Kaiken maailman lounaslaatikot

Kun ekan kerran jouduin reilu kaksi ja puoli vuotta sitten tilanteeseen, että piti alkaa eväs- ja lounaslaatikoita pakkailemaan, sanoin, että meillähän lapset syövät lämpimän ruuan lounaalla. Ja söivätkin, tähän saakka: Esikoinen ruokaili aina mun kanssa Konan kampuksen ruokalassa ja Kuopus söi autuaan tyytyväisenä kaiken, minkä hänelle pakkasin. No, se oli silloin. Nyt nimittäin en ole lämpimästä lounaasta enää ollenkaan niin tarkka, koska donitsien ja suolakalojen luvatuissa eväskolkissa on silmä alkanut tottua kevyempään lounasruokailuun.

6E8CA2FD-4986-4154-9A15-61A3D1CE2F5F

94183EAD-44DC-4AAB-829A-B653A78B67A2
Pakkasin vielä ensimmäisenä tämän vuoden koulupäivänä toiveikkaana lämmintäkin ruokaa mukaan, joka sitten tuli molemmilta koskemattomana takaisin kotiin. Ei voinut syödä, koska olisi ollu koko koulun ainoa, joilla oli ruokaa mukana. Ja koska minä luistan nykyään kaikista entisistä periaatteistani sen minkä ehdin, en edes aloittanut keskustelua aiheesta. Laitetaan sitten jotain muuta.

Niinpä lasten ruokailurytmi on nyt muodostunut sellaiseksi, että he syövät lämpimän ruuan (tai vähintään jotkut kananmunavoileivät) heti koulusta tultuaan iltapäivällä ja toisen ruuan puolen kuuden aikaan illalla. Kouluun pakkaan aamukympiksi evästä ja puoli yhdeksi lounasta molemmille yhteen omaan, kylmään lounasboksiin.

Lounaslaatikko sujautetaan pieneen kahvalliseen kylmälaukkuun, jonka taskuun menee pieni thermal ice-pussukka. Ostin tämän settinä, niin menee kerrankin kaikki osat sulavasti yhteen – toisin kuin ennen. Koulun jälkeen kylmäpussi pitää lounaslaatikon huuhtelun yhteydessä muistaa laittaa pakkaseen aamua varten, jolloin aina laatikot taas täytän. Tämä ruljanssi vie aamuista noin 20 minuuttia ja iltapäivistä muutaman. Vaikka Suomen päiväkoti- ja kouluruokailuun tottuneella minulla menikin aikaa saada aamut skulaamaan tämän ennen ylimääräiseltä tuntuvan ohjelman kanssa, ei se nykyään juuri miltään enää tunnu. Menee siinä sivussa.

B5793D7E-FDD2-45F6-A890-DD1AF02DAD95

Konalla ja täällä meidän nykyisessä Aussi-koulussa suurin osa lapsista syö kohtuullisen epäterveellisesti, jos ihan rehellisiä ollaan. Tai no, en ole käynyt nykyisessä koulussa lasten lounaita nuuhkimassa, uskon vain kuulopuheita, mutta kuulostaa samalta kuin mitä Konalla näin: sipsejä, sokerimehuja, donitseja tai koulun kanttiinista pizzaa, hodareita ja hampurilaisia. Mä en mitenkään osaa pakata mitään täydellisen terveellisiä annoksia itsekään, siis sellaisia, jotka ei sitten tulisi bumerangina laatikoissa takaisin, mutta en ole vielä luopunut siitä suomalaisesta ajatuksesta, että silloin kun syödään, niin syödään mahdollisimman hyvin ja vältetään turhia, tyhjiä välipaloja. Ei nämä meidänkään eväät mitään ruokapyramidin parhaimmistoa ole, mutta näillä mennään nyt.

Tällä hetkellä meidän koululaisille maistuu parhaiten setti, jossa on yksi juustovoileipä, omena, viinirypäleitä, myslipatukka ja kurkkua, porkkanaa ja/tai paprikaa paloiteltuna. Ystävämme leipoi meille viime viikolla myös 38 kappaletta suomalaisia korvapuusteja eli nyt menee myös yksi sellainen jälkkäriksi laatikkoon niin kauan kuin niitä riittää. Joskus keitettyä kananmunaa, riisikakkuja, toinen leipäpala, nachoja, mandariinia ja niin edelleen. Hyvin ovat tietääkseni tällä pärjänneet, varsinkin kun syövät ennen ja jälkeen koulun riittävästi.

