Elämämme puolivuosittain

Mä olen muutamia kertoja joissain teksteissä viitannut, että meidän nykyisessä elämäntilanteessa on aika paljon epävarmuustekijöitä, mutten ole ainakaan hetkeen tarttunut aiheeseen tarkemmin. Toki viisumit nyt ovat aika selkeä tekijä, mutta sitä en ehkä ole muistanut mainita, että saimme elokuussa rajalla taas vain puolen vuoden maassaololuvan, kuten viimekin vuonna. Se täyttyy nyt kahden viikon päästä ja niinpä olemme taas olleet paikallisen viisumitoimiston puheilla. Laitoimme eilen juuri jatkohakemukset sisään. Postissa lähti arvioilta satasivuinen dokumenttien nivaska vastaanottavalle taholle, sisältäen paljon jo entuudestaan tuttua: kutsukirjeet tänne, tiliotteet, virkatodistukset, kopiot passeista ja nykyisistä viisumeista (jotka siis vanhenevat heinäkuussa), kaavakkeita ja kirjeitä sekä kopiot ostetuista lentolipuista todistuksena, että olemme kesällä poistumassa maasta. Emme tosin ostaneet lippuja Suomeen.

Meidän toive oli jo ennen vuodenvaihdetta, että haluaisimme käydä kotimaassa vasta seuraavana jouluna. Sitten meidät kutsuttiinkin heinäkuuksi Filippiineille järjestön hommiin: puolisoni kiertueelle musaporukkansa kanssa ja mut kouluttamaan paikallista henkilökuntaa. Meitä on tällä hetkellä lähdössä Manilaan kaikkien parhaiden ystäväperheidemme lisäksi muutama nuori muusikko ja ehkä joitain muitakin ihmisiä, en tiedä vielä. Reissumme Filippiineille varmistui niinkin lähiaikoina kuin toissapäivänä.

52130048_2406976769588603_3538509339109097472_n

Viime viikolla kuulimme myös sikäli hyvän uutisen, että voimme nykyisillä viisumeillamme tulla takaisin maahan heinäkuun lopussa ja viipyä vielä syksyn – ajatellen, että siis saamme nämä jatkohakemukset nyt suotuisasti läpi. Tällä hetkellä suunnitelmissamme olisi irtisanoa nykyinen vuokrasopimuksemme marraskuun viimeiseen päivään ja olla Suomessa joulukuu. Lapset missaisivat näin vain kaksi viikkoa koulua syyslukukauden lopusta ja meillä olisi aikaa fiilistellä joulun tuloa kotimaassa ihan mukavasti. Mitä sen jälkeen tapahtuu, en taas tiedä. Nämäkin suunnitelmat tapahtuvat vain, jos meille myönnetään leimalle jatkoa ja voimme ylipäätään palata maahan heinäkuussa.

Tällä hetkellä tiedämme siis eteenpäin siihen päivään saakka, kun lentomme lähtee Konalta Manilaan kesäkuun lopussa. Verhoja raotellaan meidän elämässämme tällä hetkellä noin puolivuosittain ja tulevat askeleet selkiytyvät aina, kun astelemme lähemmäksi H-hetkeä. Lapset eivät tunnu olevan tästä tällä hetkellä moksiskaan, mutta voin jo helposti kuvitella, että jossain vaiheessa kaipaamme kaikki jo jotain pysyvämpää. Nimittäin vaikka Kona tuntuu kodilta, ei se sitä näillä viisumeilla vielä ole. Olemme virallisesti vain käymässä, emmekä voi esimerkiksi edes etsiä pysyvää osoitetta vielä.

51808550_410558633049082_207669635925934080_n

Saapa nähdä. Tätä tulee toisteltua nykyään aika paljon. Saapa nähdä, mitä tässä tapahtuu ja milloin. Tämä meidän perheen keikkuva tilanne ei ole vielä liikaa stressannut, mutta yhtä aikaa toivon, ettei tämä nyt määräänsä pidempään jatkuisi. Haaveissani haluaisin taas joskus pysyvän kodin, joka olisi sillä lailla itse laitettu, että siellä myös silmä lepäisi – toisin kuin viime vuoden kodin keltaisilla seinillä tai tämän vuoden kodin tummilla, koristeellisilla huonekaluilla ja hiekan värisellä kokolattiamatolla. Tällaista pientähän tämä, kun onneksi nyt on katto pään päällä ja niin edelleen, mutta on siinä omassa kodissa myös tietysti eri tavoin sydän mukana kuin näissä muilta vuokratuissa, väliaikaisissa kodeissa.

Nyt on näin. Saapa nähdä, koska on meidän aika jäädä jonnekin asumaan, vai tuleeko sellaista. Saapa nähdä.

6 vastausta artikkeliin “Elämämme puolivuosittain

  1. Hassu juttu, eilen nimittäin juuri ajattelin teitä, ja nyt näin tämän postauksen tuolla Facessa. Oot kyllä ihan mun idoli kun jaksat noin monen epävarmuustekijän kanssa. Musta tuntuu jo tämä ajatusleikki; ”talo myyntiin nyt kun hinnat on vielä hyvät, ja Suomeen muutto, vai muutettaisiinko Utahiin tai Teksasiin” niin rassaavalta. No, onneksi tuo government shutdown ainakin on ohi, niin se ei hidastuta teidän papereiden käsittelyä. Ja minä täällä onnessani odotan, että aloittaako Southwest lennot Havaijille, ja minne sinne.

    1. Voi että Paula, olipa kauniisti sanottu, kiitos ❤️ Kyllä nämäkin tästä sutviintuu. ”Pahimmassakin” tilanteessa palataan sitten vaan Suomeen asumaan, mikä on siis vain todella onnekasta, ja hyvä asia. Olisipa muuten kiva, jos tulisitte käymään! Voitaisiin mennä kahville sinne sun huikkaamaan paikkaa Ali’i Drivella 😊

  2. Osaan monin tavoin samaistua noihin epävarmuustekijöihin, tiedätkin sen ehkäpä jo. 🙂 Ymmärrän niin myös sen oman kodin kaipuun, ne sydämen jutut.

    Taas(kaan) ei mulla ole mitään fiksua ja viisasta loppukaneetiksi, mutta täälä mä seuraan teidän juttuja peukut pystyssä ja kannan mukana. 🙂

    1. Ei tarvii olla ikinä mitään sen kummempaa asiaa! Aivan ihanaa, että käyt kertomassa, että olet mukana matkassa ❤️ Ja kyllä mä tiedän, että pystyt samaistumaan näihin 😊 Halauksia Riina!

Vastaa