Uudelle vuosikymmenelle!

Tämä kuluva vuosikymmen on ollut tuhansien (dramatiikalla on hyvä polkaista käyntiin tänäänkin) muutosten vuosikymmen. Isoin muutos oli heti alkuun se, että Esikoinen syntyi ja pari vuotta myöhemmin mukaan tuli Kuopus. Juuri ennen Kuopuksen syntymää anoppini kuoli syöpään, joka hänelle oli diagnosoitu viikkoa ennen puolisoni siskon hautajaisia. Ihan kamalia asioita tapahtui siis rinnan ihanien asioiden kanssa ja teki niistä vuosista aivan sekopäisiä.

D3468554-04E6-4781-92FB-1F793D0C8E9A.jpeg

6B9F0FB8-0FEA-49A7-89D1-2A7CFEE423A5.jpeg

Pääsimme kiinni Helsingin tonttiarvonnan kautta tulleeseen pieneen vuokratonttiin ja aloimme rakentaa sievää Kastellia kesällä 2014. Asuimme rakentamisen ajan ahtaissa neliöissä ja muutimme uuteen kotiimme helmikuussa 2015. En ollut onnessani siitä, että rakensimme kodin, johon nyt voisimme jäädä paikoillemme, vaan silmissäni kiilui heti mahdollisuus asua ulkomailla ja vuokrata taloa sen aikaa, kun olisimme pois. Lopulta päädyimme myymään talon ennen lähtöämme keväällä 2017, sillä alkoi vaikuttaa välittömästi siltä, ettemme ole ehkä palaamassa takaisin.

DAF2283B-3D3C-45C7-A30A-91FDC71C4E31

044E1FEA-04A3-4D92-831C-EBB04E72EF7D
Kuva: Jani Laukkanen

Lauloin vähän yli puolet tästä vuosikymmenestä (ja muutaman vuoden edellisestä) Higher Groundissa ja konsertoin jengin kanssa mm. Pori Jazzeilla, Helsingin Juhlaviikoilla, Viapori Jazzissa, SuomiLovessa sun muissa ohjelmissa, UMOn ja Timo Lassyn kanssa, Savoyssa, Aleksanterin teatterissa ja Kulttuuritalolla. Ja vaikka missä muualla. Alkuvuosina menin treeneihin aina itkemään, mutta onneksi kääntyi nauruksi jossain vaiheessa matkaa tämäkin taival.

Olin lasten kanssa kotona neljä vuotta ja jossain kohtaa kotiäitiyttä päätin vaihtaa alaa ja aloin opiskella kognitiivista lyhytpsykoterapiaa ja transaktioanalyysia. Opetin ammatillisesti haastavia luokkia ja väsähdin vähän kaikkeen keväällä 2016. Silloin sitten mutkan kautta tultiin siihen tulokseen, että haaveemme asua ulkomailla saattaisi vihdoin olla mahdollinen toteuttaa. Tulevasta muutosta Konalle tiedettiin jo elokuusta 2016 saakka, eli melkein vuoden päivät ennen varsinaista muuttoa.

0i+emlzBQ5+7XBSXgIb3KA_thumb_3a2

F%qcPge3RqyQCfUc3kXJhQ_thumb_42a3

Dokumentoin tätä vuosikymmentä nyt kolmanteen blogiini. Vähänpä tiesin näki päivänvalon muistaakseni vuoden 2013 alussa ja pysyi voimissaan yli kaksi vuotta. Ekan blogin ajoilta muistan erityisesti tajuttoman ihanat lukijat, monet kommentit (aina!) ja porukan, jonka kanssa tavattiin ekan kerran ehkä 2014. Perillä-blogia kirjoitin jonkun aikaa jossain vaiheessa ja tämän nykyisen aloitin juuri ennen meidän muuttoa kesäkuussa 2017. Bloggaaminen on tosi kivaa, vaikka aina välillä unohdan sen ja lopetan koko homman.

Tämä vuosikymmen on ollut ihan kreisi. En osaa suunnitella oikein mitään tälle tulevalle. Vieköön elämä, kyllä meitä saa kuljettaa. Nyt ainakin on jo vähän ikävä kotiin, eli 2020 saa alkaa ensin mökiltä Etelä-Karjalasta ja lähteä sitten jo kohtapuoliin ainakin jonkinlaiseen liitoon Australiassa. Kyllä seuraavan kympin soisin olevan vähän rauhallisempi, mutta tulkoon mitä tulee. Minä odotan.

