Kuukausi: lokakuu 2020

Uuden maalin tuoksussa

~ Anu ~ 3 kommenttia

Mun piti ihan tarkistaa, mitä ja milloin olen viimeksi tänne kirjoittanut. Olen niin väsynyt, että muisti pätkii. Olemme muuttaneet.

Maanantaina tilluksilla oli kymmenisen ihmistä ja kaksi peräkärryä ja iltaan mennessä olimme siirtäneet kaikki huonekalut ja laatikot uuteen kotiin. Loppuviikko meni siivotessa molemmissa päissä, mutta etenkin vanhassa. Keittiön vetolaatikoiden takaa paljastui lisää pilaantunutta puuta, samoin kylpyhuoneen kaapiston pohjasta. Kun matonpesijä avasi yläkerran vaatehuoneen oven, maakellarin tuulahdus täytti koko yläkerran.

Pahimman päänsäryn sain kyllä alakerran lämpimästä varastosta, johon puoliso oli tehnyt itselleen työtilan: akustiikkalevyjen poiston jälkeen maalia lähti mukana just sen verran, että se paljasti näkyväksi seinän sisällä olevan homeen. Muutama viikko sitten homeläiskät näkyivät jo seinän pinnalla ja katossa levyjen väleissä, nyt koko karseus paljastui kokonaisuudessaan. Ei muuta kuin ovi kiinni, koska siihen huoneeseen emme ennen lähtöämme koskisi. Koko viikon väänsimme huoneen kohtalosta välittäjän kanssa. Se kun olisi kuulemma pitänyt laittaa tismalleen samaan kuntoon kuin millainen se oli meidän asuntoon muuttaessa, muuten emme saisi takuuvuokraa takaisin. Eli ei muuta kuin valkoista maalia päälle. Selitimme terveysvaarat, asian (ainakin meidän tulkinnan mukaan) laittomuuden ja ennen kaikkea kaiken järjettömyyden, mutta asia ei kuulemma kuulunut meille. Meidän piti vain hoitaa oma osuutemme ja olla välittämättä siitä, muuttaako asuntoon meidän jälkeen joku muu, korjauksilla tai ilman. Asuntoon oli varattu jo näyttöjäkin. Otimme yhteyttä kuluttajansuojaan ja teimme välittäjästä sinne ilmoituksen. Aikaisin perjantaiaamuna, muutamaa tuntia ennen avaimien palautusta, ajoin raivoissani kohti maalikauppaa. Jotenkin siinä hetkessä kaikki taistelutahto oli fyysisesti taistelu, mutta vimmaa löytyi sisältä vielä. Itkin sellaista vihaista itkua, kun ei saa asialleen minkäänlaista oikeutta ja vaikka kaikkensa tekee niin mikään ei auta. Ei muuta kuin maskit naamalle ja homeista huonetta paikkaamaan. Olimme ystäväni kanssa saaneet juuri ensimmäistä seinää aloitettua, kun välittäjä soitti. Älkää maalatko, omistaja haluaa nähdä tilan ja arvioida, miten se pitää korjata. Vihdoin. Mietin, että kuulikohan asunnon omistaja ongelmasta juuri ensimmäistä kertaa.

Kun kaikki oli siivouksen osalta valmista, lähetimme maailman avuliaimmat ystävämme kotiin. Palasin vielä sisään hakemaan viimeiset siivousrätit ja jäin alakertaan katselemaan ympärilleni. Muistan elävästi, kun viime vuonna astuimme tähän ensimmäiseen Perthin kotiimme suoraan lentokentältä. Rakastuimme välittömästi. Tulin siinä valehdelleeksi lapsille, että nyt meidän ei tarvitsisikaan ainakaan muutamaan vuoteen muuttaa minnekään. Itkin taas vähän. Olin surullinen, helpottunut ja aivan järjettömän väsynyt.

