Vaikeinta lienee isovanhemmilla

Lähdemme ensi viikolla. Jännittää. Samalla on ollut viime päivät päällä sellainen oudon lamaantunut olo, mikä nyt joskus näkyy iskevän, kun joku kauan odotettu tapahtuma meneekin maaliin. Pitäisi kai tehdä vielä vaikka mitä, mutta hyvin huonosti tuntuisi jaksavan.

Muuten ei kyllä fiilikset enää tavoita sitä samaa ilonsekaista paniikkia, jonka siivin viime vuonna Konalle lennettiin. Lähtö tuntuu huomattavasti arkisemmalta, vaikka ihan ihanaa onkin. Minäkään en ole vielä kertaakaan itkenyt, kuten vuosi sitten pakatessamme. Tottuneemmin lähdetään tällä kertaa. Lapsetkin ovat lähdön kanssa tällä hetkellä sopivan sinut, vaikka välillä kyyneliä vuodatetaankin hengessä ’mä en näe isovanhempia enkä serkkuja enää ikinä’.

Vaikeinta tämä taitaa silti niille isovanhemmille itselleen olla. Olen täällä Suomessa ollessakin monta kertaa kuullut sellaisia tarinoita, miten perheemme ulkopuoliset, reissaavat seniorit ovat kertoneet, kuinka sietämätön ikävä niitä lapsenlapsia matkatessa olikin. Ulkomaillekin tekisi mieli muuttaa, mutta miten niistä voisi olla erossa. Me olemme riistäneet säännöllisen yhdessäolon ilon omiltamme. Paljon lasten kanssa aikaa viettäneistä isovanhemmista tuli vuoden aikana Skype-tyyppejä, joiden kanssa ei treffejä missattu: menneen Kona-vuoden jokaisen viikonloppuaamun rutiineihin kuuluivat erinäisen pituiset videopuhelut Suomeen. Niissä tehtiin kierros meidän kotona, roudattiin kone takapihallekin, esiteltiin auringonlaskuja, tanssimuuveja ja lukutaitoa ja pinoittain piirrettyjä kuvia. Kevään mittaan kuvien tekstitys alkoi muuttua useammin englanniksi kuin suomeksi ja niissä muistettiin kertoa ainakin, että I miss you! I love you! Välillä kuunneltiin syvän hiljaisuuden vallitessa, kun mummi luki kylvynraikkaille muksuille iltasatuja.

39443083_1563160433814779_4616416001485963264_n

Mitä pidemmän aikaa mahdollisesti jossain muualla asumme, sitä tärkeämmäksi lapsille tulevat tietyt, valikoidut ystävät. Joukko pienenee varmasti, mutta niistä omista pidetään tiukkaan kiinni. Jos jälkikasvulta kysytään, ja toki kysytään, heidän Suomen elämän tärkeimpiin ihmisiin kuuluu serkkujen lisäksi muutama erityinen ystävä. Näiden lisäksi juurikin ne isovanhemmat istuvat kuitenkin vielä jossain ihan omassa sfäärissään, mitä erityisyyteen tulee.

En tiedä, mitä tiistaina on odotettavissa, kun koneeseen astutaan. Itkettääkö sittenkin taas ja miten paljon. Nyt on silti kuitenkin paljon helpompaa kuin viime vuonna. Tällä kertaa olemme menossa kohti jotain tuttua ja rakasta. Kentällekin tulevat parhaat kaverit vastaan.

Eiköhän me olla taas ihan valmiita tähän! Isovanhemmista en ole täysin varma.

4 vastausta artikkeliin “Vaikeinta lienee isovanhemmilla

  1. Se kerran lähtemisen hinta on ollut mulle se, että enää ei ole vain sitä yhtä pysyvää paikkaa. Aİna on johonkin ikävä mutta sen kanssa oppii olemaan, onneksi on skypet ja whatsappit. Meilläkin isovanhempiin yhteydenpito toimii netin kautta ja onneksi omat vanhemmat ovat eläkkeellä ja jaksavat reissata meidän luokse pidemmiksikin ajoiksi. Ihanaa että saitte viisumit!

    Tykkää

    1. Anteeksi Petra, kun mulla kesti reagoida tähän – taitoimme just muutaman tunnin Helsingistä Konalle 😅 Tuo tunne on niin tuttu, että aina on vähän jotain ikävä, vaikka mä en edes ole kova ikävöimään. Saan kuitenkin todellakin kiinni siitä, mitä tarkoitat. Lapsilla on kovastikin ikävä tiettyjä ihmisiä ja paikkoja aina toisaalla. Sen kanssa opetellaan elämään.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s