En voi uskoa, että taas on kulunut yksi vuosi edellisestä ja vietämme jälleen meidän hääpäivää. Vaikka olemme eläneet nyt jo monta viikkoa ilman normaalia arkea, olet ollut kaikesta huolimatta uskomattoman reipas ja kärsivällinen. Mutta sellainenhan sitä olet, reipas. Ja kärsivällinen.
Olet 39 vuodessa vuodessa oppinut hienosti tunnistamaan, sanoittamaan ja ilmaisemaan tunteitasi. Olet avoin ja rehellinen, etkä kaihda keskusteluja. Osaat taitavasti ottaa muut huomioon – olet aina kiva ja ystävällinen toisille! Sinulla on avarakatseinen suhtautuminen elämään ja armollinen asenne muita kohtaan. Olet vakuuttava, eikä sen oikeastaan väliä että missä aiheessa.

Sinä olet myös lahjakas monessa! Olet esimerkiksi ottanut balettitunteja vähän nuorempana ja pelannut myös jokseenkin tosissaan pöytätennistä joskus ja jonkun aikaa. Nykyään edustat Länsi-Australiaa sen kansallisessa rullakiekkotiimissä. Olet aina tehnyt ihan huviksesi asioita, joita harvalla tulisi edes mieleen kokeilla.
Ihailen taitoasi keventää mitä tahansa tunnelmaa huumorillasi. Olet nokkela ja kekseliäs ja ajatuksesi juoksee nopeasti. Saat jutuillasi muut herkästi nauramaan, minutkin ainakin melkein joka päivä.

Isänä olet ollut alusta saakka melkoinen luonnonlahjakkuus! Olet hienosti ottanut sen vastuun, joka sinulle nyt ihan jo roolienjaossa kuuluukin. Mitäpä meidän perheemme ilman sinua tekisikään, ei mitään.
Vaikka mitä muuta maailmassa tapahtuisi, onneksi on jotain, joka ei muutu koskaan. Hyvää kahdeksattatoista hääpäivää!