Kun lukitsin ovet viimeisen kerran, lähteminen oli lopulta helppoa. Uusi koti tuntuu kodilta ja tuoksuu tuoreelta maalilta. Siellä kulkee happi ja virtaa pieni tuulenvire. Olohuoneen ikkunan edessä seisoo palmu. Uima-altaalta kuuluu vuoroin lasten kiljahduksia ja aikuisten naurua. Kutsuimme eilen meitä eniten auttaneet ystävämme, kolumbialaisen ja englantilaisen, meille saunomaan. Sauna on sellainen semisauna, siellä on vähän nihkeä lämpö eikä vettä saa heittää kiukaalle, mutta leikimme siinä vähän Suomea. Nihkeät löylyt, altaaseen uimaan. Takaisin saunaan. Ja uimaan. Saunaan. Uimaan. Saimme kaksi uutta saunafania välittömästi ja lupasimme autenttisempaa kokemusta, jos joskus pääsisimme yhdessä käymään meidän mökillä.

Tällä kertaa en ole luvannut lapsille, että tästä emme sitten muuta minnekään. Huomaan itsekin piteleväni tätä kotia käsissäni kevyesti. Me emme ehkä pysty tarjoamaan lapsillemme kokemusta lapsuudenkodista, joka on ja pysyy, mutta tarjoamme diilistä puolet eli vakaan ja raudanlujan porukan, jonka kanssa elää, missä sitten milloinkin. Olemme kaikki saaneet tässä vuosien mittaan jonkinlaisen maailmankansalaisuuden ja rakkauden monenlaisiin koloihin maailmassa. Nyt ollaan täällä – nähtäväksi jää, kuinka pitkään.

Muutto uuteen

~ Anu ~ Kommentoi

Kävimme viime viikolla muistaakseni viidessä näytössä ja haimme näkemistämme asunnoista kahta. Sitä ennen selasimme netin tarjonnan suhteellisen tarkkaan läpi, vaikka kaikkia maailman asuntoja emme tässä ajassa ehtineet läpi syynätä emmekä vaihtoehtoja pitkään punnita. Ensimmäistä hakemaamme asuntoa emme saaneet, onneksi, koska tämän ensimmäisen kivan nähtyämme löysimme tiemme yhteen vielä kivempaan. Kuvien perusteella en olisi mennyt katsomaan kumpaakaan. Tässä on lyhyen ajan sisällä tullut varsin selväksi, että kuvat voivat olla joko upeita ja asunto elävässä elämässä vaikka miten nihkeä – tai toisinpäin. Tämän meidänkin tulevan kodin kuvat olivat pimeitä ja huonosti rajattuja ihme kulmia ja sitten livenä kaikki näyttikin ihan asialliselta. Onneksi siis mentiin näihin näyttöihin, kiitos puolison, joka näki kuvissa jostain syystä jotain potentiaalia.

Vuokra ilmoitetaan Australiassa dollareina viikossa. Kuukausivuokra lasketaan siis jakamalla viikkosumma seitsemällä, sitten kertomalla saatu päiväsumma 365:llä ja jakamalla vielä vuosisumma kahdellatoista. Ei mitään järkeä missään. Esimerkiksi 400 dollarin viikkovuokra tulee ylläolevalla kaavalla kuukausivuokraan 1738 dollaria eli 1038 euroa. Tällä rahalla saa jo hyväkuntoisen kolmion Perthin keskustasta tai vaikka mitä kauempaa lähiöistä. Meillä voitti sijainti eli jäimme keskustaan.

Tuleva kotimme sijaitsee reilun kilometrin päässä näistä keskustan kerrostaloista.

