Nauru pidentää ikää sekä myös muita asioita

Mä olen vetänyt ihan adrenaliinipöllyissä viime viikot. Olen ollut kiireinenkin, mutta ennen kaikkea putkiaivoni ovat pystyneet keskittymään vain tähän juuri alkaneeseen viikkoon. Mun multitaskauskykyni yltävät tasan siihen, että pystyn juomaan aamukahvia ja meikkaamaan samaan aikaan, muu on aina vähän niin kuin pikkusen liikaa. Työt ovat lähtemässä tässä virallisesti käyntiin ja mä olen ollut sellaisissa yli-innon sekaisissa tiloissa, niin paljon, etten ole meinannut välillä saada syödyksi saati nukutuksi. Ällös huoli, olen kuitenkin pakottanut itseni molempien tointen pariin. Viime viikkojen aikana olen saanut uusia, ihania tiimiläisystäviä ja juurikin yhdellä meidän tiimin illallisella (kuulostaa fancylta mutta siis syötiin isolla porukalla burritoja parvekkeella) nauroin niin, että mahaan sattui. Tämän kaiken päälle olen ollut nyt puolitoista viikkoa lasten kanssa keskenään kotona. Vähän kädet, mutta ennen kaikkea pää, täynnä siis.

Alentuneesta keskittymiskyvystäni tämän kaiken uuden keskellä kielii mm. se, kun päivänä eräänä aloin lämmittää edellisen päivän pastakastiketta hellalla, joka on mallia kasari, kuten moni muukin asia täällä. Tiedätte, sellainen hella, jolla pannun lämpiämistä joutuu odottamaan tuskaiset kymmenen minuuttia, mutta toisaalta voi sitten hyödyntää jälkilämmön. Mätin siinä odotellessa kattilasta kylmät kastikkeet suuhuni samalla, kun pannu yritti lämpiämistä. Ei pysynyt sekään nyt perässä.

Aiemmin mainitsemastani nauramisesta tuli muuten mieleeni muutamakin tutkimus, joissa on näytetty naurun yhdistävän ihmisiä tiukemmin ja nopeammin toisiinsa kuin monen muun asian. Yhdessä nauraminen herättää ja ylläpitää myös muunlaista kiinnostusta toiseen ihmiseen, jos tiedätte mitä tarkoitan. Tekstasinkin eilen työmatkalla olevalle puolisolleni, että vihdoin se on tieteenkin keinoin todistettu: olemme edelleen yhdessä, koska nauramme edelleen yhdessä.

Mutta täytyy mun silti tuota tutkimusta vähän kritisoida. Tutkimuksessa puhuttiin vain miehistä, jotka naurattavat naisia. Itsehän muistin mainita puolisolle eilisiltaisessa iltapalapuhelussamme, että hän on niin onnekas, kun on saanut rinnalleen hauskan vaimon. Hän nauroi – en vain tiedä, nauroiko hän enemmän with me vai at me.

Mutta siinä hän sitten totesi tyynesti, että olipa kiva jakaa yhdessä tämä munaleipäelämys. Ja oli se kyllä, sitä se oli.

Muuten tässä näin elellessä olen nauttinut suunnattomasti uuden aikakauden (on hieman suureellista sanoa nyt näin, mutta menköön) mukanaan tuomasta vapaudesta. Mikään päivä ei ole toisensa kaltainen eikä kulje minkään lukujärjestyksen mukaan. Se on ihanaa. Se on mulle uutta. Tiimin kanssa, joka tekee töitä mm. kodittomien parissa ja järjestää skeitti-iltoja, tapaamme vähintään kerran viikossa kampuksen kahvilassa palmujen alla. Siitä usein jatketaan suunnittelulla työparini kanssa. Joskus vaan istun ja luen kirjaa, joskus juon kahvit ystävän kanssa. Paljon tulee kuitenkin kulutettua kahvilan penkkejä tällä hetkellä. Ehkä myös vähän liikaa kahvia.

Kaikki hyvin siis Konalla kuulkaa! Tiedän, että olette kovasti tätä viime aikoina miettineet. Vähän jännittää, sillä lailla sopivasti luulen, mutta enemmän olen vaan, no, liekeissä. Ja mun tällä rauhallisella luonteellani ja hillityllä ilmaisullani sitä ei juuri musta edes huomaa. Uskon tämän sarkasmin kaikuvan kauniina sinne saakka.

Olkoonkin, että menee vähän imelän puolelle, mutta nyt on kyllä vahvasti omat unelmat ja niiden toteutuminen lähellä.