Kaverit auttavat asettumaan

Luulin, että edellisestä kirjoituksestani olisi kulunut joku viisi päivää. Näköjään yli kymmenen tässä mennyt, ihan huomaamatta. Mä tunnen itseni kiireiseksi, vaikka en ole. Työpäivät hengittelee ihan hyvällä rytmillä ja koululaisten tultua kotiin joskus puolen neljän hujakoilla me usein olla möllötellään vaan. Joskus pyöräillään joenvarteen skeittailemaan tai nähdään kavereita, lasten kertaviikkoiset harrastukset hoituvat kouluaikana. Tästäkin huolimatta olen viikonlopun tultua sitä mieltä, että täytyy saada levätä.

8FBC325E-40DD-4B50-BC41-CB98212DE3E8Olemme olleet reilun kuukauden nyt takaisin Perthissä ja kotiutuneet uudelleen ihan ihmeen nopeasti. Tällä viikolla vietimme yhden tosi mukavan illan erään uunituoreen tanskalais-amerikkalaisen kaveriperheen kotona lohta syöden. Siellä täyttyi jotenkin sellainen olemisen yksi tärkeimpiä mittareita eli rentous: me ei juuri ollenkaan tunnettu toisiamme ennen illanviettoa, lapset vaan tuntevat toisensa koulusta ja minä ja tämä amerikkalaisäiti olemme muutaman kerran koululla rupatelleet. Heti oli kuitenkin ihan kamalan helppoa ja hauskaa olla yhdessä ja juttu luisti ilman yritystä tai haastattelunomaista tutustumista. Ilta oli ihana ja seuraavan kerran lupasin kokata heille jotain hyvää meillä. Täytyy pysyä tutuissa ja siinä, minkä osaa, joten ajattelin lapsille makaronilaatikkoa ja aikuisille avokadopastaa.

Muitakin kavereita meillä on jo, joten ei tässä yksinäiseksi ole itseään ehtinyt tuntea. Saimme myös yllättäen yksien jokavuotisten täällä tapahtuvien Suomi-juhlien jälkeen ystäviksi erään ihanan suomalais-australialaisen perheen ja viimeksi eilen istuimme heidän takapihallaan sohvilla katoksen alla ja viiniköynnösten ympäröiminä juustoja syöden. Muuttamisen yksi parhaita puolia on juuri ihmiset: uusien tapaaminen ja heihin tutustuminen. Kaikki erilaiset taustat ja kielet ja tarinat. Olen tullut nyt siihen pisteeseen, että olisi vaikea kuvitella elämää ilman moniakin ihmisiä, joihin olemme täällä jo nyt ehtineet tutustua ja ilman tätä muuttoa emme olisi koskaan edes kohdanneet.

3C75D1CC-42F6-405C-AE0F-891F13EB0C7FLapset ovat käyneet koulua nyt kuukauden ja Kuopus on saanut kutsun jo kolmille kaverisynttäreille. Kaksi kutsua on tullut koko luokalle ja olen sitten istua rupatellut nyt yhdet uimahallijuhlat ja yhdet sisäleikkipuistojuoksut läpi muiden vanhempien kanssa. Ihan jees sekin.

Vaikka Perth on ihana ja kaunis kaupunki, tekee ihmiset tietysti lopulta paikan. Mä olen enteilevästi alkanut löytää omaa paikkaani taas maailmassa ja myös hahmottamaan tilaani tapaamieni ihmisten elämissä. Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että täällä on asunut vuosia ihmisiä, joista on tosi kiva, että me satuimme nyt tänne muuttamaan. Että kaikista epäilyistäni huolimatta näillä vakiintuneillakin Perthin asujilla oli vielä tilaa meille. Kaverit auttavat ankkuroitumaan uuteen paikkaan.

Tässä on ollut lisääntyvissä määrin sellaisia tunnelmia, että täällä on nyt tosi kotoisaa olla. Vielä syyskuussa vertailin mielessäni koko ajan kaikkea Konaan, Perthin maisemia, ihmisiä, kulttuuria, katuja ja omia olotiloja. Sitten aloin hiljalleen näihin tottua ja nyt jo pikkuhiljaa monesta tykätä. Pidän tästä suunnasta.

Vastaa