Takatukka ja sivulta kalju: ojaan mennyt kampaamokäynti

Me kaikki tiedetään, miten kamalan vaikeaa voi olla löytää hyvä kampaaja uudesta asuinkaupungista. Tämä oma maantieteellinen sijoittuminen ei auta tässä nyt myöskään, koska pohjoismainen hius on meillä joillakin lotossa voittaneille niin ohut ja vaikea leikata. Sitten tuossa päivänä eräänä minä, vanha kunnon tarjoushaukka, löysin Grouponista diilin, jonka kautta sain leikkauksen 60 euron sijaan 25 eurolla. Ja 25 euron leikkuu siitä sitten tulikin. Nyt mennään myös euron kuvilla, koska kaikki kuvitus on kopsattu mun Instagram stooreista.

Menin kampaamoon tämän linkin takana olevan kuvan kanssa, koska saman kielen (enkä nyt edes tarkoita englantia) puhuminen kampaajan kanssa on joskus vaikeaa. Olen aika monisanainen näin ihmisenä, mutta leukalinja tai korvan taakse voi aivan hyvin olla tulkinnanvaraista sekin. En odottanut ollenkaan, että tulos olisi aivan kuin alkuperäisellä mallilla, jolla hiusta on ehkä neljä kertaa enemmän kuin mulla, mutta jotain sitä edes etäisesti muistuttavaa toivoin kuitenkin. Aivan maaliin ei tällä kertaa päästy.

Kävin Helsingissä vuosia kampaajalla, joka oli aivan uskomaton. Hän ymmärsi, mitä hain ja osasi tehdä, mitä toivoin. Ja korjasi, jos joskus näin ei käynyt. Ja tällaista ammattitaitoahan me asiakkaat toivotaan silloin, kun annetaan hiuksemme toisten käsiin. Muuten leikattaisiin itse.

4F6C8B4A-7497-4D9A-B58A-B04C64437CC7
Terveisiä stooreista. Tässä hiukset jo malliin leikattu. Valitse kuvista oma suosikkisi! Omani on keskimmäinen ylärivissä.

Mulla vähän ehti ylikasvaa tämä kampaukseni nyt tässä muuttohässäkän keskellä. Pidin sellaista pientä, säälittävää ponnaria päässä ehkä kaksi kuukautta putkeen, kun tämä hiirenhäntä ei näytä pidempänä ja varsinkaan pidempänä auki yhtään miltään. Nyrkkisääntö kun kaikille meille ohuthiuksisille on yleensä se, että kuontalo näyttää paksummalta lyhyenä ja malliin leikattuna. Kun hiuksen pinta on lasinen ja materiaalia vähän, luotetaan optiseen harhaan ja luodaan kerroksia ja pöyheyttä hiuksia pätkäisemällä.

Siinä minä sitten istuin ja ihmettelin. Kampaaja oli oikein ihanan oloinen tyyppi, mutta ei ollut kertomansa mukaan tottunut leikkaamaan näin ohutta hiusta. Mukanani tuomaa kuvaa omalla tavallaan seuraten multa lähti sitten vasemmalta ohimolta kaikki hiukset pois, kun pituus muuten jäi vähän liian pitkäksi, ja niin minä sitten takatukka lepattaen, tuulen tuivertaessa päänahkaa, kävelin kotiin.

D0AA2532-774E-4719-8FFF-0B01FD3947A2
Voittaja jälleen keskellä, ylärivissä.

Parasta tässä tukkagatessa oli kuitenkin se, että aloin jostain itselleni tuntemattomasta syystä kertoa tätä kriisiä stooreissa ja palaute olikin yhtäkkiä runsas ja lämmin. Melkein kaikilla meillä on joku oma jäätävä hiuskokemus, kun joko ihan itse tehtynä tai kampaamosta poistuessa kampaus ei ole ollut ihan sitä, mitä haettiin. Kaikki me yhdessä sitten henkeä pidätellen seurasimme tämän jupakan lopputulemaa. Näin siis tietenkin itselleni kerroin. Tällainen keski-ikäistyvän äidin viikonlopun mittainen jännitysnäytelmä oli tämä.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Yksi kavereistani täällä Perthissä on ammatiltaan kampaaja ja vaikka hän ei just nyt paljoakaan näitä töitä tee, korjasi ystävällisesti kampaukseni kuntoon kotonaan eilen illalla. Palasin myös raitoihin, minä kun en ole yli vuoteen hiuksiani värjännyt. Halusin nimittäin tässä tietää, mikä on nykyään oikea hiusteni väri ja sehän on kaikille meille yllätykseksi sellainen maantienruskea. Täällä päin maailmaa kylläkin kuulemma blondi, mutta minusta – ja oikeasti – vaaleanruskea. Nyt raitoja laitettiin tähän oman värin päälle ihan muutama vaan ja kyllä kuulkaa kivasti kirkasti kauhtunutta ilmettäni.