Ajattelin, että voisi olla aika heittää taas kanssabloggaajille haastetta ja teen sen nyt näiden lounaslaatikoiden ympärille. Mitä te yleensä pakkaatte lapsillenne kouluun mukaan? Mitä koululaiset yleisesti ottaen asuinmaissanne syövät? Vinkkaa tekstistäsi mulle, niin liitän sen tämän postauksen loppuun!

 

Petran postaus: Turkkilainen ruokakulttuuri – Minne olet matkalla?

Muusan postaus USA:sta: Sanoja lounaasta ja vähän suomenkielestäkin

Heidin postaus: Kouluruokailu Italiassa

Kaksi asiaa

Sain yhtäkkiä tähän otsikkoon inspiraation vuosien takaa. Muistan edelleen elävästi, kun mun ensimmäinen, eläväinen luokkani halusi aina ihan kamalasti jutustella (tunne oli toki molemminpuolinen) ja usein sieltä sitten sopivissa ja sopimattomissa hetkissä viittasivat ja ilmoittivat heti kärkeen haluavansa kertoa kaksi asiaa. Näin minäkin teen nyt: hyvät ystävät, kaksi asiaa.

Ekana ajattelin vielä tänne bloginkin puolelle päivitellä ajan kulumista, kuten meillä keski-ikäistyvillä on tapana. En nimittäin voi mitenkään ymmärtää, että tässä kuussa tulee täyteen 25 vuotta siitä, kun minä ja puoliso teineinä tutustuttiin. Toki seiskaluokasta on koko elämä aikaa, mutta samalla koen edelleen olevani itse 25, joten eihän mulla voi olla sellaista puolisoa, jonka kanssa olen alkanut kirjoitella paperikirjeitä vuonna -95. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että mun yläasteaikaisesta ystävästä on tullut mulle tämän elämän ajaksi puoliso, joka on edelleen ja aina myös mun erinomaisen hyvä ystävä.

7E64B525-B6D1-4557-AAFF-CA75B2DF9093
Toinen asia: ajoin Ausseissa ekan kerran autoa eilen! Kun olimme täällä viime vuoden lopulla elokuun ja marraskuun välisen ajan, mun muutosta väsyneet aivoni eivät kyenneet ymmärtämään vasemmanpuoleista liikennettä mitenkään, joten en uskaltanut hypätä rattiin. Nyt se ei enää tuntunut ollenkaan niin kamalalta, joten raksit seinään: ajoin eilen ensi kerran autoa, jossa on ratti oikealla, vasemmanpuoleisessa liikenteessä, miljoonakaupungissa. Puristin rattia rystyset valkoisina vain ensimmäisen ajon ajan, toisella kertaa kuuntelin jo vapautuneempana Bruno Marsia. Olen aivan sankari.

Tässä nämä mun kaksi asiaa! Kiitos!

Koulupukuja ja eväslaatikoita

Ehdimme Perthiin palattuamme hengittää muutaman päivän ja sitten meillä kaikilla, etenkin lapsilla, alkoi hyvinkin vauhdikkaasti uudenlainen arki. Koulun aloitus itketti vajaan viikon ja sen jälkeen on ollut taas ihan hyvä. Tähän väliin: olin muuten väärässä, kun alkuun luulin, että sopeutuminen tänne alkaisi pitkän loman jälkeen taas kokonaan alusta. Koti tuntui heti kuitenkin ja onneksi edelleen ihan kodilta ja olen jossain välissä itseltäni salaa alkanut tottua myös näihin meidän nurkkiin tuolla ulkonakin.

85132121_610756136371002_134688920272109568_n

Kouluaamuisin mun on pitänyt alkaa heräillä jo kuuden jälkeen, jotta ehdin pakata aamupäivän morning tean eväät ja keskipäivän lounaan kouluun vähän vinossa siitä, että syököhän ne nyt varmasti tarpeeksi. Koulupuvut niskaan, aurinkorasvaa iholle, hatut päähän. Sitten toka- ja neljäsluokkalainen kuskattiin kouluun tai annettiin Kuopuksen luokkakaverin perheen kuskattavaksi. Päivät ovat molemmilla joka päivä pitkät, 8:40-15:10, ja sen kyllä näin ekoilla viikoilla huomasi koululaisista hyvin. Virallista taukoa on päivän aikana yhteensä tunnin verran: evästauko ja välitunti klo 10:10 sekä lounas ja välitunti klo 12:30. Ja vaikka koulupäivien aikana on kirjastoa, tanssia, kuoroa, taiteita ja luokan sisällä tapahtuvia breikkejä, ovat päivät silti työläät ja molemmat ovat olleet melkoisen finaalissa näin alkuun.

