Miten luoda uusi ystäväpiiri tyhjästä?

Olen toista kertaa elämässäni (melkein) kokonaan kaveriton. Suomessa asuessa kaikki oli kaveririntamalla sikäli yksinkertaista, että tutustuin muutamiinkiin henkilöihin kypsässä neljän vuoden iässä ja koska meillä synkkasi hyvin emmekä ikinä muuttaneet minnekään, olimme ystäviä läpi koko koulutaipaleemme. Ja edelleenkin. Kotimaassa muutin aina vain pääkaupunkiseudun alueella, joten painetta uusien ystävien saamisen puoleen ei ollut, vaan niitä tarttui kuin itsestään mukaan sieltä ja täältä. Aikuisenakin olen löytänyt uusia, läheisiä ystäviä sekä Suomesta että maailmalta.

Konallakin kaikki meni näiltä osin aivan luvattoman helposti. Kaverittomuus kesti lopulta vain noin neljä viikkoa, jonka jälkeen palaset loksuivat paikoilleen niin että kolina kävi. Me löydettiin nopeasti vastakappaleemme ja vain muutaman linkin kautta valmis pieni jengi, johon sovittiin heti mukaan kuin nenä päähän. Oleminen oli helppoa, huumori huonoa ja yhteys takuuvarma. Ja sitten me muutettiin tänne.

71401063_396956647593580_57651758331068416_n

Nyt asiat eivät todellakaan ole menneet samalla tavoin, eivätkä millään tavalla helposti. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni (mikä on tietysti jo oma ihmeensä sekin) tilanteessa, että mulla ei ole elämässä juuri ketään ja joudun laittamaan itseäni potentiaalisten kavereiden tutkaan ihan pyytämättäkin. Mennäänkö kahville, viedäänkö lapset puistoon, tuutteko meidän kanssa kaupungille. Ja niin edelleen. Kaikilla muilla kuitenkin on jo ne omat ystävät, eikä kenenkään elämässä ole mulle nyt mitään varsinaista tilausta. Mulla ei vaan ole nyt varaa jäädä ajattelemaan tätä oikeastaan yhtään. Minä raivaan itselleni tilaa, koska mun on pakko. Välillä viesteissä totean lyhyesti, että I know you’re super busy with everything right now, mutta sen enempää en jätä sijaa itsesäälille, että ethän sinä ehkä minua edes mihinkään tarvitse ja hirmu kiva olisi, jos nyt voisit minuakin välillä tavata ja tietenkin ymmärrän, jos et millään nyt pysty. Ei kuulkaa, nyt jos koskaan se on uskottava omaan valovoimaisuuteensa ja puskea itseään jo olemassaoleviin porukoihin. Ja sehän se on ihan kamalaa semmoinen. Oikeastihan haluaisin vain mököttää kotona ja odottaa, että mut haettaisiin täältä mukaan valmiisiin pöytiin. Kaikki tiedämme, että tällaista on turha odottaa. Tietenkin eniten siksi, että kukaan ei vielä tiedä, kuinka ihana olen – muutenhan olisivat kaikki ovella jonossa odottamassa, koska pääsen ulos.

Uusien ystävien tekemällä tekeminen on jo ajatuksena oikeasti niin raskas, että välillä tekisi mieli skipata koko prosessi kokonaan ja jättää homma tähän heti alkuunsa. Onhan mulla ystäviä, he eivät vaan asu täällä. Mutta olkoonkin miten rasittavaa, ilman seuraa ei voi onnellisena elää. Prosessia vaikeuttaa myös tämä jäätävä väsymys, joka ei vieläkään ole ottanut talttuakseen. Tiedän, että mun pitäisi nyt jaksaa olla aktiivinen ja ainakin vastata joka kerta kyllä, jos mun suuntaan kutsu jonnekin tulee, mutta aina ei silti vaan pysty. Ja samaan aikaan mun olemattomalla kärsivällisyydelläni ystävyyssuhteiden muodostumista on vaikea odottaa ja jo pitäisi olla kaikki speksit kunnossa näin toisen Aussi-kuukauden jälkeen. Potentiaalisia kavereita mulla sitäpaitsi oikeasti on jo, sekä suomalaisia (joita asuu Perthissä paljon, toisin kuin Konalla) että kaiken maailman kansalaisia. Mutta aika näyttää, mihin suuntaan nämä kenenkin kanssa tästä etenevät, ja mikä tulee lopulta enemmän itsestään kuin väkisin vääntämällä.

71332513_244613633081285_2004820575482019840_n

Perth on ihana kaupunki, mutta ihmiset tekee lopulta paikan, aina. Nyt maksaisin melkein mitä vaan, jos voisin siirtää mun ihmiseni asumaan meidän kanssa tänne. Mutta kun ei voi, niin pakko se vaan on jostain nyt kaivaa se usko, että kyllä täälläkin niitä omia ihmisiä jossain on. Ja siis ennen kaikkea ja kuten sanottu, minä olen saapunut. Tulevat ystäväni eivät vaan tiedä sitä vielä. Get excited.

