Jotkut teistä saattavat muistaa, että aloin heinäkuussa 2017 seurailla ummikolastemme englannin oppimista ja jatkoin kyseistä sarjaa seitsemän postauksen verran. Olemme nyt juhlallisesti saapuneet siihen kyseenalaiseen vaiheeseen, jolloin voinkin alkaa pitää kirjaa lasteni suomen kielen taidon heilahtelusta – tämä siitäkin huolimatta, että puhumme kotona aina vain suomea ja luemme heille joka päivä. Luottavaisesti olemme nyt siis uuden juttusarjan osassa yksi; eiköhän näitä esimerkkejä riitä myöhemmäksikin. Erityisesti tällä alueella on loistanut tänne nelivuotiaana muuttanut Kuopus, jolla mielenkiintoisia ilmauksia riittää enemmänkin kuin tähän hätään muistin. (Tässä vaiheessa lapsi kysyisi, että kenellä on hätä? Ja minkälainen hätä? Miksi?)
Kuten tuossa yllä vähän niin kuin mainitsin, lapsille tuntuvat olevan hyvin outoja useimmat sanonnat ja sananlaskut, joita tulen viljelleeksi siellä täällä vähän jopa vahingossa. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa ei tarkoita mitään lapselle, joka on nähnyt routaa viimeeksi melkein kaksi vuotta sitten, eikä silloinkaan millään tavoin tiedostaen. Enkä minä nyt todellakaan juuri tuota sananlaskua koskaan viljele, mutta esimerkki antanee kuitenkin käsityksen siitä, mitä haen takaa. Tällainen keksitty elävän elämän esimerkki. Vähän vaikeita ovat pienemmälle myös joidenkin sanojen taivutukset, kun ei korva niitä koko ajan täällä kuule.
Nyt jouluna, aatonaattona, seisoimme kuusivuotiaani kanssa hänen vaatekaapillaan mekkoja katselemassa. Totesin siinä ihan ohimennen, että huomenna laitetaan päälle sitten juhlavammat vaatteet. Lapsi tähän tyylilleen uskollisesti (eli dramaattisesti): ”Mitä?! Mikä on juhla-vamma?!”
Kun tämä samainen yksilö haluaa kertoa, että hän pitää huolta pehmoeläimistään, hän sanoo, että ottaa niistä huolta. Samaa englannista suoraan kääntämisen makua on myös siinä, kun hän kutsuu krokotiiliä krokotaaliksi ja patonkia paketiksi. Myös Esikoinen totesi juuri yhtenä iltana Unoa pelatessamme, että mun olisi pitänyt nähdä tuon tulevan.
Muutama viikko sitten kuuntelin näiden kahden nykyään melkein kaksikielisen lapsen keskustelua:
– Tähän tulee sellanen…
– Hyppyri.
– Ei se oo varmaan hyppyri.
– Kyllä mä luulen että se on hyppyri.
Kyseessä oli uimahyppylauta. Close enough.
Kuulostaa vähän samanlaiselta kun omien kaksikeilisten (asumme Ruotsissa) lasten suusta (synt 2010 ja 2012). Varsinkin nuoremmalla on joskus suomenkieli hakusessa 🙂
Itse olen huomannut oman suomenkielen jotenkin huonontuneen / vanhentuneen, olen asunut poissa kohta 20 vuotta. Kuulemma puhun suomea ”laulavasti” nykyään, varmaan tarttunut ruotsista (tse en kyllä kuule sitä).
TykkääTykkää
Laulava suomi kuulostaa kauniilta! 😊 Meidän lapset on samanikäisiä kuin teidän, ja juurikin nuoremmalla on välillä mielenkiintoisia ilmaisuja. Tosi monen olen kuullut puhuvan tuosta kielen vanhentumisesta, jos asuu pidempään pois. Sitä tulee helpommin käyttäneeksi jotain sanontoja, jotka oli ’muodissa’ joskus aivan luvuilla 😉
TykkääTykkää