Tiistaina lapsilla alkaa (vihdoin, jos saan lisätä) paikallisen kesäloman jälkeen uusi lukuvuosi uudessa koulussa täällä Perthissä. Elokuisen muuttomme jälkeen olimme muutaman kuukauden mukana kampuksen kotikouluryhmässä, mikä oli mulle aika karsea rutistus, mutta monin paikoin eräistä oikein kivaakin (tosin yleensä vain silloin, kun joku muu opetti mukuloitani). Marraskuussa lähdimme lomalle Suomeen ja Myanmariin töihin yhteensä kahdeksaksi viikoksi. Palasimme kotiin tämän viikon torstaina ja koulu alkaa huomenna. Vähän haipakkaa taas pitää.

Harvemmassa paikassa maailmassa kaikki kouluun liittyvä, kuten kirjat, tarvikkeet ja ruoka, ovat perheille täysin ilmaisia, enkä sitä ihan kamalasti jaksa enää ihmetellä. Kahden vuoden ajan Konalla pakkasimme joka aamu kahdet välipalat ja lounaat kouluun mukaan ja maksoimme kahdet eri lukukausimaksut ja koulupaidat kahteen eri paikkaan. Koululounaiden teosta tuli nopeasti osa aamurutiineja ja vaikka todellakin selviäisin ilmankin, ei se ihan kamalan kurjaakaan muistaakseni ollut. Jotenkin rasittavinta kaikessa oli ne surkeat purkit ja purnukat, joita olimme haalineet käyttöömme ilman parempaakaan tietoa. Kaksi vuotta jaksoin pestä näitä typeriä epäkäytännöllisiä astioita ja hävittää niiden kansia, mutta nyt panostimme tähän osastoon ja ostimme kunnon BentoBoxit molemmille. Vain koululounaita joka aamu vääntävä henkilö voi varmaan ymmärtää, kuinka onnelliseksi toimiva lounaslaatikko voi ihmisen tehdä. Kirjoittelen teille myöhemmin siitä, mitä me kouluun ruuaksi pakataan päivittäin.

Australiassa on kaikissa kouluissa käytössä jonkinlaiset koulupuvut. Toisissa kouluissa koulupuku tarkoittaa koulun logolla varustettua t-paitaa ja esimerkiksi mustia housuja tai hameita, jotka saavat olla omat. Meidän tulevassa koulussa kaikki puvun osat piti ostaa koulun omasta uniform shopista: hatut, reput, tietynlaiset kengät, hameet tai shortsit, pitkät housut, pitkähihainen paita, liikkashortsit ja -paita sekä ihan kuulkaa sävy sävyyn sukat. Puvustuksen tyyli ei puhutellut etenkään Esikoista yhtään, mutta minkäs tälle mahtaa. It is what it is ja kaikki muutkin saman koulun oppilaat istuvat samassa veneessä. Se auttaa aina.

Seuraava projekti olikin sitten haalia kynät, kumit, terottimet, koulukirjat, työvihkot, paperinenäliinat sun muut tarvikkeet koululaisten reppuihin. Saimme koululta valmiin listan ja naputtelimme tilauksen menemään verkkokaupassa. Toki sillä tavalla myöhässä, että lapset aloittavat uuden koulutaipaleensa ilman vihkojaan.

Tämän lisäksi maksamme tietysti myös lukukausimaksuja, koska viisumeillamme koulut eivät ole ilmaisia. Paikallisille, kansalaisille ja niille ulkomaalaisille, joilla on PR, julkiset koulut eivät maksa mitään. Saimme onneksi yhdestä tosi kivanoloisesta koulusta stipendit lapsille, mitkä kattavat yli puolet kuukausimaksuista.

Kävimme ennen lomaamme tutustumassa tähän tulevaan kouluun ja ihastuimme siihen kyllä heti. Tilat olivat uudet ja siistit, luokkakoot alle 25 oppilaan ja luokkahuoneet suuret. Luokissa oli pulpetteja ryhmissä ja erilaisia mattotiloja ja nurkkauksia ympäriinsä, alkuopetuksen luokissa oli myös leikkikeittiöt ja -kioskit päivän taukoja varten. Koulussa annetaan halukkaille yksityisiä soittotunteja kerran viikossa sekä opetetaan useampia kieliä.

Tämä aivan loputon ilo, mikä mulla tästä koulusta on, saattaa johtua kyllä siitäkin, että mun osalta kotikouluäitiys päättyy virallisesti tähän. Mä en siis vaan ole yhtään mikään kotikouluvanhempi, puolisoni ehkä vielä vähemmän. Toisaalta hän oli kyllä rehellisyyden nimissä paljon mua kärsivällisempi opettaja, koska mä en vaan näköjään osaa omiani opettaa – eivätkä he halunneet multa oppia. On helpottavaa ja ihanaa voida antaa opettamisen vastuu sellaiselle taholle, jolle se musta kuuluukin ja joka sen haluaa, ja itse siirtyä taustalle tarvittaessa tukemaan läksyjen teossa ja ennen kaikkea olemaan vain vanhempi jälleen.

Esikoinen ja Kuopus olisivat pohjoisella pallonpuoliskolla nyt ekalla ja kolmosella, mutta aloittavat ensi viikolla tokan ja neljännen luokan. Esikoisella ei varmasti tule olemaan mitään hätää, vaikka kolmonen jäi puolikkaaksi: common core, jota Esikoisen Konan koulu seurasi, on paljon tiukempi ja haastavampi opetussuunnitelma kuin Australian vastaava. Monet asiat, mitä täällä tehdään kolmosella, teki Esikoinen Havaijilla jo tokalla. Kuopus taas joutuu kirimään varmaan aluksi muita kiinni, mutta alkuopetuksessa se vielä onneksi onnistuu ihan mukavasti. Lukemista ja laskemista harjoitellaan täälläkin eniten alkuopetuksessa kuitenkin.

Koulun alku jännittää tällä hetkellä vähän kaikkia, mutta kauhunsekaisia tunteita välttääksemme lopetan Kuopuksen eilisiin sanoihin: minä saan aina kavereita kaikkialta. Yritetään luottaa tähän tosiasiaan tälläkin kertaa.