Uusi koti Perthissä

Me ollaan tässä pikkuhiljaa laitettu uutta kotiamme kuosiin ja ajattelin, että voisin antaa teille täälläkin pienen kierroksen. Kävihän teistä monet meidän molemmissa Konan kodeissakin. Keskeneräistä on vielä, mutta ei anneta sen haitata.

Tämä asunto on sisustettu melkein kokonaan nettikirppareiden antimilla. Uutta täällä taitaa olla vain olohuoneen matto sekä sohvan peitot ja tyynyt. Kun joutuu sisustamaan alusta loppuun pienellä budjetilla, joutuu väkisin tekemään kompromisseja. Tämä koti on silti meistä aivan ihana ja kompromissitkin kevyitä. Viihdytään täällä oikein hyvin.

70908137_364943317715557_5595397081566019584_n

70828983_2975310345872220_2528644454873563136_n

Olohuoneen vasemmalla puolella on pieni eteinen ja lasiovi ulos. Minimaalisen pieni etupiha on aidattu, joten kävelytieltä ei onneksi näe ilman verhojakaan ovesta sisään. Olohuoneen korkeaan ikkunaan olisi tarkoitus asentaa verhot, jotta portaissa viuhahtelijat eivät järkytä ohikulkijoita. Ylimmässä kuvassa näkyvän television saimme kaupan päälle, kun puoliso osti työhuoneelleen (joka sijaitsee heti tuossa eteisen vieressä) 60 eurolla pienen sohvan – sarjassamme ihmeellisiä sattumuksia siipan shopatessa. Kuvan kaikki huonekalut löytyivät paikallisen nettikirpparin kautta eri puolilta Perthiä. Koko olohuoneen sisustus maksoi meille n. 200 euroa.

Olohuoneen yhteydessä, sohvan takana, on ruokailutila ja keittiö. Alakerran erikoisuus on tuo keittiössä oleva ikkuna, joka jatkaa matkaansa tuosta lastenhuoneeseen. Niinpä äänet kantautuvat tässä asunnossa ala- ja yläkerran välillä melkein kuin vieressä puhuisi. Vielä olemme osanneet asennoitua. Keittiön vieressä on suurehko kylppäri, jossa on suihkun lisäksi pyykinpesukone ja kuivausrumpu. Ruokapöytä, tuolit ja matto kustansivat käytettyinä yhteensä satasen. Huomaattehan tärkeimmän: ympäri alakertaa tarpeen mukaan liikuteltavan pienen patterin.

71234841_2389599451288629_1812267424846708736_n

Meidän makuuhuoneessakin on ihastuttavia leikkauksia, mutta jatkaa äänen kulkemisen kannalta haastavaa linjaa. Verhoja on myös hankala miettiä tähän tilaan. Muuten olen kyllä aivan rakastunut makkarin meininkiin. Yläkerrassa on lasten pienen, yhteisen huoneen lisäksi myös madaltuva aula, joka annettiin heti junioreiden käyttöön. Kaapisto odottaa konttia ja sieltä saapuvia leluja, tilassa oleva kattoikkuna antaa lisää valoa. Kylppärit seurailevat vanhaa, englantilaista tyyliä. Kuten huomaatte.

Kaiken kaikkiaan tämä koti on ollut heti jotenkin oman oloinen ja tänne on ollut helppo asettua. Rakastan tämän kodin ikkunoita ja noita kauniita kierreportaita. Vaikka asunto on pieni, tuntuvat tilat riittävän meille nyt aivan hyvin.

Kiva, kun kävitte!

Takatukka ja sivulta kalju: ojaan mennyt kampaamokäynti

Me kaikki tiedetään, miten kamalan vaikeaa voi olla löytää hyvä kampaaja uudesta asuinkaupungista. Tämä oma maantieteellinen sijoittuminen ei auta tässä nyt myöskään, koska pohjoismainen hius on meillä joillakin lotossa voittaneille niin ohut ja vaikea leikata. Sitten tuossa päivänä eräänä minä, vanha kunnon tarjoushaukka, löysin Grouponista diilin, jonka kautta sain leikkauksen 60 euron sijaan 25 eurolla. Ja 25 euron leikkuu siitä sitten tulikin. Nyt mennään myös euron kuvilla, koska kaikki kuvitus on kopsattu mun Instagram stooreista.

Menin kampaamoon tämän linkin takana olevan kuvan kanssa, koska saman kielen (enkä nyt edes tarkoita englantia) puhuminen kampaajan kanssa on joskus vaikeaa. Olen aika monisanainen näin ihmisenä, mutta leukalinja tai korvan taakse voi aivan hyvin olla tulkinnanvaraista sekin. En odottanut ollenkaan, että tulos olisi aivan kuin alkuperäisellä mallilla, jolla hiusta on ehkä neljä kertaa enemmän kuin mulla, mutta jotain sitä edes etäisesti muistuttavaa toivoin kuitenkin. Aivan maaliin ei tällä kertaa päästy.

