Itkupilli

Jos olet ikinä miettinyt millaista se mahtaa olla, kun puuhaa muuttaa ulkomaille, voin kernaasti antaa pari esimerkkiä.

Puolison piti eilen illalla palata kotiin kahden viikon matkaltaan Filippiineiltä. Oltiin lasten kanssa tehty valmiiksi kortit ja sovittu huoneiden siivoamisesta koulun jälkeen. Mulla oli ollut sellainen eyes on the prize-tyyppinen lähestyminen tähän, että kunhan nyt maanantaihin päästään, niin voidaan sitten yhdessä alkaa oikeasti keskittyä muuttoon, joka noin viiden viikon päässä siintää. Eilen aamulla saatiin sitten viesti, että mies ei voi pahan korvatulehduksensa takia vielä lentää ja palaa näillä näkymin maanantain sijaan keskiviikkoiltana kotiin.

Molemmat lapset puhkesivat itkemään uutisen kuultuaan. Minä olin ihan reipas ja lohdutin molemmat koulukuntoon. Ei kaksi päivää ole pitkä aika.

Lähdin ystäväni kanssa aamupalalle. Puhuimme vähän samalla siitä, mitä kaikkea tässä pitää ehtiä vielä tekemään ja ystävä lupasi auttaa parhaansa mukaan.

Yhtäkkiä, kun palasin takaisin kampukselle ja olin yksinäni, kaikki maailman muuttostressi vyöryi yllättäen päälle. Odotin Esikoista lounaalle ja silmistä puski kyyneleet. Nielin niitä aikani ja päätin itkeä lounaan jälkeen kotona. Juuri, kun olin kävelemässä pojan koululle häntä hakemaan, toinen ystävä käveli vastaan. Kun hän kysyi vähän ohimennen kuulumisia, aloin itkeä nyyhkiä kuin pikkutyttö. Lupasin kyllä päästä tästä ylidramaattisuudestani pian yli, mutta siinä kohtaa ei kyllä voinut mitään. Esikoisen kanssa lounastettuani palautin pojan kouluun ja kävelin hiessä ylämäkeä kotiin. Nielin taas kyyneleitä. Kotiin päästyäni rojahdin oikein elokuvamaisesti lattialle itkemään hetkeksi. Muutaman minuutin se otti, mutta sain itkettyä sitä, että taas ollaan muutoksessa, ja sitä, että kaikki stressaa, sitä, että tuleva jännittää, sitä, etten tiedä varmaksi, mihin lapset menevät kouluun elokuussa ja sitä, että saadaanko auto myytyä, rahat kaikkeen, viisumit ja miten tässä nyt taas jaksaa tämän älyttömän ruljanssin läpi. Niin ja vähän sitä, ettei se puoliso tullutkaan vielä tänään kotiin.

25634755_10159718672425203_1397717695_o

Että tällaista se on, muuttaminen. Paitsi tietysti joillain titaaneilla, joilla mikään ei tunnu missään, mutta tämmöistä tämä voi olla meillä tavallisilla perustunteellisilla. Monta päivää menee ikään kuin prosessoimatta, ihan normaalisti vaan, kunnes tapahtuu joku yksi asia, mikä sen kamelinselän katkaisee ja sitten on taas padot auki hetken.

Tänään ei ole itkettänyt. Olen hakenut tarjouksia muuttofirmoilta ja aloittanut täyttämään lasten kouluhakemuksia. Laskeskellut päässäni, mitä kaikkea pitää ehtiä tekemään ennen päivämäärää X, jotta viisumit ehtisivät sisään päivällä Y ja sitten ehkä toivottavasti ehtisimme saada suotuisan vastauksen päivämäärään Z mennessä, jotta voisimme ostaa lentoliput Perthiin. Kohta alan käydä lasten leluja taas läpi, samalla systeemillä kuin Suomesta lähtiessä: omistajiltaan salaa. Heitän rikkinäisiä ja ei koskaan leikeissä mukana olevia leluja pois heidän huomaamattaan, jotta eron hetkellä ei tarvitse taas kiintyä johonkin onnettomaan nöyhtään, joka löytyi sängyn alta.

Viisi ja puoli viikkoa.

2 vastausta artikkeliin “Itkupilli

  1. Moikka Anu!
    Olen lukenut viestejäsi.
    Minulla on ollut myös haaveena viettää jollakin Hawaijin saarella vähän pitempi aika, esim. 3 kuukautta.
    Tuumin, että olisitko voinut auttaa asunnon vuokrauksessa esim. sieltä Konalta. Millainen on vuokra kahdelle keski-ikäiselle sopivasta asunnosta siellä?
    Nyt luin, että olettekin lähdössä pois. 🙂
    Nuo itkukohtaukset saattavat kyllä kuulua myös nuoruuteen ja hormonitoimintaan ja kiihkeään perhe-elämän vaiheisiin. On itselle kovin tuttua, ja myös ystävättärelläni ollut samoin. Ja miten itku voi puhdistaakaan omaa oloa!
    Nyt aikuisena 😊 57, elämä on seesteisempää – mutta silti meillä puolison kanssa on kiinnostus nähdä maailmaa.
    Nyt meillä on se vaihe, että nuorimmainen muutti pois kotoa viime syksynä. Meillä on nyt aika liikkua maailmalla kahdestaan.
    Paljon voimia ja siunausta sinulle vaativaan vaiheeseen! Kasvatat maailman kansalaisia lapsistasi! Onnea uuteen maahan ja uudenlaiseen elämään.
    Kävimme pitkällä matkalla Uudessa-Seelannissa 1,5 vuotta sitten ja siellä törmäsin ihmisiin Perthistä. Maailma on avara ja monenlainen. Uusseelantilaiset olivat ainakin kovin rentoja ja hyväntuulisia.
    Jos voit auttaa asuntoasiassa edes vähän, laita tietoa. Aikataulumme selviää lähipäivinä, ehkä matkustamme jo syksyllä.
    Ystävällisin terveisin
    Eini Annukka Perälä

    1. Kiitos kommentista Eini! Täällä ei juurikaan vuokrata asuntoja kolmeksi kuukaudeksi (yleensä vähintään vuodeksi), joten teidän kannattaa katsoa airbnb-tarjontaa. Niistä saa yleensä täällä ainakin alennusta, jos asuu pidemmän aikaa eli kannattaa laittaa viestiä suoraan vuokraajille. Täällä Konalla on kaikista kalleinta, muualla saarella edullisempaa ja tietysti kannattaa katsastaa myös muut saaret. Hyvä suunnitelma, kannattaa toteuttaa! Täällä on tosi kaunista ja helppo viihtyä 😊

Vastaa