin uimaan. Kuopus itki ja minä mietin pyörtyväni, kun eräänä pilvettömänä heinäkuun päivänä meidän piti selvitä yksi ylämäki kampuksen farmilta kotiin. Mittarissa näkyvät lukemat eivät loppujen lopuksi välttämättä edes ole se määrittävin tekijä siinä, miltä kuumuus iholla tuntuu, vaan ilman kosteus ja UV-säteily – Havaijilla iho palaa ilman suojaa karrelle valehtelematta vartissa. Aurinko tuntuu kärventävän ihoa rajusti samalla, kun kosteus saa paidan liimaantumaan ihoon kiinni. Asteita mittarissa ei kuitenkaan välttämättä ole sen enempää kuin Suomessa nyt. Koskaan ei mittari kohoa saarilla neljäänkymppiin.

Lapsilla on nyt kotoisa olo. Molemmat ovat olleet iloisia, kun kotimaassa on yhtä lämmin kuin Konan kotona oli. Tosin sillä erotuksella, että meillä ei kellään ole yhtään liian kuuma edes keskipäivällä. Tämä kuivempi lämpö tuntuu helpolta ja lempeältä. Voin aivan iloisesti juoda varjossa kuumaa kahvia, ja keskipäivälläkin pystyisin juoksemaan lenkin. Jos noin muuten haluaisin.

Uutisissa on puhuttu trooppisesta kesästä, mutta siihen tämä kosteus ei kyllä riitä millään. Trooppinen lämpö vaatii välillä kärsivällisyyttä ja siihen tottumista, että aina on hiki. Ihan koko ajan. Pidemmät kävelymatkat vaativat yleensä pullollisen vettä ja pientä ponnistelua, ainakin minulta vielä. Tämä kesä juuri nyt on meidän näkökulmastamme aivan täydellinen: miellyttävä ja sopiva, monin tavoin kotoisa. Sellainen Havaijin talven tapainen.

Rusketuksesta emme kukaan perusta, mutta Konalla ihon ruskettumista oli vaikea välttää. Käytimme koko vuoden suojakerrointa 50 (tai 70), lisäsimme rannalla rasvaa vajaan 1,5 tunnin välein ja silti päivetyimme koko sakki ihan kunnolla. Satasen rasvalla ei varmaan tulisi väriä yhtään, mutta emme me kukaan Konalla palaneetkaan. Kerran mulla punoitti vähän hartiat ihan juuri ennen tänne lähtöä rantapäivän jälkeen, kun klassisesti rasvasin kaikki muut paitsi itseni toiseen kertaan. Toki ruskettuneena näyttää yleensä terveemmältä, mutta ihosyövän riski houkuttelee kyllä paljon vähemmän.

Tämä suomalaisittain kuuma kesä ei stressaa mieltä yhtään. En kertaakaan ole miettinyt, että juokohan lapset tarpeeksi tai mitenköhän niiden ihot kestää tätä aurinkoa; saimme ne kuitenkin pysymään hengissä kokonaisen vuoden tropiikissa. Tämä on helppoa siihen verrattuna.

Näin siis menivät kuumassa pilalle nämäkin hyvät pohjolan eskimot.