Pitkän matkan jälkeen

Tiistaina aamukuudelta Helsinki-Vantaalla olin vielä sitä mieltä, että kyllähän meiltä tällä kertaa tämä matka jo varmaan ihan kivuttomasti sujuu, vanhoja tekijöitä kun ollaan. Mutta eihän se nyt toki aivan kivuttomasti sitten sujunutkaan. Yhteensä kolmisenkymmentäkuusi tuntia kestänyt taivallus meni kuitenkin lopulta ihan hyvin, hurrikaanivaroitus ja massiivinen univelka huomioon ottaen.

Kolmen tunnin Lontoon-lennon, neljän tunnin odotuksen ja yhdentoista vähäunisen Oaklandin lentotunnin jälkeen alkoi ihan mahdoton karsinajonotus kentällä. Ensin automaattiseen passintarkastukseen, josta uuteen karsinaan viisumijonoon. Viisumeiden tarkastuksesta johonkin randomiin yhden kysymyksen lisä-inspectioniin. Meinasi tulla niin kuin jotain ylimääräistä töyssyä matkalle, mutta ei sitten tullutkaan. Lapset selvisivät kaikesta aivan ihmeen vähällä kiukulla ja kohtuullisen sisukkaalla asenteella.

Oaklandissa nukuimme muutamia tunteja ennen aamun aikaista Konalle lähtevää lentoa. Äidiltäni oli joskus unen tunteina tullut viesti Havaijille torstaina mahdollisesti saapuvasta hirmuhurrikaanista. Hetken siinä tutkailimme asiaa tarkemmin ja funtsimme, että pitäisikö lähtöä siirtää vai mennäänkö jo kotiin, mutta päätimme kuitenkin pysyä aiotussa suunnitelmassa. Central Pacific Hurricane Centerin ennusteen mukaan Hurricane Lanen keskus tulisi ohittamaan ainakin meidän saaren muutamalla sadalla kilometrillä.

IMG_9129

Lensimme ekaa kertaa Alaska Airlinesilla viimeisen ja järjestyksessään kolmannen lentomme kohteeseen ja lentoyhtiö oli kyllä tosi kiva uusi tuttavuus. Siinä iloisesti tarjoiltua aamupalakahvia hörppiessäni mulla pääsi pilkahtamaan pintaan reissun ajan vähän piilossa ollut into kotiinpaluusta. Ei hitsiläinen. Me ihan oikeasti ollaan kohta perillä.

Kun olimme laskeutumassa Big Islandille, tuijottelin saaren rantaviivaa epäuskoisen onnellisuuden vallassa. Laitoin välillä silmät kiinni ja annoin vaan tunteellisen sydämeni myllertää. En osaa itsekään selittää, miten tästä pienestä pläntistä meren keskellä on vuoden aikana voinut tulla niin tärkeä paikka. Lapsetkin olivat sitä mieltä, että oli ihana tulla takaisin, molemmat! Lentokoneen ovesta ulos astuttuamme kasvoille iski se sama tuttu, kostea kuumuus, joka sai paidan liiskautumaan selkään. Kun vaihdoin kentän vessassa farkkushortsit, nykyisen arkiunivormuni, päälle, olo oli just sellainen kuin pitääkin.

IMG_9131.JPG

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa sujui myrskyyn valmistautuessa. Ennusteena on nyt meidän saarelle muutamaksi päiväksi kovia trooppisia sateita ja tuulia, joista ei ole vaaraa rakennuksille, mutta tarkoittaa täydellistä linnoittautumista sisätiloihin. Meidän vankka kivitalo on turvallinen rajussakin säässä ja asumme merkittyjen tulva-alueiden ulkopuolella. Valmistauduimme siis keräämällä kaappeihin säilykkeitä, vettä, hedelmiä, leipää ja kaikenlaista muuta pitkään säilyvää välipalaa. Keitin valmiiksi kananmunia ja tein ruokaa, joka syötäisiin sitten kylmänä, jos sähköt menisivät poikki. Laskimme ammeen täyteen pesu- ja vessanvetovettä ja täytimme pakastimen vesipulloilla. Tällä kikalla voisimme siirtää jäisiä pulloja jääkaappiin ruokien säilyvyyttä pidentämään, jos niikseen tulisi. Tuliterä taskulamppu pattereineen odottaa keittiön pöydällä ja parvekkeen kalusteet on kannettu sisään.

Univelkaiset lapset jaksoivat kumpikin päivän jotenkuten. Kuopus simahti kauppareissun kotimatkalla kolmelta autoon ja nukkui sikeästi yön klo 1:30 saakka. Esikoinen ehti nähdä yhtä parhaista kavereistaan iltapäivällä ja kun tuli kotiin, meni ruuan jälkeen katsomaan nukkuvaa siskoaan. Kun kävelin melkein heti perässä unitilannetta tarkistamaan, nukkui hän siellä siskonsa vieressä. Kaatui niin sanotusti saappaat jalassa.

Alkavasta myrskystä huolimatta olemme nyt kotona, enkä mä ole ihan tällaista tunnetta kokenut ehkä missään muualla. Järjellä sitä ei voi selittää, mutta juuri nyt mä kyllä niin kuulun tänne. Useammat eri naapurit kävivät jo kulttuuriin sopivalla tavalla moikkailemassa ovella, tarjoamassa laatikoiden kantoapua, kehumassa lapsia söpöiksi ja tuomassa meille juomapulloja, just in case we might need them.

IMG_9102.JPG

Ehdin eilen hetkeksi istahtaa parvekkeen kiikkustuoliin merta tuijottamaan. Kyllä tämä paikka tosiaan ihan todellinen on, vaikka välillä lomalla jo tulin miettineeksi, että oliko täällä oikeasti ihan niin kaunista kuin muistin.

On täällä, myrskyllä tai ilman.

7 vastausta artikkeliin “Pitkän matkan jälkeen

  1. Tuo on niin ihana tunne! Mahtavaa, että olette päässeet takaisin! Me muuten asutaan ihan Oaklandin kentän lähellä, eli ensi kerralla jos on pidempi odotus niin laitetaan pannu kuumaksi. Tai jos tarvitte yöpaikkaa niin täältä löytyy. Tsemppiä myrskyn voittamiseen!

    Tykkää

    1. Hei ihan mahtavaa! Kiitos, ihana tarjous! Laitan viestiä, jos lennetään ensi kesänä teidän kautta 😊 Ja kiitos, Konalla ei edes sada tai tuule. Muualla tulvii ja täällä ei tapahdu mitään. Aika uskomatonta! Mutta on tosiaan ihana olla kotona ❤️

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s