Se aika, kun Pertin kanssa on vähän vaikeeta

Me kaikki täällä Konalla-blogin piirissä hyvin tiedetään, että tunnelma on yleensä aika positiivinen, mutta nyt ajattelin vähän marista. Sä voit kuule ottaa siinä nyt hyvän asennon ja hengähtää syvään, tässä saattaa nimittäin mennä hetki.

Muuttamisen tämä vaihe osaa olla nimittäin aivan kamala.

Olen niin väsynyt. Herään väsyneenä, mutta liian aikaisin, selviän päivät läpi hieman sumuisasti, illalla olen hyvin nopeasti pois pelistä. Tiedätkö, ketkä myös ovat tosi väsyneitä? Lapset! Ja arvasit oikein, kyllä ovat olleet sitten myös tasaisen vihaisia viime päivät ja kyllä, lähinnä minulle.

Mä tiedän, että on aivan liian aikaista kitistä sitä, ettei meillä ole vielä juurikaan kavereita saati ystäviä, mutta kitisen silti. Katsos kun minustahan jo tässä vaiheessa (kaksi viikkoa muutosta), pitäisi olla löytynyt se oma vastakappale täältä, joka on minua suorastaan odottanut, että koska saavun. Mutta kun ei. Ei ole kukaan odottanut.

Ja siis mitä on tämä kylmyys? Miten voi olla mahdollista, että mittari näyttää 16 astetta ja minä tärisen kerrosteni alla? Kosteus tunkeutuu ytimiin samalla kun tuulee jostain Etelämantereelta. Pahinta on, kun sisälläkin on joku 10 astetta päivin öin, paitsi niissä huoneissa, joihin Perthin talviaurinko paistaa sisään.

Aivoni ylikuumenevat liikenteessä. En siis edelleenkään tiedä, mistä suunnasta autot täällä mutkien takaa tulevat, kun ajavat väärällä puolella tietä. Katua ylittäessä katson siis varulta aina kaikkiin suuntiin. Neljästi.

Ja siis mulla on myös sydänsuruja. Olen itkenyt syvältä ja huolella sitä, että jouduin eroamaan Konan ajan parhaasta ystävästäni. Jottei mene liian paatokselliseksi, jätän tämän surun kuvailun nyt tähän ja yritän ryhdistäytyä.

Toisaalta sitten kyllä olen välillä nauranutkin. Viimeksi tänä aamuna Antti Holman kuvaukselle, kuinka suomalainen matkustaa. Mikään ei ole hauskempaa kuin maaliin osuneet stereotypiat. Nauroin itselleni vedet silmiin niin vahvasti, että menneet päivät huomioon ottaen puoliso-parka luuli vaimonsa taas itkeneen.

Kotona on myös autiota ja tyhjää. Oikeiden huonekalujen löytäminen lyömättömällä hinnalla on hidasta. Mutta täällä sitä ollaan. Meidän Pertin kodissa.