Kävin Helsingissä vuosia kampaajalla, joka oli aivan uskomaton. Hän ymmärsi, mitä hain ja osasi tehdä, mitä toivoin. Ja korjasi, jos joskus näin ei käynyt. Ja tällaista ammattitaitoahan me asiakkaat toivotaan silloin, kun annetaan hiuksemme toisten käsiin. Muuten leikattaisiin itse.

4F6C8B4A-7497-4D9A-B58A-B04C64437CC7
Terveisiä stooreista. Tässä hiukset jo malliin leikattu. Valitse kuvista oma suosikkisi! Omani on keskimmäinen ylärivissä.

Mulla vähän ehti ylikasvaa tämä kampaukseni nyt tässä muuttohässäkän keskellä. Pidin sellaista pientä, säälittävää ponnaria päässä ehkä kaksi kuukautta putkeen, kun tämä hiirenhäntä ei näytä pidempänä ja varsinkaan pidempänä auki yhtään miltään. Nyrkkisääntö kun kaikille meille ohuthiuksisille on yleensä se, että kuontalo näyttää paksummalta lyhyenä ja malliin leikattuna. Kun hiuksen pinta on lasinen ja materiaalia vähän, luotetaan optiseen harhaan ja luodaan kerroksia ja pöyheyttä hiuksia pätkäisemällä.

Siinä minä sitten istuin ja ihmettelin. Kampaaja oli oikein ihanan oloinen tyyppi, mutta ei ollut kertomansa mukaan tottunut leikkaamaan näin ohutta hiusta. Mukanani tuomaa kuvaa omalla tavallaan seuraten multa lähti sitten vasemmalta ohimolta kaikki hiukset pois, kun pituus muuten jäi vähän liian pitkäksi, ja niin minä sitten takatukka lepattaen, tuulen tuivertaessa päänahkaa, kävelin kotiin.

D0AA2532-774E-4719-8FFF-0B01FD3947A2
Voittaja jälleen keskellä, ylärivissä.

Parasta tässä tukkagatessa oli kuitenkin se, että aloin jostain itselleni tuntemattomasta syystä kertoa tätä kriisiä stooreissa ja palaute olikin yhtäkkiä runsas ja lämmin. Melkein kaikilla meillä on joku oma jäätävä hiuskokemus, kun joko ihan itse tehtynä tai kampaamosta poistuessa kampaus ei ole ollut ihan sitä, mitä haettiin. Kaikki me yhdessä sitten henkeä pidätellen seurasimme tämän jupakan lopputulemaa. Näin siis tietenkin itselleni kerroin. Tällainen keski-ikäistyvän äidin viikonlopun mittainen jännitysnäytelmä oli tämä.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Yksi kavereistani täällä Perthissä on ammatiltaan kampaaja ja vaikka hän ei just nyt paljoakaan näitä töitä tee, korjasi ystävällisesti kampaukseni kuntoon kotonaan eilen illalla. Palasin myös raitoihin, minä kun en ole yli vuoteen hiuksiani värjännyt. Halusin nimittäin tässä tietää, mikä on nykyään oikea hiusteni väri ja sehän on kaikille meille yllätykseksi sellainen maantienruskea. Täällä päin maailmaa kylläkin kuulemma blondi, mutta minusta – ja oikeasti – vaaleanruskea. Nyt raitoja laitettiin tähän oman värin päälle ihan muutama vaan ja kyllä kuulkaa kivasti kirkasti kauhtunutta ilmettäni.

2DC06337-5777-4DBC-B6AF-9598E38E372A

Tässä alimpana tämän tukkasaagan huipentuma, valmis lopputulos. Lähti takafleda, peittyi kalju. Ja kuten näette, vasemmassa kuvassa ’blondi’ pohjavärini tuossa niskassa, päällä raitaa.

Otin tästä keissistä mukaani nyt muutamankin asia. Ensinnäkin, etukäteen kannattaa tehdä vähän tutkimustyötä, että mihin paikkaan mahdollisesti kannattaa mennä hiuksiaan leikkelemään. Pohjoismainen hius on maailman mittakaavassa todella erikoinen, ja vaatinee siihen tottuneen tekijän. Toisekseen, ihmiset internetissä ovat viime päivinä piristäneet suuresti tätä vielä paikkaansa etsivää sieluani ja ymmärtäneet erinomaisesti tätä kummallista huumorintajuani. Aina on ihanaa löytää yhtä omituisia ihmisiä maailmasta, vaikka löytyisivätkin sitten stooreja tehdessä.

Kohti parempia kampauksia!