Toivepostaus: jännärit ja odotukset Suomi-lomalle

Kyselin Instassa jokin aika sitten blogin lukijoiden toivepostausaiheita. Olen tässä pitkin syksyä tullut maininneeksi (en osaa vielä puhua marraskuussa keväästä, vaikka sehän täällä Australiassa oikeasti nyt onkin), että lähdemme Suomeen jouluksi ja eräs lukija kyseli, mitä fiiliksiä tuleva loma meissä saa aikaan. Edellisen kerran olimme synnyinmaassa kesä-heinäkuussa 2018 ja edellisestä joulusta pohjoisessa on ehtinyt kulua jo kolme vuotta. Mä olen odottanut reissua Suomeen enemmän ja vähemmän elokuusta saakka, kun muutettiin tänne Perthiin. Silloin, keskellä pahinta muuttoshokkia, matka kotiin tuntui hyvältä kohdalta vetää henkeä, nähdä ystäviä ja ottaa iisisti. Yhdeltä ystävältä olen jo ehtinyt saada palautetta, että romantisoin tulevaa matkaa aivan liikaa. Hän on varmasti oikeassa. Mutta kun minä vaan tykkään niin kamalasti joulusta ja silmissäni kiiluu jo glögimukit, torttuvuoret, joulumyyjäiset ja karusellit. Korvissa soi Varpunen jouluaamuna ja nenässä tuoksuvat paahdetut kastanjat. Ei kuulkaa ihan samaan, arvokkaan melankoliseen joulutunnelmaan pääse ukulelen ja Mele Kalikimakan soidessa, helteessä, palmujen huojuessa.

26104736_10159740643495203_317212426_o
Muistatteko vielä vuoden 2017 kauneimman joulun mansikkatonttuloiset?

26102107_10159740643595203_1561322073_o

Tämä on siis meidän toinen reissumme Suomeen kahden ja puolen vuoden sisään ja aiomme viettää kotimaassa noin kuusi viikkoa. Viimeksi matka kotilaan synnytti mussa suurehkon kulttuurishokin. Nyt olen etukäteen ajatellut ottaa rennommin, mutta mistäs sitä taas koskaan tietää.

Ihan oikeasti mun odotukset on ihan tosi korkealla. Pessimisti ei pety, kuten me kaikki tiedetään, joten minä saatan nyt tässä pedata tulevaa pettymystä itselleni. Ei haittaa, koska tälläkin uhalla mä odotan jo ihan hirveästi sitä, että pääsen ihastelemaan Helsingin jouluvaloja, pyörimään Tuomaan markkinoilla, tuijottelemaan piparkakkutaloja ja vaan aistimaan tunnelmaa. Odotan, että voin olla niiden ihmisten kanssa, jotka tuntevat mut vuosien takaa. Enkä kyllä voi väittää, ettenkö odottaisi myös sitä, että isovanhemmat haluavat olla lasten kanssa noin koko ajan. Tämähän tulee vapauttamaan meitä ihan ihmeellisen paljon, mikä on kieltämättä tervetullutta vaihtelua tavalliseen treffirytmiimme tai mihin tahansa itsenäiseen samoiluun. Ja siis nimenomaan itsenäiseen: sekä Konalla että täällä Perthissä on alueita, joissa ei kannata liikuskella yksin pimeällä. En ole siis kahteen ja puoleen vuoteen käynyt kylillä iltaisin ihan vaan omassa seurassani, joten sen aion toteuttaa tietysti myös. Siellä ihmeellisessä maailmassa, jossa ihmiset (myös lapset) voivat kulkea ilman jatkuvaa valvontaa. Sekin on vielä lisättävä, että ainakin tässä Pohjolan viikingissä on ohjelmoituna niin syvälle se, että jouluna on pimeää ja kylmää (ehkä myös lunta, jos hyvin käy), että joulu tropiikissa ei saanut aikaan samoja tunne-elämyksiä. Aion siis rypeä kaamoksessa aivan koko rahan edestä.

4553D6B8-79AA-4375-8009-7FBBB12E8A78

37EC3179-12C1-4A84-B449-D7CAF9C2DD74
Joulun 2018 onnistunein perhekuva.

Etukäteen mua välillä ressaa se, minkälaisia tunteita matka Suomenmaalle lapsissa nostaa. Alkulähteille menohan voi herättää lapsissa uinuvan ikävän, jota eivät täällä arjessaan samalla tavoin huomaa. Molemmat ovat nimittäin tämän syksyn aikana sanoneet, että haluaisivat jäädä Australiaan asumaan. Täysin ymmärrettävää, että muutot saisivat olla nyt niin kuin tässä, mutta aika ihanaa, että valitsisivat Helsingin yli Perthin. Saa nähdä, muuttuuko mieli loman aikana. Toivon, että ei, jotta loma olisi tasaisempi ja paluu kotiin mieluinen. Muuten en osaa jännittää mitään etukäteen, en edes yhteensä kahdeksaatoista (18) tuntia lentokoneissa. Ne nyt menee, miten menee. Loman aikataulut pidetään myös avoimina niin, että aikaa jää vaan latailuunkin. En pysty enää ollenkaan menemään aamusta iltaan, musta sellaisessa vauhkoilussa ei ole yhtään mitään järkeä, joten läheisimpiä ihmisiä nähdään sen verran, kun kuudessa viikossa on kohtuullista. Kaikkien kanssa haluaisin tietenkin ottaa jonkun viikon retriitin ja päivittää kaikki kuulumiset pankkiin kerralla, mutta nyt mennään taas sillä, mihin oikeasti pystytään. Ja uskon, että pystytään tekemään tämä ilman tunnontuskia, vaikka kaukana asutaankin ja seuraavaan näkemiseen tulee taas väkisin ainakin puolentoista vuoden tauko.

Koti on kyllä mielenkiintoinen käsite nykyään. Me lähdemme kotoa ja menemme kotiin. Vaikka meillä ei ole enää omaa kotia Helsingissä, vaan asumme mun vanhempien ja ystävien nurkissa tämänkin loman ajan, on Suomi edelleen meidän koti. Nykyään myös Perth. Ja kotiin me palaamme sitten tammikuussa, lomalta kotoa. Kerron kyllä matkan varrella, miten kaikki nämä mun toiveet täyttyy ja odotukset palkitaan.

Vastaa