Elämäni villein vuosi – luetuimmat postaukset vuonna 2019

Sillä laillahan tämä vuosi ei ole ollut villi, mutta muuten kyllä täynnä tunnetta ja tapahtumia laidasta laitaan. Paljon hienoja duunijuttuja ja yksi iso muutto. Kuukausi Filippiineillä ja nyt kuutisen viikkoa Suomessa. Havaijia ja Australiaa. Te lukijat olette kulkeneet ja eläneet uskollisesti näissä käänteissä mukana – kiitos. Olette myös lukeneet eniten mulle itselleni tärkeimpiä tekstejä, joten kiitos siitäkin. Tässä tämän vuoden viisi luetuinta!

896149A3-F6FE-4CA7-9F42-7406C3D26E6F

Sijalla 5: Kaverisuhteiden anatomiaa

”Aika monet ystävyyssuhteet ovat meillä jämähtäneetkin sellaiselle tasolle, että on kivaa ja helppoa olla yhdessä sillon kun ollaan, mutta kauheasti vaivaa kukaan ei jaksa suhteiden eteen nähdä. Ja mä en vaan ole sellainen. Mä en jaksa pidemmän päälle sellaista oh my gosh I love you so much let’s have coffee soon-jollotusta, joka ei monien kohdalla tarkoita lopulta yhtään mitään.

Huhtikuussa mua mietitytti kaverisuhteet, kun tajusin, etten ollutkaan osannut lukea amerikkalaista kulttuuria täysin oikein. Suomalainen voi lähteä pohjoisesta, mutta pohjoinen ei suomalaisesta. Tämän postauksen prosessin takana oli myös jo se salaisuus, että tiesimme olevamme lähdössä Konalta.

71332513_244613633081285_2004820575482019840_n

Sijalla 4: Näin sitä hullu(nrohkea)t muuttaa

Hyvät ystäväni, kun tämä viikko alkoi, meillä oli edelleen auto, ei viisumeita, ei jatkolentoja Filippiineiltä eteenpäin, ei muuttofirmaa eikä rahaa muuttoon.

Muutto Konalta Manilan kautta Perthiin oli kyllä yksi oma näytteensä siitä, miten omituisia me ollaan. Selvisin kuitenkin ilman yhtään harmaata hiusta. Kyllä kaikki järjestyy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sijalla 3: Etuoikeutettu luopumaan

Mä tiedän, että olen puhunut meidän tänne tulon kohdalla paljon unelmista ja siitä, miten meidän unelmat on alkaneet toteutua täällä. Mä olen silti vähemmän puhunut siitä, että oikeasti todella harva vaihtaisi paikkoja meidän kanssa – harva unelmoi tällaisesta.

Työn kautta kipu ja köyhyyskin ovat olleet kasvoilla melkein päivittäin ja mä jäin roikkumaan jonnekin valkoisen etuoikeutetun naisen mielen välitilaan. Tiedän edelleen koko ajan, että voisin koska vaan kääntyä takaisin ja palata asumaan kotimaahan, ja nauttia kaikista meille kuuluvista eduista. Aika harvalla on koko maailman mittakaavassa tällaista mahdollisuutta.

76263808_553195991922951_2540986936751816704_n

Sijalla 2: Ensimmäinen Australiasta

Muuten noin puolen tunnin ajomatka kentältä tänne oli kuin oltaisiin Suomeen tultu: kuin yhtä isoa Vantaata olivat meidän raadin silmiin maisemat siinä ajellessa, ihan kuin joku loputon Askisto olisi ikkunoista vallan auennut.

Ihanaa, että teitä kiinnosti meidän ekat fiilikset Perthistä – ja nehän eivät lopulta ihan kovin lähelle totuutta edes osuneet, mutta ei sen väliä. Perth osoittautui syksyn mittaan vähän monipuolisemmaksi kuin alkuun väsypäissäni ajattelin.

6602374D-E24F-49C3-AA34-5FB882DF5756

Sijalla 1: Hyvästit Konalle

Ja, hyvät ystävät, me emme muuta takaisin Suomeen. Me muutamme täältä Perthiin, Australiaan. Teemme toisen kansainvälisen muuton kahden vuoden sisään, emmekä käy tässä välissä kotimaassa edes käväisemässä. Lähdemme Konalta ensi kuussa Filippiineille ja Perthiin saavumme näillä näkymin heinäkuun lopussa.

Ylivoimaiseen voittoon ylsi yllättävä ilmoituksemme lähteä Konalta. Kyllä muutto meitäkin vähän yllätti, mutta todellisuudessa sitä myös taustoissa pohdittiin ja mietittiin paljon enemmän kuin ehkä arvaattekaan. Askelmerkit olivat lopulta tosi selkeät ja edelleen olemme sitä mieltä, että kyllä kannatti.