Perjantaina oli meidän vuoro hakea lapset ja Kuopuksen luokkakaveri koulusta. Puoliso nouti Esikoisen luokasta, kuten täällä on tapana ja minä kipittelin Kuopuksen luokkaan. Opettajien kanssa vaihdettiin taas pari sanaa ja etenkin Esikoisen opettaja on ollut oikeinkin puhelias koko viikon. Ihan mahtava tyyppi. Siitä sitten rupattelujen jälkeen kävelin Kuopuksen kanssa autolle, josta Esikoinen huusi, että äiti sä unohdit jotain. Tosiaan, olin ihan tyytyväisenä jättänyt luokkakaverin luokkaan ottamatta häntä mukaan, kuten piti. Antakaa vain lapsenne minun huoleksenne, kyllä minä hoidan.

85172760_848754515624575_7621898097907466240_n
Bongaa Esikoinen.

Esikoisella alkoivat koulu-uinnit ja sehän jos joku antoi ”mielenkiintoisen” vilkaisun paikallisiin tapoihin. Koululaiset vaihtoivat uikkarit päälle jo luokissa koulussa, josta hyppäsivät pyyhkeisillään koulukuljetukseen ja bussin hikipenkeiltä suoraan uimaan. Altaissa pulikoituaan luokka nousi, edelleen vilkaisemattakaan suihkujen suuntaan, suoraan takaisin bussin hikipenkeille ja kyydillä kouluun, jossa päälle vaihdettiin taas koulupuvut. Ja toki, koska nakuilu on noloa, samassa tilassa uikkareita vaihtaneet jäbät jättivät jonkun viisaasta keksinnöstä kalsarit uimashortsiensa alle. Voitte nyt hetken ajatella, kuinka ihanaa tämä kaikki on.

Koulun jälkeen putsasin aina lounaslaatikot saman tien ja koululaiset riisuivat kouluvaattensa ja laittoivat ne joko pesuun tai tuulettumaan tai niille tarkoitettuihin laatikoihin alakerrassa. Yllätyin viikolla itsekin, etteivät koulupaidat lojuneet pitkin lattioita kuin ehkä kerran. Lämpö kapusi yli 40 asteen kolmesti tällä viikolla ja pysyi korkealla auringonlaskun ylikin. Kukaan ei meinannut jaksaa tehdä oikein mitään, että sikäli vähän tahmea viikko oli. Rokotukset ja hammaslääkärikeikat saatiin hoidettua kumminkin.

Näyttökuva 2020-2-9 kello 8.06.01
Tämä ja allaoleva kuva lainattu: Scarborough Sunset Markets

Näyttökuva 2020-2-9 kello 8.09.48

Torstai-iltana uhmattiin väsymystä ja mentiin ystävien kanssa Scarborough Sunset Marketsille, jossa on kesäkuukausina kerran viikossa tarjolla ruokaa ja sokeriherkkuja ympäri maailman, hyvää musaa ja paljon iloisia ihmisiä. Onneksi mentiin. Tuollaiset hetket kun ovat tosi tärkeitä siksikin, kun huomasin siellä miettiväni, etten kyllä nyt just haluaisi olla muualla kuin täällä rannalla syömässä korealaista grilliruokaa.

Näin se muuten varmaan mulla tapahtuu tämä sopeutuminen. Konalla se fiilis, että missään muualla en mieluummin nyt olisi tuli ihan annettuna. Täällä ei. Täällä se on tullut vielä näissä hetkissä, kun huomaamattani unohdan kaiken muun ja asiat ovatkin aika mukavasti. Silloin, kun en kaipaa enää takaisin enkä aktiivisesti ikävöi ystäviäni muualla, vaan osaan olla ok sen kanssa, että nyt ollaan Perthissä. Ja luulen, että näistä palikoista se elämä täälläkin taas löytyy: tasaisena jurnuttavasta, tavallisesta arjesta, jossa tehdään läksyjä ja täytetään lounaslaatikoita, tehdään töitä ja ollaan vähän väsyneitä ja välillä intoudutaan lähtemään jonnekin kaupunkiretkelle. Odotan sitä päivää, kun kaikki tämä tuntuu taas normaalilta.