Kuukausi Australiassa

Olemme asuneet Perthissä nyt kuukauden. Olen aloittanut tämän postauksen kirjoittamista nyt jo muutamaan otteeseen, ja voin jo tässä vaiheessa luvata, että punaista lankaa ei täältä tule löytymään. Kuvastaa hyvin näitä tämänhetkisiä fiiliksiäkin täten ehkä.

Tai siis – kaikki on periaatteessa hyvin. Perth on ihana, lapset ovat alkaneet sopeutua tosi nopeasti ja kotona on kiva katsella ympärilleen, kun ei tarvitse tuijotella korealaisia huonekaluja tai keltaisia seiniä. Ihmiset ovat olleet noin yleisesti ottaen mukavia ja avuliaita ja säätkin alkavat olla pikkuhiljaa paranemaan päin. Äitini on ollut kotopuolessa aivan mahdoton ja tilannut ikävissään nettikirppareilta lapsille jouluksi talvivaatetta. Ja mä todella jo ihan älyttömästi odotan joulua Suomessa. Tulen ylikuluttamaan glögiä ja joulutorttuja teidän kaikkien edestä, samoin kuin kaikkia kaupungin joulumyyjäisiä ja -toreja. Eniten odotan kyllä sitä, että saan taas nähdä ystäviäni. Niitä kaikki ihmisiä, jotka musta tykkäävät ja joista minä tykkään ihan kamalasti. Täällähän heitä ei vielä kovinkaan montaa ole.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sinä yhtenä päivänä, kun aurinko paistoi lämpimästi.

Elämä on kuitenkin asettumassa tässä hiljalleen jonkinlaisiin uusiin uomiinsa. Eniten mä nautin edelleen siitä, että Konalta asti meidän elämäntapamme on ollut ja tulee olemaankin kohtuullisen iisi. Ketään ei tämä meidän tahti hengästytä, eikä väsymyksestä voi ainakaan kiirettä syyttää. Näemme toisiamme paljon joka päivä ja ehdimme rauhassa funtsia, että mitäs nyt. Esikoinen on aloittanut kitaransoiton ja futiksen, Kuopus ukulelen. Hienosti tulee jo kahden soinnun Row, row, row your boatit ja muut klassikot molemmilla soittimilla. Jossain välissä meidän ekaluokkalainen on myös oppinut lukemaan englantia ja Ekapelin avulla suomea. Jälkimmäisen tiesinkin, ensimmäistä en, koska englannin lukutaito on hiipinyt jotenkin huomaamatta tässä kyytiin ja yhtäkkiä lapsi lukeekin jo pitkiä lauseita. Toki välillä vähän hämmentyneenä, koska englannin lausumissäännöt ovat niin kummalliset, mutta kuitenkin.

Meidän yksi hyvistä Konan ystävistämme on ollut täällä työreissulla tämän viikon. Ihan käsittämätön yhteensattuma ja mikä parasta, puolisolla oli maanantaina synttärit ja saimme juhlia niitä oikeasti tutun ja rakkaan ihmisen kanssa. Toisaalta tämä viikko on ollut myös vähän kirpeä muistutus siitä, minkä (tai lähinnä keitä) taakse jätimme. Mutta niinhän se vaan on, että no pain, no gain sun muut tähän kohtaan hienosti istuvat voimalauseet.

69812611_421765055120052_8659576494567194624_n
Olohuoneen aitiopaikalla, lattialla istuskellen.

Sellaistakin olen tässä miettinyt, että Havaiji tai Australia eivät kumpikaan ole aivan sitä, miten ne on matkailijoille markkinoitu. Aivan kuten Suomikaan ei ihan aina ole se puuteriluminen winter wonderland, jossa porot jolkkaa ja taivaalla loimottavat revontulet. Usein tietenkin.

Tulevista töistä kirjoittelen myöhemmin lisää. Me ollaan puolison kanssa lyömässä viisaita päitämme yhteen ja suunnittelemassa yhteisiä keikkoja tulevalle vuodelle. Aika hurjaa. Mutta siitä ja muustakin lisää myöhemmin, jahka saadaan johonkin vähän enemmän järkeä. Päivä kerrallansa.

Vastaa