2DC06337-5777-4DBC-B6AF-9598E38E372A

Tässä alimpana tämän tukkasaagan huipentuma, valmis lopputulos. Lähti takafleda, peittyi kalju. Ja kuten näette, vasemmassa kuvassa ’blondi’ pohjavärini tuossa niskassa, päällä raitaa.

Otin tästä keissistä mukaani nyt muutamankin asia. Ensinnäkin, etukäteen kannattaa tehdä vähän tutkimustyötä, että mihin paikkaan mahdollisesti kannattaa mennä hiuksiaan leikkelemään. Pohjoismainen hius on maailman mittakaavassa todella erikoinen, ja vaatinee siihen tottuneen tekijän. Toisekseen, ihmiset internetissä ovat viime päivinä piristäneet suuresti tätä vielä paikkaansa etsivää sieluani ja ymmärtäneet erinomaisesti tätä kummallista huumorintajuani. Aina on ihanaa löytää yhtä omituisia ihmisiä maailmasta, vaikka löytyisivätkin sitten stooreja tehdessä.

Kohti parempia kampauksia!

Moving Abroad Blues – kun muuttaminen väsyttää

Baby blues on monille käsitteenä ja kokemuksena tuttu, mutta tänään törmäsin ihan uuteen bluesiin: moving abroad sellaiseen. Moving abroad blues on tällainen hyvinkin matalalentoinen muuton jälkeinen vaihe, jolloin kaikki voi uudessa maassa toisaalta olla oikein hyvinkin, mutta pitkään jatkunut stressi vetää silti mielen matalaksi ja olon väsyneeksi.

69875093_931203197228514_7929532191409700864_n

Moving abroad means you are walking away from your support system.

Most of us take our support systems for granted. We can be so used to having family, friends and colleagues there for us, who understand us without having to ask questions, we don’t even realise how much support that gives us. Even with Skype and phone calls that trusted connection can feel weakened when you are overseas, so no wonder you feel a little bereft.

Suomessa meillä oli tiiviit turvaverkot, jotka aivan varmasti otettiin ainakin osittain itsestäänselvyytenä. Konalla niitä lähdettiin sitten taas hiljalleen rakentamaan, pieni palanen kerrallaan. Turvaverkko ei siellä ehtinyt kehittyä laajaksi, mutta saimme kuitenkin muutamia tosi läheisiä ystäviä, joista tuli meille kuin perhettä. Ja nyt olemme taas lähtöruudussa. Ja vaikka Skype laulaa sekä Suomeen että Konalle useinkin, ei se nyt aivan sama ole.

You are stuck on a big learning curve.

It can be exhausting both mentally and emotionally to deal first with all the things that need to be done before moving abroad, some of which you might never have had to deal with before (health checks, paperwork, life insurance, the list goes on). And when you’ve dealt with all that it’s only to show up in your new country and be met with a learning curve of a culture, food, climate, and weather.

Muistatteko, kun kerroin, miten viime tinkaan meillä meni aivan kaikki tänne lähteissä? Siinä vaiheessa pää pysyi vielä kasassa, koska oli pakko. Mustalla huumorilla painettiin läpi ja nyt, kun ollaan täällä, olenkin sitten aivan puhki. Siis oikeasti, me saatiin tämä uusi tarjous lähteä Ausseihin huhtikuussa, jolloin alettiin välittömästi järjestellä asioita (joita oli ihan tavaton määrä, kuten kansainvälisissä muutoissa aina) ja viimeiset silaukset saatiin loppuun kesäkuussa, juuri ennen, kun lähdettiin Konalta. Heinäkuussa tehtiin osan aikaa töitä Manilassa ja elokuun alussa pamautettiin tänne. Ja nyt, kun päällä on vihdoin aikaa ja tilaa alkaa selvitä kaikesta tästä, sen se todella tekee.