Mä olen tullut siihen tulokseen, että Perth on vähän kummallinen kaupunki. Tämä oli siis kehu, mä tykkään tästä kaupungista tosi paljon, mutta olen tässä vuoden aikana saanut Perthin jonkinlaiseen omaan päähäni sopivaan boksiin. Ja se boksi ei sano miljoonakaupunki, mikä on kyllä tämän Länsi-Australian pääkaupungin virallinen määritelmä. Greater Perth levittyy nimittäin valtavalle alueelle, yli 6400 neliökilometrille, ja se muodostuu 31 hallintoalueesta ja yli 300 lähiöstä. Kaikki nämä on sitten yhdistetty tavallaan yhdeksi kaupungiksi, vaikka voisivat aivan hyvin olla omia taajamiaan. Suomessa olisivatkin. Jos Perth olisi Suomessa, Suur-Helsingiksi kutsuttaisiin Espoon, Vantaan ja Kauniaisten lisäksi vielä tyyliin Nurmijärven kuntaa Klaukkaloineen ja Rajamäkineen ja kaikkea yli Mäntsälään asti. Sellainen on tämä meidän miljoonakaupunki käytännössä. Kaikissa Perthin lähiöissä emme siis ole vielä käyneet, mutta tässä elämänvaiheessa ja -tilanteessa meillä voitti kodin sijainti ja halusimme jäädä tänne Cityyn. City of Perth pitää sisällään keskustan lähiöt, jotka nekin ovat meidän mielestä mukavan rauhallisia – näissä lähiöissä asuu yhteensä vain reilu 20 000 ihmistä, päivisin kävijöitä riittää n. 200 000. Cityssä on meistä kiva meininki, mutta silti täällä on tilaa, koska joka paikassa on puistoa ja vettä. Perthin yksi iso plussa on myös sen sijoittuminen Intian valtameren reunalle, joten hiekkarantaviivaa löytyy ihan älyttömästi. Mulla on siis sellainen tunne, että vaikka hallinnollisista syistä Perth on miljoonakaupunki, käytännön tasolla asumme aika pienessä kaupungissa. Mutta tosi eläväisessä ja mielenkiintoisessa sellaisessa.

Meidän tuleva koti on West Perthissä, yhdessä keskustan lähiöistä. Me päädyttiin kodin kanssa tällä kertaa siihen, että sijainti voitti ja kompromissi tehtiin siinä, että asumme jatkossa pienkerrostalossa ilman sitä omaa pihaa, jota vähän tässä matkan varrella jo toivoin. Me kuitenkin tykätään keskusta-asumisesta, etenkin siis täällä, missä monet lähiöt ovat vähän liian rauhallisia meidän makuun. Mutta se huomattiin tässä kotia metsästäessä, että monissa keskustan kerrostaloissa on yhteiskäytössä olevat uima-altaat, grillit ja systeemit ja niin tulee olemaan meidänkin kompleksissa. Muutamme kolmen makkarin asuntoon, mikä on ihanaa tämän kahdessa makkarissa asumisen jälkeen. Ihmeellisimmältä tuntuu kyllä se, että meidän taloyhtiössä on myös sauna ja näkymä ikkunasta muistuttaa meitä Konasta.

Muuttaminen on silti aina yhtä työlästä, eikä tämä pakkaaminen ja siivoaminen ole mitään kenenkään lempihommaa. Muutamme ylihuomenna, joten loppusuoralla ollaan. Nykyisen kodin siivous ja jynssääminen tehdään sitten muuton jälkeen ja avaimet palautetaan tulevan viikon perjantaina. Jaksaa, jaksaa.

Kodin metsästystä Länsi-Australiassa

~ Anu ~ 2 kommenttia

Kiitos kaikista viesteistä, joita saimme edelliseen postaukseeni etenkin Facebookin puolella. Olimme juuri viikon reissussa valtavan osavaltiomme eteläreunoilla ja australialainen maaseutu, sen ystävälliset ihmiset ja lukemattomat lampaat tekivät päälle tosi hyvää. Myös hengitykselle: puolison jo ikävästi vinkuneet keuhkot palautuivat parissa päivässä normaaleiksi eikä Esikoisenkaan niistänyt nenäänsä reissussa kertaakaan. Nyt meillä on kolmisen viikkoa aikaa etsiä uusi koti ennen kuin muutamme perjantaina 30.10.

