Kuusitoista päivää

Muuttaminen ottaa kyllä sydämen päälle. Me ollaan jo osittain lomalla ja mulla on aikaa, mutta kaikki aika menee niin kovasti ajatteluun, etten ole muistanut kirjoittaa. Siis en ole muistanut. Miten se on edes mahdollista?

Viimeiset pari viikkoa mä olen itkenyt joka kerta, kun olen nähnyt konalaisittain parasta ystävääni. Ennen tänne muuttoa näin unen, jossa nauroi blondi, pitkähiuksinen nainen, jonka luulin olevan ruotsalainen. Ystävystyin tähän erääseen blondiin neljä viikkoa meidän muuton jälkeen ja me olemme olleet aivan erinomainen parivaljakko siitä lähtien. Ruotsalainen hän ei ole, mutta hiusten ja naurun määrä kyllä täsmää unen kanssa. Hullua.

Vielä emme ole oikeastaan pakanneet mitään. Olemme käyneet tavaroita läpi ja laittaneet monta kassillista perheemme koko ajan kasvavien pieniksi jääneitä sekä omia käyttämättömiä vaatteita ja lasten leluja kirppikselle. Eilen kävin läpi papereita (koulutehtäviä, piirustuksia, muuta taidetta) ja säästettäviä jäi lopulta aika vähän. Aina, kun kannamme ovesta ulos taas uuden pussukan, tuntuu jotenkin helpottavalta.

Lapset prosessoivat molemmat eri tavoin. Tällä kertaa näyttäisi Kuopuksella olevan vähän hankalampaa lähdön kanssa, kun tänne tullessa se oli toisinpäin. Paljon me jutellaan kaikesta ja molemmat ovat jo sanoneet, että ikävä jää näitä ystäviä, vaikka he tietävät, että Australiassakin saa uusia. Heillä on kuitenkin edelleen Suomessa muutama ystävä, joista puhuvat ja joita haluavat nähdä, kun sinne taas mennään. Surkeita olemme olleet yhteydenpidossa lasten kavereiden kanssa, mutta ajatus tietyistä ystävistä kantaa silti. Nyt meidän pitää tsempata ja alkaa pitää paremmin yhteyttä sinne ja jatkossa tänne. Mä olen kyllä itse ihan hyvä pitämään yhteyttä ja omat Suomen ystävät tietävät kyllä, mitä mulle ihan oikeasti aina kuuluu, mutta lasten kanssa on kyllä eri tarina.

Mun loma alkaa virallisesti ensi viikon lopulla. Tämä työvuosi oli aivan uskomattoman hieno. Paikoin raskaskin, mutta ennen kaikkea antoisa. Meidän pakeilla on käynyt syyskuun lopusta laskien noin sata nuorta, ehkä vähän yli. Ja todella monen näiden nuorten kohdalla meidän kanssa asioiden käsittely ja meidän tarjoamat uudet työkalut ongelmien ratkomiseen oikeasti muuttivat heidän elämiään. Meidän kanssa on puitu mm. lapsuuden aikaista seksuaalista hyväksikäyttöä, tunnekylmää ja arvaamatonta kotielämää, väkivaltaisia perhe- ja parisuhteita sun muuta painavaa asiaa. Monet ovat saaneet toivoa jatkoon lähtökohdistaan huolimatta. Ihmismieli on todellakin ihmeellinen.

Oma mieli on kyllä vähän stressissä taas, mutta ajatus siitä hetkestä, kun vihdoin tämä säätö on takana ja olemme uudessa osoitteessa, on älyttömän innostava. Siihen nyt on vielä aikaa ja tässä on monta muuttujaa vielä ratkaisematta, mutta kyllä me varmaan vielä perille päästään.

Kaksi viikkoa ja kaksi päivää lähtöön.