Mulla painaa tää aivan tosi harvoin kirjoittaminen sen verran takaraivossa, että nykyään tekisi mieli jokainen postaus aloittaa kertomalla, miksen taaskaan ole ehtinyt kirjoittaa, mutta mennään eteenpäin. Syitä on, tahallista tarkoitusta jättää näin vähälle ei. Tulin kuitenkin tällä kertaa kirjoittamaan siitä, että lasten suomen kieli on tätänykyä sekoitus ihan sopivan erinomaista ja suoraan englannista käännettyä sekasoppakieltä. Mennään siihen kohta tarkemmin.

Ihan alkuun pitää jakaa tätä iloa, minkä tutut pyörälenkkipolut mulle jokin aika sitten toi. Eräs meidän korona-ajasta selviämiseen tiukasti liittynyt rutiini oli melkein päivittäiset pyörälenkit. Ei mitkään hikilenkit vaan ihan vanha kunnon maisemapyöräily, mikä on täällä aivan ihanan helppoa. Sitten samaa tahtia kun kyllästyttiin vain toistemme seuraan, kyllästyimme hetkeksi myös pyöräilyyn. Viime viikonloppuna ajeltiin taas pitkästä aikaa ohi pelikaanien, joenvarren ja tuttujen leikkipuistojen ja onnellisena reittiä katsellessa mietin, että täällähän me oltiin myös maaliskuussa. Ja helmikuussa. Ja viime vuonna. Sitten mentiin kahville ja aivan liian suurille suklaakakkupaloille meidän lempikahvilaan, joka meillä siis ilmeisesti nykyään jo myös on. Että näin se vaan on jännästi päässyt Perth tulemaan enemmän ja enemmän kodiksi näiden toistuneiden kerrosten kautta.

Nyt asiaan.

En osaa sanoa, kumpi kieli lapsilla on tällä hetkellä vahvempi, englanti vai suomi, mutta ainakin akateeminen kieli on molempien päissä selkeästi ja luonnollisesti englanti. Että äiti me tehtiin tänään maths ja siinä oli sellainen divided by lasku jonka tein nopeesti ennen kuin alko science. Muuten molemmat kääntävät päissään päivittäin englannista suoraan suomeksi asioita, jotka kuulostavat ensimmäisellä kotimaisella just siltä, että niitä käännetään päissä suoraan englannista suomeksi.

Kuopus esimerkiksi pyytää aina ottamaan huolta tavaroistaan ja Esikoinen taas, että pääsisi koulun jälkeen kaverin taloon. Molemmat käyttävät muista ihmisistä myös melkein aina sanaa hän. Siinähän ei suinkaan mitään virhettä ole, mutta suomalaisittain tuttu puhekielen se-pronomini on alkanut väistyä him ja her-ajattelun tieltä se verran voimakkaasti, että äiti arvaa, hänellä oli uudet kengät tänään jalassa. Asia selvä.

Kuopuksella menee myös jatkuvasti päätteet iloisesti sekaisin, että aina ei muista, istutaanko nyt auton takapenkissä ja onko hän koulussa tokassa luokassa vai miten tää nyt oli. Kerran osoitti Legojen pieniä huonekaluja ja sanoi, että nää on näitä sisäkaluneita. Koska jos sanaa ei muista aivan varmasti, voi aivan hyvin keksiä myös kokonaan oman.

Kuopus sai flunssan toissaviikonloppuna ja mietin siinä lauantaiaamulla, että voidaankohan me koko perhe lähteä lenksalle vai jääkö tämä yks räkänokka kotiin. Esikoinen oli ihan sitä mieltä, että mennään, koska ei hän nyt niin kipeä ollut edes ekassa paikassa. Ekassa paikassa! Vaadin tätä lisättäväksi suomen kielen sanontoihin ihan välittömästi.

Kuopus kertoi juuri yksi ilta iloisesti isovanhemmilleen Skypen kautta, että mummi minä silitin eilen katukoiraa. Esikoinen pisti siskonsa saman tien sikäli ruotuun, että kehui tätä valehtelijaksi ja ilmoitti, ettei täällä edes ole mitään katukoiria. Asiaa hetken kaivettuani kävi ilmi, että Kuopus tarkoitti kertoa naapurissa olevan autokorjaamon omistajan koirasta, joka usein makoilee kotimme takana olevalla kadulla ja jota ovat monetkin siinä käyneet silittelemässä. Kadulla oleva koira, katukoira, poteitou potatou.

Muutenkin kuuluu ihan hyvää! Syyskuu ja ensimmäinen kevätkuukausi. Sellaista hulluutta se on elämä täällä etelässä.

PS. Olin monen hienon ulkosuomalaisen kanssa mukana Hop into my boots-blogin Ulkomailla asuvat suomalaiset-postauksessa. Käy lukemassa!