Olen nyt jo saanut muuttosuruni pakettiin ja olen aivan täysin valmis tästä lähtemään. Syy on lopulta yksinkertainen. Kun reilu vuosi sitten muutimme Perthiin koskaan käymättä Australiassa aiemmin tai näkemättä asunnostamme edes kuvia etukäteen, olimme tästä suloisesta kodista ainoastaan positiivisesti yllätyneitä. Ihana koti tämä on ollutkin, mutta olemme myös tässä vuoden aikana oppineet tuntemaan paremmin näitä Perthin monia lähiöitä ja alueita, jotka meidän kotia ympäröivät. Meillä on nykyään jo käsitys siitä, millaista elämä saattaisi olla vaikka Maylandsissa, Mount Lawleyssa, Comossa tai West Perthissä. On ollut jotenkin kiva huomata, miten vielä vuosi sitten täysin vieras kaupunki on alkanut tuntua tutummalta ja olemme saaneet muodostettua mielipiteitä sen eri osista. Meiltä on varastettu tästä meidän pihalta jo kahdesti polkupyörä, toinen samana päivänä, kun julkaisin edellisen tekstini tänne blogiin. Joku oli saanut ulkopuolelta avattua korkean porttimme hakalukon, tullut sisäpihallemme, vienyt puolison pyörän ja jättänyt portin sepposen selälleen. Ihme, ettei ollut muuta pihalta lähtenyt. Jos nyt etsisimme nykyisillä tiedoillamme perheellemme kotia, emme sisätilojen suloisuudesta huolimatta ottaisi tätä, sillä alue ei muuten houkuttelisi.

Olen tässä viimeisen vuoden aikana kuullut myös huhuja, että perthiläiset tapaavat väitellä siitä, kumpi on parempi: south of the river vai north of the river. Kaupungin keskustan edestä ja meidän tästä ihan läheltä kulkee Swan River, jonka pohjoispuolella me nyt asutaan. Kaupunkilainen tuntee kuulemma hyvin vain toisen puolen joesta ja pitää omaa puoltaan ainoana oikeana vaihtoehtona asua ja elää. En tiedä, miten totta tämä todellisuudessa on, ainakaan enää, kun siltoja joen yli on nykyään jo vaikka kuinka monta, eikä ylittäminen vie aikaa juuri mitään. Näin Perthiin pölähtäneenä tästä ajatuksesta ei joka tapauksessa saa kiinni millään ja me olemmekin ihan rohkeasti katsoneet potentiaalisia koteja vallan molemmilta puolilta jokea. Haluaisimme kuitenkin pysyä tässä lähellä, jotta töihin ja kouluun olisi mahdollisimman lyhyt matka edelleen. Mä en myöskään yhtään haluaisi asumaan minnekään nukkumalähiöön, joista Perth kaupunkina pääasiassa muodostuu. Elämää on eniten juuri tässä joen molemmin puolin ja pysyminen suht lähellä keskustaa olisi edelleen toiveissa muutenkin.

Nyt siis olemme yrittäneet miettiä, mitkä kompromissit olemme valmiita kodin tai sen sijainnin suhteen tekemään ja mistä emme haluaisi tinkiä. Haluammeko mahdollisesti kerrostaloasunnon yhteistiloilla, joihin usein kuuluu uima-allas ja pieni kuntosali sekä yllättävän usein myös sauna vai haluammeko vähän isomman rivarin tai pienen talon omalla pihalla? Ensimmäinen lähempää työpaikkaa, kavereita ja keskustaa ja toinen ajon päästä. Kumpi on vähemmän ärsyttävää pitkässä juoksussa: pienemmät neliöt eikä omaa pihaa vai ajomatkojen säätäminen molempien työaikojen ja lasten koulujen kanssa? Toista autoa emme nimittäin ala nyt tässä hankkimaan.

Alkavalle viikolle näyttöjä on varattuna monta, eilen kävimme kolmessa. Kun se oikea tulee kohdalle, kyllä sen sitten tietää, näin luulen. Muistan, kun ostimme yhtä kotiamme silloin, kun Esikoinen oli vauva. Astuimme talon eteiseen ja molemmat tuumimme, että onpa täällä heti kotoinen olo. Ei se mikään täydellinen talo ollut, mutta joku siinä vain osui ja saimme siitä ihanan kodin meidän siellä kasvaneelle perheelle useammaksi vuodeksi. Sellaista samaa fiilistä etsimme nytkin, aikaa vähän alle kolme viikkoa.