Ajatuksia pienen elämän takaa

Otin vähän vahingossa ja varsinkin hetken mielijohteesta kahden viikon totaalitauon sosiaalisesta mediasta. Omien, erittäin subjektiivisten tutkimustulosteni perusteella en ole vieläkään ihan valmis palautumaan täysimääräiseksi käyttäjäksi, mutta pieniä muutoksia takaisin nykymaailmaan varmaan tässä teen. Olen nimittäin saanut somettomuudesta samantapaiset kiksit kuin eräs ystäväni, joka lopetti kahvinjuonnin. Hänellä selvisi pää ja rauhoittui kroppa ja muutamassa päivässä laski ahdistus. Minä en tiedä kahvinjuonnin lopetuksen vaikutuksista paljoakaan, koska olen koukussa aamukahviini ja lopetukseni ovat aina jääneet lyhyiksi, mutta somen jätin, ainakin siis nyt hetkeksi jätin, ihan sekunnin päätöksellä maanantai-iltana viime viikolla, enkä ole ollut rauhallisempi aikoihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole miettinyt tarvetta sometauolle ehkä koskaan, joten minkään pohdinnan tulos tämä ei ollut. Olen rajannut käyttäytymistäni kyllä, kuten varmaan monet muutkin ja laittanut itselleni rajoja, milloin puhelinta ei vilkuilla ja aina ajatellut, etten ole koukussa someen. En tiedä, olinko, mutta tauko on joka tapauksessa tehnyt päälle nyt ainoastaan hyvää. Jotenkin tämän oman kokemukseni kautta on nyt tosi helppo vahvistaa ne tutkimustulokset, jotka ovat näyttäneet, että somen luoma illuusio siitä, että on kontaktissa satojen ja tuhansien ihmisten kanssa oikeasti lisää lopulta yksinäisyyden ja surun tunteita. Tämä oli yllättävä havainto, koska olen kyllä kokenut somen tuoneen mun elämään iloa ja kivoja, aitoja kontakteja. Silti olen nyt ollut tasaisempi ilman. Ja mua tietysti tällaisena ihmismielen parissa työskentelevänä ja sitä ikiopiskelevana aina kiinnostaa tietyt olemiseen kuuluvat lainalaisuudet (varsinkin ne, joita me ihmiset teemme tottumuksesta ja opittuna, mutta itseltämme salaa) ja sieltä eniten nimenomaan oman ajatusmaailmani liikkeet ja sen muutokset. Enkä ole voinut olla miettimättä, että miten monelle mun nuorelle mun kannattaisi ehdottaa taukoa somesta yhdeksi välineeksi masennuksen ja riittämättömyyden tunteiden kanssa kamppailua vastaan.

Olen todellakin ollut ihan hämmentävän tyytyväinen tähän omaan, pieneen elämääni täällä maailman yhdessä eristäytyneimmässä nurkassa viime aikoina, vaikka olen pyörinyt lähinnä vain kolmen muun ihmisen kanssa. Virtuaaliset yhteydenpidotkin ovat pysyneet kohtuullisina, kun olen soitellut videopuheluita ja lähetellyt viestejä vain muutamien lähimpien ystävieni kanssa ja laittanut kuvia ja videoita touhuistamme vain isovanhemmille, jotka ovat kyselleet stoorieni perään. (Äitini on kommentoinut nyt yli kahden vuoden ajan niistä jokaikiseen.) Elämämme on liikkunut kodistamme niihin suuntiin, mihin pyörälenkkimaastot oveltamme sattuvat lähtemään. Yhden kerran mä jotain pientä polkua pitkin itsekseni pyörräillessä ihmettelin, miten tämä osa Australiaa muistuttaa mua välillä niin paljon Suomesta. Pöheikössä tuoksui kuin kotimaassa maalla kesäisin ja lämpö oli lempeää kuin parhaimmillaan heinäkuussa. Ja yhtäkkiä mulla oli sellainen samanlainen tyytyväinen olo kuin joskus lapsena mökillä, kun viikkokausien maallaolon aikana en enää tiennyt, mikä päivä oli ja mitä ystäväni missäkin tekevät, eikä kukaan tiennyt, mitä minä tein. Ja se oli normaalia, eihän silloin kellekään tullut edes mieleen, että asioita pitäisi jotenkin jonnekin ja julkisesti jakaa ja sain kiinni siitä, miksi se on oikeastaan ihan tosi ihanaa. Että on vaan ja elää vain niille, joiden kanssa milloinkin fyysisesti on. Mieleni kulki siinä lehtipuiden katveessa ajellessa mansikoiden ja mökkilammen kautta kanelikorppuihin ja vohvelikekseihin ja siihen pysähtyneisyyteen, jota olen tällaisena vanhana sieluna näköjään elämääni enemmän kaivannut. Elämä on nyt tosi pientä, juuri mitään ei tapahdu koskaan ja kaikki päivät jurnuttavat samankaltaista rataa eteenpäin kodin ja lenkkipolun välillä, mutta olen ollut tässä omassani nyt ihan yllättävän tyytyväinen. Aivan kamalan hyvin on kriisin keskellä asiat silloin, kun pääsee edelleen ulos ja luontoon, vaikka mitään muuta ei elämässä nyt oikein tapahdukaan.

