Uusi koti, sama meininki

Olemme asettuneet uuteen, korealaishenkisesti kalustettuun kotiimme ihan mukavasti. Eräs perheenjäsenistämme on tosin ollut kiukkuinen kuin ampiainen viimeisen kuukauden, mutta yritetään nähdä positiivista oman turhautumisen takaa: ainakaan enää ei tule raivareita, kuten viime kesänä. Sopeutuminen on tällä kierroksella ollut siis asteen verran helpompaa.

Tunnen täältä paljon perheitä, jotka ovat asuneet useammassa maassa viime aikoina tai ainakin viettävät osan vuotta aina jossain muualla päin maailmaa. Kuulemani mukaan näissä perheissä sopeutuminen on aina ihmeen helppoa ja lapset kulkevat vain tyytyväisinä perässä. Mietin, että mun pitäisi varmaan kirjoittaa joku kirja siitä, millaista sopeutuminen voi olla, jos sieltä temperamentista löytyy sellaisia piirteitä kuin hitaasti lämpiäminen tai korkea intensiivisyys. Eivät kaikkien reissaavien tai ulkomaille muuttaneiden perheiden lapset ole siihen mitenkään erityisesti ’luotuja’, vaikka tällaista narratiivia halutaankin joissain piireissä ylläpitää.

Oli miten oli, kyllä me kaikki ollaan oltu Konalla taas ihan iloisia ja tästä meidän kodista ollaan tykätty ja samalla välillä mietitty, miten kiva olisi taas joku päivä asua ihan omassa kodissa. Voisi olla vaikka ihan omat huonekalutkin taas, ajatella. Mutta on tämä nykyinen kuitenkin edeltäjäänsä valoisampi ja avarampi ja sitä myötä kivempi.

Asumme nykyään kolmen makuuhuoneen asunnossa tutun taloyhtiön H-talossa, joka oli jo viime vuonna mun mielestä sijaintinsa puolesta koko kahdeksan talon sarjan paras. Meidän talo on sarjansa viimeinen, metsän reunassa, ja tästä on esteetön näkymä merelle. Koska Kona on rakentunut Hualalai-vuoren rinteille, näkee melkein kaikkialta meren, mutta ei välttämättä aivan näin upeasti, kuten meiltä. Näkymä ulos onkin tämän asunnon paras ominaisuus.

Kalusteet ovat tummia ja koristeellisia. Korealaisia, kuten vuokranantajamme. Olohuoneen nahkasohva on tropiikkiin aivan käsittämätön valinta, mutta sentään sänky on hyvä. Napakalla patjalla saa kunnon unet ilman selkäkipuja ja makuuhuoneessa oleva ilmastointi pyörii kaiket yöt. Yhdysvaltain kalleimman sähkön takia pidämme päivisin päällä vain tuulettimia ja hikoilemme menemään.

41946268_413445172514229_1155134873053167616_n

41822511_1957305200992374_4808801691346403328_n

41948694_248854932488620_8473823380968046592_n

41876409_288551508406129_6152021518822932480_n

Muuten asunnon tyyli ja värimaailma on tuttu jo viime vuodesta. Olen kyllä ihan iloinen siitä, että tässä kodissa keittiö ei ole välittömästi ulko-oven vieressä, kuten täällä yleensä kodeissa tavataan rakentaa. Meidän ulko-ovelta aukeaa käytävän kautta näkymä merelle ja lastenhuoneet on käytävän molemmin puolin. Amerikkalaiseen tyyliin meidän makkarin kyljessä on sekä vaatehuone että iso, oma kylppäri. Olohuone ja ruokailutila ovat samaa tilaa tässä keittiön vierellä ja suurelle parvekkeelle pääsee kolmesta ovesta.

Esikoinen on lanseerannut iltarutiineihimme tähtienkatseluhetken. Täällä aurinko laskee tähän vuodenaikaan seitsemältä ja syvä pimeys laskeutuu nopeasti tämän jälkeen. Iltapuuhien lomassa menemme siis iltapalan jälkeen puolen kahdeksan korvilla aina parvekkeen kiikkustuoliin sylikkäin tuijottelemaan ulos. Kuuntelemme sirkkojen siritystä ja ihastelemme suureellisesti mustan taivaan täyttäneitä tähtiä. Näkymä on todellakin uskomaton. Tätä ennenhän olemme jo suureen ääneen ihailleet jokailtaisia auringonlaskuja. Naapurimme ovat niin onnekkaita.

41991913_1938021903170529_4899985711056289792_n
Love Boat.

Kuopuksen huoneessa ei ole kattotuuletinta. Asia on niin absurdi, ettei edes mennä nyt siihen. Niinpä lapset nukkuvat Esikoisen huoneessa, jossa on lähtökohtaisesti myös tosi huono ilmanvaihto. Katossa pyörii öisin yksi tuuletin ja lattialla kaksi sinne kannettua propellia ja silti huone on lämmin. Muuten asunnossa vaihtuu ilma hyvin ja koti on huomattavasti viileämpi kuin ilma ulkona. Onneksi.

Yksi kodin silmiinpistävä ominaisuus on sen kaikki ohjelappuset. Omistaja on kiinnittänyt jokaikiseen komeronoveen lapun, jossa pyytää avaamaan ja sulkemaan sen rauhallisesti. Hyvä se tietysti on, että muistuttaa, muutenhan voisimme alkaa paiskoa ovia aivan holtittomasti.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Tällaista täällä meillä nyt taas vuoden verran on. Kylään saa tulla, koska vaan! Konan kahvi on maailman parhaimpia!

4 vastausta artikkeliin “Uusi koti, sama meininki

  1. Olipa hauskaa päästä kurkistamaan kotiinne! Tunnistan hyvin tuon aasialaisen sisustustyylin, sillä nimen omaan koristeellinen ja tumma tuntuu olevan esimerkiksi kiinalaisten, thaimaalaisten ja filippiiniläisten makuun. Moni meidänkin alueen asunnoista on sisustettu melkoiseen renessanssi-tyyliin. 😉

    Pääsyy kommentilleni oli kuitenkin se, että olen niin samaa mieltä siitä, että siitä puhutaan aivan liian vähän, miten rankkoja kansainväliset muutot lapsille saattavat olla. Kyllä, on totta että lapset pärjäävät, sillä eihän heillä ole vaihtoehtoja. Meidän koulun aloitus täällä oli suorastaan sydäntä särkevä. Minä uskon silti näiden kokemusten antavan enemmän kuin ottavan, mutta sitä hintaakaan ei saisi vähätellä. Ihana kuulla, että teidänkin kotona on tilaa kaikille tunteille, ei vain niille reippaille.

    Terveisiä Kiinasta!

    PS. Tähtien katselu iltarutiinien lomassa kuulostaa ihanalta. ❤

    Tykkää

    1. Kiitos paljon kommentista Elina! Se on juuri noin, miten sanoitkin: sopeutumisen hintaa ei saisi vähätellä. Lapsilla ei tosiaan ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua, mutta aikaa se voi viedä ja tuntua siinä välissä todella vaikealta, koko perheelle. Mäkin uskon että lopulta tämäkin kasvattaa kaikkia meitä vaan paremmiksi ja ollaanhan me jo monin tavoin rikkaampia, kun lähdettiin ja saatiin näitä kokemuksia täällä.

      Nämä uudet iltarutiinit ovat kyllä mullekin tärkeitä 😊 Ja nyt tulenkin lukemaan Kiinan kuulumisia!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s