69977635_930183364003351_4189533532579692544_n

For new things to begin, some things have to end.

Endings tend to cause the mind to look backwards and create a romantic (often unrealistic) view of the past that we then compare to the worst things going on in the present or projected future. Even things we thought we hated like our jobs can suddenly take on a rosy hue that makes us panic about what is to come.

Se on kyllä jännä, miten mieli tällaisissa murroksissa toimii. Aika paljon olen kyllä saanut muistutella itseäni olematta uskomatta kaikkea, mitä se oma pää tuottaa. Yksi keino, joka auttaa selättämään tätä muuttamisesta aiheutuvaa painetta ja kaikkea tätä sekoilua, on kirjoittaa. Olen siis kirjoittanut paljon myös tänne. Koittakaa kestää, ei tämä ikuisuutta kestä.

70269935_543320789770975_5113978290461212672_n

Reach out for help.

When we start to feel down the easiest thing can seem to be to not talk to people or go out much but to hide ourselves away. Unfortunately withdrawing from socialising feeds a low mood and encourages it to blossom into full depression. And trying to deal with things by yourself is too much to ask of anyone who is stressed or feeling low. Try to reach out, even if it’s just talking to others on expat forums online. Look around to see if there are any social groups locally that might help, such as an expat community.

Noin. Tämän minä nyt sitten taas kerran tein. Aina ei ole kamalan kurja fiilis, mutta tänään on taas ollut. Ja nyt kun oli, tämä valivali auttoi taas vähän.

Lainaukset: harleytherapy.co.uk

Ulkosuomalaisen lapsen äidinkieli harjaantuu vain sitä treenaamalla

Kaupallinen yhteistyöKulkurikoulu

Me olemme lukeneet lapsille joka päivä siitä asti, kun Esikoinen oli yhdeksänkuinen. Muistan vieläkin, miten meidän minikokoinen vauvamme istui tiukasti sylissä ja tapitti viisailla silmillään kuvakirjaa, jonka sisällön ajattelin menevän niin pieneltä vielä vähän yli hilseen. Muutaman illan luettuamme käänsimme kirjan sivua kohtaan, joka alkoi sanoilla isäkarhu taputti käsiään. Ennen kuin ehdin lausetta lukea, Esikoinen alkoi läpsiä käsiään yhteen. Yllätyin siinä sitten itseni ihan tainnoksiin, kun lapsi näytti tunnistavan ja muistavan kirjan tapahtumia jo pelkästä kuvasta, alle vuoden ikäisenä. Vaikka olen tutkimustenkin valossa aina pitänyt lapsille lukemista tärkeänä, en odottanut näkeväni mitään oppimista niin varhain – kunhan oltiin yhdessä ja luettiin.

Lapset ovat nyt kolmannella ja ekalla ja luemme heille edelleen päivittäin ääneen. Molemmat osaavat lukea noin suurin piirtein kahdella kielellä (ja näistä sujuvammin englanniksi), mutta yhdessä lukemisella on vielä pitkään tärkeä osa lapsen kehitystä: kuunnellessa voi keskittyä hahmottamaan monimutkaisempia tekstejä kuin mihin oma lukutaito riittäisi ja samalla tankata läheisyyttä. Tarinoiden tunnemaailmaan ja eri rooleihin eläytyminen lisää tutkimusten mukaan lasten empatiakykyä. Välillä meillä on kausia, jolloin laitamme netistä laiskuuttamme äänikirjat iltasaduiksi pyörimään, mikä on musta hyvä vaihtoehto tähän rinnalle, vaikka ei lukemista saisi kokonaan korvatakaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmistuin ensimmäiseen ammattiini luokanopettajaksi 11 vuotta sitten. Omien oppilaideni välillä näin opevuosinani isoja eroja siinä, lukivatko he mielellään vai eivät ja kuinka hyvin ymmärsivät lukemaansa, ja lukuinnostus taas oli useimmiten yhteydessä siihen, miten lukemiseen suhtauduttiin kotona. Suurin osa ainakin mun niistä oppilaista, joille oli kotona luettu, oppivat äidinkielen kielioppia vaivattomammin ja nopeammin kuin muut. Lukijoille kun kielioppi linkittyi jo kaikkeen tuttuun ja aiemmin kuultuun, eikä muodostunut sarjaksi yksittäisiä sääntöjä, joista ei saanut mitään tolkkua tai jotka piti opetella ulkoa. Myös kirjoittaminen sujui kevyemmin ja kieli oli rikkaampaa.

