Mitä tämän vuoden aikana oikein tapahtui?

Olemme lomalla. Viime perjantaina lapset seisoivat vuoron perään samalla lavalla tanssien hulaa ja soittaen pahviukuleleja ja siitä alkoi meidän porukan melkein kolmiviikkoinen joululoma. Kaikki koulun lapset saivat character awardsit, mikä oli kaikkien honor rollsien keskellä ihan mukava lisä – kuka lie tätä uudistusta ehdottanut. Esikoisen kohdalla nostettiin esiin dedication. Kyllä lapsi tosiaan uskollisesti omistautuu asioille; joskus myös sille, että on omistautuneesti liki kaikesta eri mieltä vanhempiensa kanssa.

Vanhemmista puheen ollen, omani tulivat taas kylään. Mies ja minä lennähdimme pienellä potkurikoneella ja 35 dollarin lipuilla naapurisaarelle Mauille viideksi yöksi. Maui on ihana, mutta olemme paenneet huoneellemme joka ilta jo ennen auringonlaskua katselemaan leffoja, koska kerrankin jaksaa ja vaikka seikkaleminenkin on ihanaa, lepo on nyt vielä ihanampaa. Olemme myös makoilleet aurinkorasvan tuoksussa ihan kuulkaa vaan hotellin altaalla. Tätä ei normaalioloissa juuri koskaan täällä tehdä. Huomenna aiomme kuitenkin ottaa vuokrajeepin alle, and do the Road to Hana, kuten meitä on ystävien toimesta monta kertaa jo patisteltu ja toissailtana kävimme Nakalele Blowholella ja sydänkoloa ihastelemassa. Ajelimme mutkaisia pikkuteitä pitkin saaren pohjoisia reunoja ja pysähtelimme vähän väliä maisemia kuvailemaan.

Mitä ihmettä tänä vuonna on oikein tapahtunut? Elämä muuttui kerralla, kun muutimme puolitoista vuotta sitten Konalle, mutta erityisesti tämä syksy on ollut parempi kuin yksikään edeltäjänsä. Vieläkin ihmetyttää, että miten tänne oikein päästiin. Olen nyt myös aivan tajuttoman väsynyt, koska ilmaisu intensiivinen kuvaa menoa viime kuukausilta aika hyvin. Tänä syksynä tapasimme työmme kautta kymmeniä nuoria ja taklasimme yhdessä heidän kanssaan vaikeita tilanteita ja tuskaisia traumoja. Koko syksyn aikana kampukselta lähetettin viisi nuorta kesken kurssien kotiin – vähemmän kuin vuosiin, vaikka oppilaita oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Joulun jälkeen meidän kanssa jää jokapäiväisesti työskentelemään vielä kuusi nuorta, joilla aiheita on vähän enemmänkin ja suurin osa vielä kesken.

Ystäväporukka on vakiintunut ja vahvistunut. Lapset kaipaavat välillä omiaan Suomesta, mutta muuten toivovat, että jäisimme tänne asumaan.

Ikävä mulla on ollut vain muutamia tärkeitä ihmisiä ajoittain, mutta muuten olen keskittynyt vain positiiviseen. Tai no en, ehkä se on tullut luonnostaan, koska olen koko ajan kokenut, että olen täällä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Se tunne peittoaa mennen tullen alleen kaikki haasteet ja negatiiviset puolet, eivätkä ne sitten pääsee keikuttamaan venettä mitenkään. Tänne me haluaisimme kaikki jäädä, kunnes toisin ilmoitetaan.

Nyt täällä naapurisaarella nautimme myös siitä, että saamme olla pitkästä aikaa ihan vaan kahdestaan. Joskus sitä kuulee sanottavan, että perheenlisäysten haluaminen on itsekästä; voi ollakin, mutta kaikki, mitä sen jälkeen tapahtuu, on kyllä kaikkea muuta. Senpä takia nyt onkin ollut oikeasti virkistävää, että olemme muutaman päivän voineet keskittyä vain itseemme. Omaan aikatauluumme tai janoomme tai nälkäämme, väsymykseen, elokuviin ja niin edelleen ja etenemme juuri niin verkkaisesti kuin haluamme. Lapsilla on isovanhempien kanssa kivaa. Uskallan väittää, että meillä on kuitenkin vielä kivempaa.

Nyt on ollut siis aikaa myös funtsia. Tämä vuosi oli kaikkineen ihan uskomaton. Mä en olisi ikinä lähteissä uskonut, että löydän itseni tällaisesta työstä ja tällaisesta ystäväporukasta, joka on tiivis kuin perhe. Olemme saaneet kutsut järjestöhommiin ensi vuodeksi sekä Kiinaan, Filippiineille että Brasiliaan ja me niin haluttaisiin mennä koko jengillä. Olen aina halunnut viedä lapsia maailmalle ja etenkin humanitääriseen työhön mukaan. Haluaisin lasten näkevän jo itse, millaista elämä voi eri puolilla maailmaa olla ja laajentavan maailmankuvaansa jo varhain. Saa nähdä, miten ja koska mahdolliset reissut toteutuvat.

Yllättävän jouluinenkin olo on jo välillä ollut. Kotona ”komeilee” Targetista viime vuonna ostettu muovikuusi, josta lapset kyllä kovasti tykkäävät. Joulumusaa soitetaan mahdollisimman paljon ja jouluaaton ruokalistaa ollaan yritetty suunnitella jo toiveiden ja saatavuuden mukaan. Lapsille ainakin ylen juhlallisesti jälleen nakkikeittoa ja makaronilaatikkoa. Minä toivoin pokea. Tai sushia. Miehille karjalanpaistia.

Aika todella juoksee. Ihmeellisesti on vaan asiat täälläkin järjestyneet, ei voi muuta sanoa.