Miltä tuntuu palata Australiaan?

Kello on 2:30 ja heräsin aivan pirteänä valvomaan kahden tunnin unien jälkeen. Illalla valvoin jännityksen takia itseni yliväsyneeksi ja nyt heräsin johonkin, en edes tiedä mihin, vähän säikähtäneenä ja adrenaliinia veressä. Jollain tavalla mua stressaa huominen paluu Perthiin.

Ennen tätä päivää olisin sanonut, että mulla on jo ikävä kotiin ja on tosi mukava palata, mutta nämä viimeiset hetket ennen lentoa ovat nostaneetkin pintaan ihan toisenlaisia tunteita. Nyt tuntuu paljon aiempaa enemmän siltä, että palaamme jonnekin, joka on vielä vieras. Vaikka aloin tulla sinuiksi kaupungin kanssa ennen marraskuista lomalle lähtöämme, en silti tunne sitä vielä hyvin. Kurjimmalta tuntuu se, ettei meitä monikaan vielä odota takaisin. Ehdimme olla Perthissä vajaa neljä kuukautta ennen tätä kahden kuukauden poissaoloamme, ettei siinä ajassa vielä montaa läheistä suhdetta luotu – vaikka monia potentiaalisia kylläkin. Ja sitten eräätkin niistä harvoista läheisistä muuttaa takaisin Suomeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olemme saaneet olla täällä Myanmarissa parhaiden Kona-ystäviemme kanssa ja heistä eroaminen, jälleen, on meille kaikille vaikeaa. Lapset suree ja aikuiset osaavat olla harvinaisen empaattisia, koska kokemus on yhteinen.

Kuten tiedätte, Australiaa ovat kohdanneet ennennäkemättömät palot, jotka varmasti puhuttavat siellä väkeä. Perthin suunnalla tilanne on itään verrattuna ollut paljon rauhallisempi, vaikka on lännessäkin paloja ja niiden etenemistä ja varoituksia pitää seurata tarkkaan. Palojen suhteen meitä ei kuitenkaan pelota palata takaisin, asumme tuhansien kilometrien päässä kriisialueilta. Melbournessa satoi juuri golfpallon kokoisia rakeita; ilmasto on todella aivan sekaisin. Päivänselvää on, että jokaisen pitää tehdä ilmaston muuttuessa osansa niin hyvin kuin pystyy.

A3234C87-4DD3-488A-BAA0-CBD5D626A7F6

En osaa nyt vielä ennustaa, miltä meistä kustakin lopulta tuntuu siinä vaiheessa, kun avaamme kotiovemme. Lapset ovat sinnikkäästi kyyneltensä läpi kääntäneet huomiotaan myös positiiviseen: kohta saa nukkua omassa sängyssä ja leikkiä taas omilla leluilla, muutamat ystävät jo kaipaavat heitä, ensi viikolla alkaa koulu. Sekin muuten jännittää kaikkia aika paljon, erityisesti lapsia ja tätä erästä äitiä täällä. Hyvin se menee, tiedän, mutta mitäpä olisi elämä ilman etukäteen stressaamista.

Olen kuitenkin sikäli päättäväinen, että tämän vuoden aikana yritän päästä siihen, että Perth tuntuisi ihan oikeasti kodilta. Sitä kohti.

Vastaa