Kaupallinen yhteistyö: Kulkurikoulu

Me olemme lukeneet lapsille joka päivä siitä asti, kun Esikoinen oli yhdeksänkuinen. Muistan vieläkin, miten meidän minikokoinen vauvamme istui tiukasti sylissä ja tapitti viisailla silmillään kuvakirjaa, jonka sisällön ajattelin menevän niin pieneltä vielä vähän yli hilseen. Muutaman illan luettuamme käänsimme kirjan sivua kohtaan, joka alkoi sanoilla isäkarhu taputti käsiään. Ennen kuin ehdin lausetta lukea, Esikoinen alkoi läpsiä käsiään yhteen. Yllätyin siinä sitten itseni ihan tainnoksiin, kun lapsi näytti tunnistavan ja muistavan kirjan tapahtumia jo pelkästä kuvasta, alle vuoden ikäisenä. Vaikka olen tutkimustenkin valossa aina pitänyt lapsille lukemista tärkeänä, en odottanut näkeväni mitään oppimista niin varhain – kunhan oltiin yhdessä ja luettiin.

Lapset ovat nyt kolmannella ja ekalla ja luemme heille edelleen päivittäin ääneen. Molemmat osaavat lukea noin suurin piirtein kahdella kielellä (ja näistä sujuvammin englanniksi), mutta yhdessä lukemisella on vielä pitkään tärkeä osa lapsen kehitystä: kuunnellessa voi keskittyä hahmottamaan monimutkaisempia tekstejä kuin mihin oma lukutaito riittäisi ja samalla tankata läheisyyttä. Tarinoiden tunnemaailmaan ja eri rooleihin eläytyminen lisää tutkimusten mukaan lasten empatiakykyä. Välillä meillä on kausia, jolloin laitamme netistä laiskuuttamme äänikirjat iltasaduiksi pyörimään, mikä on musta hyvä vaihtoehto tähän rinnalle, vaikka ei lukemista saisi kokonaan korvatakaan.

Valmistuin ensimmäiseen ammattiini luokanopettajaksi 11 vuotta sitten. Omien oppilaideni välillä näin opevuosinani isoja eroja siinä, lukivatko he mielellään vai eivät ja kuinka hyvin ymmärsivät lukemaansa, ja lukuinnostus taas oli useimmiten yhteydessä siihen, miten lukemiseen suhtauduttiin kotona. Suurin osa ainakin mun niistä oppilaista, joille oli kotona luettu, oppivat äidinkielen kielioppia vaivattomammin ja nopeammin kuin muut. Lukijoille kun kielioppi linkittyi jo kaikkeen tuttuun ja aiemmin kuultuun, eikä muodostunut sarjaksi yksittäisiä sääntöjä, joista ei saanut mitään tolkkua tai jotka piti opetella ulkoa. Myös kirjoittaminen sujui kevyemmin ja kieli oli rikkaampaa.

Me olemme nyt kolmatta vuotta ulkomailla asuessamme tulleet kuitenkin siihen pisteeseen, että lasten äidinkielen eri osa-alueiden vahvistumiseen ei enää riitä pelkkä kotona lukeminen. Linkkasin jo aiempaan tekstiini tästä aiheesta Kulkurikoulun artikkelista löytyvän ajatuksen siitä, että äidinkieltä pitää opiskella, jotta se kehittyy:

Se, että kotona puhutaan suomen kieltä, ei riitä. Suomessa asuvat lapset, joille suomi on koulukieli, kotikieli ja ympäristön kieli, opiskelevat äidinkieltä koulussa useita tunteja viikossa. Jos ulkomailla asuva lapsi kuulee ja käyttää suomen kieltä vain kotona, kielitaito ei kehity, päinvastoin: se alkaa vähitellen heikentyä ja sanavarasto supistuu.

Mitä pienempi lapsi on, sen suloisempia ovat kaksikielisen kielikömmähdykset ja sanasekoilut. Kun nämä meidänkin lapset ovat täällä vähän vaivihkaa ja meiltä huomaamatta kasvaneet, meidän onkin pitänyt alkaa miettiä, halutaanko heidän edelleen kehittyvän äidinkielessään ja jos halutaan, löytyykö jaksamista, aikaa, resursseja. Me päädyttiin nyt syyskuun alussa siihen, että Esikoinen aloittaa opiskelun Kulkurikoulun äidinkielen verkkokurssilla ja suorittaa siis tämän kouluvuotensa aikana australialaisen kolmannen luokan lisäksi myös äikän Suomeen. Ekaluokkalaisen kanssa päätettiin tehdä vielä pohjatöitä ihan keskenään kotona. Vaikka olenkin opettaja ja osaisin kyllä isommallekin nämä asiat opettaa, on mun paljon helpompi antaa vastuu tästä jollekin toiselle ammattilaiselle ja auktoriteetille. Mulle jää vain jeesailijan rooli, mikä on kaikille osapuolille helpottavaa. Olen eräältä toiselta vanhemmalta kuullut, että verkkokurssi työllistäisi meitä noin kymmenisen tuntia kuussa, mutta tämä jää nähtäväksi, kun aloitamme.

Kulkurikoulussa voivat meikäläiset maailmalla kulkijat suorittaa yksittäisten kurssien lisäksi vaikka alakoulun kaikki lukuaineet tai saada yläkoulun päättötodistuksen verkossa ja etänä tapahtuvan opetuksen kautta. Taito- ja taideaineet opiskellaan yläkoulussa itsenäisesti ja niistä kootaan portfolio tarkistusta varten. Kouluvuoden mittaiset verkkokurssit maksavat 200-220€ ja etäkurssit, joissa voi kaiken oppimisen aikatauluttaa itse (eli kiriä muita kiinni tai ottaa rennommin), kustantaa 140€ kappale. Me valitsimme pojalle äidinkielen verkkokurssin sen interaktiivisuuden takia. Oppimisen tueksi lapselle avataan oppimisympäristö peda.netiin ja käytössä tulee olemaan SanomaPron Välkky-kirjasarjan digikirja.

Me emme tiedä, mihin elämä meidät vie näiden Australian vuosien jälkeen. Asuimme sitten missä tahansa, suomi tulee aina olemaan koko perheemme, myös lasten, äidinkieli. Meille on jo arvo sinänsä, että suomen kieli pysyisi lapsilla vahvana. Me emme voi nojata siihen, että lapset kävisivät aina koulunsa englanniksi ja kotikielestä riittäisi vain tämä nykyinen, vähän jo heilahteleva arkiosaaminen. Saatammehan joskus taas asua kotimaassakin, kuka tietää. Me otamme siis nyt mielenkiinnolla vastaan tulevan kurssin ja odotamme kielen ja etenkin jo paikoin vähän unohtuneen sanavaraston vahvistumista toivottavasti samalle tasolle kuin ikätovereilla Suomessa. Onneksi on tällaisia mahdollisuuksia.