8854E15B-D934-4AA6-892D-D24DA0E66E51

Lapset ovat nyt jaksojenvälisellä lomalla ja meillä on ollut ihan kamalan kivaa tämän aikaa. Tokihan sisarukset edelleen riitelevät ja ottavat yhteen asiasta ja asiasta, että ovat sillä tavalla ihan normaaleja ihmisenalkuja, mutta tästäkin huolimatta sanoisin, että pääpiirteissään voimme kaikki nyt oikein hyvin. Näyttää siltä, että täällä maailman nurkassa päästään kyllä ihan järkyttävän helpolla, mitä koronakriisiin tulee. Tautitapaukset ovat jo nyt kääntyneet jyrkkään laskuun ja uusia positiivisia testituloksia tulee täällä Länsi-Australiassa nyt kolmen ja yhdeksän välillä päivittäin. Yhteensä niitä on ollut 544. Perthin kaupungin rajat ovat kiinni, osavaltioiden rajat ovat kiinni, Australian rajat ovat kiinni ja rajoitustoimet ovat auttaneet täällä nopeasti. Koulut aukeavat täällä lännessä taas loman jälkeen keskiviikkona 29.4., mutta koululaiset saa halutessaan pitää kotona vielä tämän jälkeenkin jonkun aikaa. Australiassa alkaa tämän loman jälkeen kouluvuoden neljästä jaksosta toinen. Heinäkuussa on seuraava parin viikon loma.

Tämän loman aikana me olemme käyneet nelistään iltapäivisin pyöräilemässä joka päivä. 7-vuotiaskin on jaksanut sotkea parhaimmillaan 13 kilometrin lenkin, vaikka ei me kovaa mennä ja eväitä syödään aina ja jäätelöäkin usein. Tavoite ei ole matkan pituudessa vaan sen laadussa ja etenkin maisemien kauneuden näkemisessä. Perth on ihan älyttömän upea kaupunki ja lisää kauniita kulmia tuntuu löytyvän melkein joka päivä. Olen pitänyt puhelimeni repussa ja kaikki kokemukset itselläni ja ollut vain olemassa, ja huomaamattani tehnyt sen paremmin kuin pitkään aikaan. Töiden tekeminen lasten lomaillessa on onnistunut helpommin kuin silloin, kun olivat kotikoulussa. Kaikki mun counseling-nuoret olen siirtänyt iltapäivistä iltoihin, jolloin voin sulkeutua puolison studiolle rauhassa töihin. Alakoululaiset osaavat myös onneksi jo viihdyttää itseään ja toisiaan pitkiäkin aikoja ilman keskeytyksiä ja ovat tehneet itselleen leikkikentän kotimme edessä olevasta, ankeasta kujasta, josta luulin, ettei kyllä taivu yhtään mihinkään.

Tänään sataa. Syksy on alkanut ja säät vaihtelevat ja keikkuvat, kuten suomalaiset ovat tottuneet sen syksyisin tekevän. Välillä paistaa ja on ihan kuumakin, mutta koko ajan useammin alkaa jo viluttaa. Olemme menossa pikkuhiljaa talvea kohti. Täällä päin maailmaa kaikki kunnossa.

6 vastausta artikkeliin “Ajatuksia pienen elämän takaa

  1. Tuo oli hauska ajatus, miten lapsena mökillä ei tullut mieleenkään tarvetta jakaa tietoa siitä, mitä puuhaa. Itselläni ei ehkä ole someen kovin addiktoitunutta suhdetta, mutta sen sijaan googletteluun on. Alan aina selvittelemään jotain asiaa ja sitten ajaudun selvittelemään muutamaa muuta, ja ne kaikki jäävät kesken. Toisaalta en anna sen haitata, jatkan niitä jos jatkan.

    Tällaiset ulkosuomalaisten pienet arjen asiat ovat mielestäni nykyään mielenkiintoisempaa luettavaa kuin matkailujutut.

    1. Olipa kiva kuulla, kiitos kovasti kommentista! Mä tykkään myös selvitellä ja tutkia kaikennäköistä. Oon sitäkin kyllä nyt samalla vähentänyt, kun pidän puhelimen lähinnä vaan hyllyllä päivisin. Siis nyt, en lupaa mitään tulevaisuuteen heh. Mutta tosiaan, toi mökkiajatus tulvahti vaan mieleen, kun oli maisemat ja lämpö ja kaikki siinä niin kohdallaan. Mukavaa vaan olla välillä ihan vaan itsekseen eikä kellekään muulle.

  2. Ulkomailla ollessa on varmasti jo tottunut etäyhteyksiin, tosin aika hiljaista se sosiaalinen elämä lopulta on täällä Suomessakin kaikkien harrastusten, töiden ja koulujen jälkeen. Onneksi ulkoilua ei ole missään vaiheessa kielletty, koska se pitää pään kasassa ja ajatukset vapaana.

    1. Se on totta, en tiedä miten jaksaisin ilman ulkoilua. Etäyhteyksiin on tottunut kaukana asuvien ystävien ja perheen kanssa kyllä. Onneksi täällä on nyt tilanteet muuttuneet niin että voidaan tavata kymmenen hengen porukoissa eli saadaan taas vähän enemmän normaalia takaisin tähän eloon.

Vastaa