Mä olen viime päivät valmistellut luentoa, jonka pidän tällä viikolla yhdellä Certificate IV-kurssilla otsikolla Holistic Wellbeing. Mun TA luentomateriaalit saapuivat sopivasti viime viikolla kontin mukana ja olen niiden lisäksi selannut tutkimuksia ja opetusklippejä ympäri webbiä ja kirjoittanut omaa settiä kasaan. Ja tässä valmistellessa mä tulin kompastuneeksi tosi hyvään Psychology Todayn artikkeliin onnellisuudesta. Siinä oli esitelty useamman tutkimuksen yhteenvedot siitä, mitä näyttävät tekevän elämässään eri tavoin ne ihmiset, jotka kokevat olevansa useammin onnellisia. Ja mä siis luin vaan tämän yhden artikkelin, enkä niitä alkuperäisiä tutkimuksia ja aion silti nyt ottaa tässä kantaa kaikkeen ihan rohkeasti. Aina yhtä tieteellisesti luotettavaa on tämän blogin anti.
Näiden tutkimusten mukaan esimerkiksi uteliaisuus sekä riskinotto ja siitä seuraava ahdistus yhdistävät niitä, jotka sanovat useammin olevansa onnellisia. Siis ne, jotka työntävät itseään enemmän vaikeisiin tilanteisiin, uuteen ja tuntemattomaan, ulos mukavuusvyöhykkeeltä, ja tuntevat olonsa epämukavaksi ja epävarmaksi näin tehdessään. Onnen taustalla ei siis ole vaan pelkkä hyvä fiilis ja tiukasti siinä pysyminen, mikä toimii – vaikka toki sitäkin ihminen tarvitsee. Toiselle rajojen venyttämistä on vaikka kokeilla aina uusia ravintoloita ja ruokia, toiselle yritys luoda uusia ihmissuhteita, toiselle haastavampi ura ja työ, jollekin matkustelu, yhdelle jotain muuta. Joillekin hulluille muutama ulkomaanmuutto.
Onnellisuutta lisää tietysti moni muukin asia kuin vain nämä edellä mainitut ja pitäisi musta nähdä ehkä enemmänkin sellaisena omien, autonomisten päätösten jälkeisenä sivutuotteena kuin tavoitteena itsessään. Mä en muista ehkä ikinä tietoisesti ajatelleeni, että haluaisin vain olla onnellinen, koska kyllähän nyt elämään kaikenlaista mahtuu ja sitä pitää oppia sietämään ja paineiden parissa elämään. Eikä sitä aina jaksa mitään ylimääräistä tai edes haastaa itseään, joskus onnellisuutta tuo aivan varmasti enemmän se, että on vaan. Ja kyllä varmaan näissä tutkimuksissa länsimaalaiset lähinnä tutkii toisiaan, voisin veikata, jolloin koko pyrkimys onneen, valintojen mahdollisuudet, vallitseva maailmankuva ja käsitteiden merkitykset ovat tutkittavilla kohtuullisen samankaltaiset. Mutta silti. Hitsiläinen kun mä kuitenkin niin samaistuin näihin artikkelin mainintoihin.
Tiedättekö, kun tuossa rannalla esimerkiksi eilen istuessani mietin, että niin se taas vaan uteliaisuus meillä voitti. Lähdettiin jo hiljan tutuksi tulleesta ja heittäydyttiin ihan vapaaehtoisesti taas tähän mankeliin jurnuttamaan, kun eihän tästä muuttamisesta kivaa saa kyllä tekemälläkään. Ja täällä sitä taas on menty, prässin läpi, yksin kylmässä ja muita kielikuvia. Oikeastikin oli kyllä aluksi yksinäistä ja kylmää, eikä tarvitse edes paljoa liioitella. Mutta arvatkaa, ajattelinko eilen tuossa meriveden tuoksuessa, että kannatti? No ajattelin. Olenko nyt jollain tavalla onnellisempi? No en ainakaan onnettomampi.
Mä aina välillä myös sitä rohkeutta näissä yhteyksissä mietin. Että oliko tämäkin muutto nyt taas rohkeaa. Välillä olen jotain mieltä ja sitten taas itseni kanssa sisäisissä ristiriidoissa ja muutan mieltäni. Nyt mä ehkä ajattelen, ettei me tämänlaiset vain ehkä voida muuta kuin mennä sen oman uteliaisuuden perässä. Ei riitä, että kuulee juttuja, on pakko mennä itse katsomaan. Jos siinä samalla tuntee enemmän elävänsä, niin sehän on vaan plussaa. Kerran sitä täällä vaan ollaan.
Konalla 