Me olemme nyt kolmatta vuotta ulkomailla asuessamme tulleet kuitenkin siihen pisteeseen, että lasten äidinkielen eri osa-alueiden vahvistumiseen ei enää riitä pelkkä kotona lukeminen. Linkkasin jo aiempaan tekstiini tästä aiheesta Kulkurikoulun artikkelista löytyvän ajatuksen siitä, että äidinkieltä pitää opiskella, jotta se kehittyy:

Se, että kotona puhutaan suomen kieltä, ei riitä. Suomessa asuvat lapset, joille suomi on koulukieli, kotikieli ja ympäristön kieli, opiskelevat äidinkieltä koulussa useita tunteja viikossa. Jos ulkomailla asuva lapsi kuulee ja käyttää suomen kieltä vain kotona, kielitaito ei kehity, päinvastoin: se alkaa vähitellen heikentyä ja sanavarasto supistuu.

Mitä pienempi lapsi on, sen suloisempia ovat kaksikielisen kielikömmähdykset ja sanasekoilut. Kun nämä meidänkin lapset ovat täällä vähän vaivihkaa ja meiltä huomaamatta kasvaneet, meidän onkin pitänyt alkaa miettiä, halutaanko heidän edelleen kehittyvän äidinkielessään ja jos halutaan, löytyykö jaksamista, aikaa, resursseja. Me päädyttiin nyt syyskuun alussa siihen, että Esikoinen aloittaa opiskelun Kulkurikoulun äidinkielen verkkokurssilla ja suorittaa siis tämän kouluvuotensa aikana australialaisen kolmannen luokan lisäksi myös äikän Suomeen. Ekaluokkalaisen kanssa päätettiin tehdä vielä pohjatöitä ihan keskenään kotona. Vaikka olenkin opettaja ja osaisin kyllä isommallekin nämä asiat opettaa, on mun paljon helpompi antaa vastuu tästä jollekin toiselle ammattilaiselle ja auktoriteetille. Mulle jää vain jeesailijan rooli, mikä on kaikille osapuolille helpottavaa. Olen eräältä toiselta vanhemmalta kuullut, että verkkokurssi työllistäisi meitä noin kymmenisen tuntia kuussa, mutta tämä jää nähtäväksi, kun aloitamme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kulkurikoulussa voivat meikäläiset maailmalla kulkijat suorittaa yksittäisten kurssien lisäksi vaikka alakoulun kaikki lukuaineet tai saada yläkoulun päättötodistuksen verkossa ja etänä tapahtuvan opetuksen kautta. Taito- ja taideaineet opiskellaan yläkoulussa itsenäisesti ja niistä kootaan portfolio tarkistusta varten. Kouluvuoden mittaiset verkkokurssit maksavat 200-220€ ja etäkurssit, joissa voi kaiken oppimisen aikatauluttaa itse (eli kiriä muita kiinni tai ottaa rennommin), kustantaa 140€ kappale. Me valitsimme pojalle äidinkielen verkkokurssin sen interaktiivisuuden takia. Oppimisen tueksi lapselle avataan oppimisympäristö peda.netiin ja käytössä tulee olemaan SanomaPron Välkky-kirjasarjan digikirja.

Me emme tiedä, mihin elämä meidät vie näiden Australian vuosien jälkeen. Asuimme sitten missä tahansa, suomi tulee aina olemaan koko perheemme, myös lasten, äidinkieli. Meille on jo arvo sinänsä, että suomen kieli pysyisi lapsilla vahvana. Me emme voi nojata siihen, että lapset kävisivät aina koulunsa englanniksi ja kotikielestä riittäisi vain tämä nykyinen, vähän jo heilahteleva arkiosaaminen. Saatammehan joskus taas asua kotimaassakin, kuka tietää. Me otamme siis nyt mielenkiinnolla vastaan tulevan kurssin ja odotamme kielen ja etenkin jo paikoin vähän unohtuneen sanavaraston vahvistumista toivottavasti samalle tasolle kuin ikätovereilla Suomessa. Onneksi on tällaisia mahdollisuuksia.