Nyt yritän tässä joulun päivinä paketoida tätä elämäni tapahtumarikkainta vuotta. Uudelle vuosikymmenelle lähden oikeasti aika täynnä intoa siitä, että meidän elämä on just näin kreisiä ja vähän vähemmän tasaista, aivan älytöntäkin välillä. Olenpahan elänyt.

Hyvää Joulua kaikille!

Jääkaapin vihreät pampulat ja muut kuulumiset

Olo on sen verran jäsentymätön, että tällä kertaa vuorossa tajunnanvirtana lisää Suomi-loman aikaisia kuulumisiani, olkaa hyvät:

Kävimme lapsuudenystäväni mökillä. Se oli ihana. Kaksivuotiaansa lauloi toistolla kaikkien lastenlaulujen parhaimmistoa Limpsin, lampsin, kakkapatikalla sekä joka joulun suosikkia Joulupukki, Joulupukki, kakkaparta, pissa, pieru. Mökillä ollessa mulla häivähti hetken olo, että haluan asua Suomessa ja vähän landella ja just jossain pienessä töllissä, mutta olen sittemmin palannut takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan ja tullut todenneeksi, etten ehkä selviäisi hengissä siellä töllissä ja on vaan turvallisempi palata takaisin nykyiseen kotiimme sinne Perttiin.

CF6B50A7-D56C-4BCB-BF71-17768CB41884.jpeg

Eräät lomani odotukset täyttyivät tänään, kun kävimme äitini kanssa Ateneumissa Schjerfbeckin näyttelyssä ja sen jälkeen Tuomaan markkinoilla ja Vanhan Joulutorilla. Näyttely oli upea ja suomalainen käsityö ihanaa, sää ei niinkään. Ajattelin lähteissä, että laitan päälle sellaisen vähän niin kuin kevyttoppiksen, että kyllä se pientä ripsottamistakin kestää. Toki sitten markkinoilla ollessamme alkoi sataa kaatamalla. Siinä matkalla, kun talvisessa kaatosateessa kävelimme ympärillemme katsomatta sateenvarjoa ostamaan, pääsi kaikki maailman sade takistani läpi ja lävisti myös hupparin ja aluspaidan. Kohtuu kylmä oli. Ihan tästä en lähteissä unelmoinut.

Sellaistakin olen tullut tässä ajatelleeksi, että suomalainen tarvitsee tilaa, paitsi ruuhkassa ja silloin, kun pitää päästä Sokoksen ovista ulos. Niistä sitä nimittäin mennään, yhtä aikaa kaikkien muidenkin kanssa kohteliaasti runnoen, oikein sillä lailla massan mukana työntötekniikalla, koska on nimittäin mahdollista, että jos ei nyt heti pääse ovesta ulos niin jää Sokokselle ikiajoiksi. Ja minähän menen siellä ihan onnellisesti muiden mukana. En sano kiitos tai anteeksi tai saisinko tai voisinko, minä kun osaan olla niin hilpeä versio itsestäni täällä Suomessa. Junassakin etuilin erään suloisen mummon eteen vahingossa, kun en nostanut katsettani huppuni alta ehkä kertaakaan keskustan ja oman pysäkkini välillä.

9226DF2D-2E2E-4787-BA21-99757E562958.jpeg

Muuten menee ihan hyvin. Oodi oli aivan mahtava, siis ihan mieletön. Kuopus pyysi tänä iltana niitä vihreitä pampuloita jääkaapista ja tarkoitti rypäleitä. Elämä kaksikielisten lasten kanssa on ihanaa. Elämä kahdessa maassa on myös aika ihanaa. Tai no, elämä on siellä yhdessä ja me vaan käymme täällä toisessa. Ja tätä helpottaa kovasti se, etten minäkään ole kova ikävöimään. Pystyn elämään ilman saunaa ja karjalanpiirakoita, vaikka nautin niistä suuresti nyt täällä ollessani. Ihmisiä ikävöin tuulahduksittain, mutta ystävien kanssa tasan tiedän, että kaikki tulee säilymään ennallaan, vaikka harvoin nykyään nähdäänkin. Joidenkin kanssa pystytään järjestämään vain yhdet treffit koko tälle ajalle nyt kun ollaan täällä ja niin se vaan on luotettava, että ystävyys silti kantaa seuraavaan visiittiimme saakka ja siitä yli. Ja kun tulee aika palata Perthiin, vien sinne myös keskittymiseni. Fomoiluun ei ole ulkosuomalaisella minkäänlaista varaa.

Mutta nyt ollaan vielä täällä ja hyvä niin! Kohti mustaa joulua!