Viime viikot ovat olleet intensiivisyydessään taas ihan omaa luokkaansa, etenkin tämä viikko, jonka rippeitä nyt väsyneinä elämme. Olemme voineet muuten ihan hyvin, mutta olemme sairastelleet, paljon. Erinäisten käänteiden takia tarkistin juuri tarkat statistiikat ja Esikoinen on ollut tukkoinen, yskäinen ja räkäinen maaliskuusta asti. Neljästi kuumeessa. Välillä kokee terveempiä päiviä, kunnes taas sama köhiminen jatkuu. Puolisolla, joka on allerginen kaikelle, mikä kukkii ja pölyttää, tilanne on ollut samanlainen. Allergiaoireiden päälle on ollut kipeänä nyt jo ties kuinka monta kertaa, olen seonnut laskuissa, koska niitä ei ole kukaan kysellyt. Minä ja Kuopus, jotka harvemmin sairastetaan, ollaan oltu flunssaisia useampaan otteeseen myös. Päänsärkypäiväkirjan mukaan mulla on ollut särkyjä keskimäärin viikottain vuoden alkupuolesta saakka.

Lääkäri ylenkatsoi kuin hysteeristä äitiä – tällainen on ihan normaalia, common colds, sellaista se on kun muuttaa uuteen maahan. Vaatimalla sain nelosluokkalaiselle lähetteen allergiatesteihin.

Viime sunnuntaina huolella rakentamamme korttitalon ensimmäinen kerros pölisi armottomasti maahan, kun avasin makuuhuoneessamme olevan vaatehuoneen oven. Vastaan pöllähti vahva maakellarin tuoksu. Aloin maski naamalla tyhjentää lähinnä varastona toiminutta vaatehuonetta parvekkeelle ja löysin homehtunutta kenkää, laukkua ja vaatetta toisensa perään. Kaikki säilytyslaatikot heitin roiskiin, samoin pahiten pilaantuneet tavarat saman tien. Kenkälaatikon alla oleva lattian kohta oli litimärkä ja seinä reunasta kuprullaan. Vieressä kulkee vesiputki. Hyllyjen alla oli mustaa homeläiskää.

Vaatehuoneen alapuolella olevan lämpimän varaston (joka toimii työhuoneena) katossa ja ikkunan pielissä oli mustia homepilkkuja. Samoin kylppärin katossa ja kaapiston takaseinässä. Seinälaatat ovat alkaneet jossain tämän viikon aikana halkeilla.

Olemme siivonneet ja lukeneet, lukeneet ja siivonneet. Siis lukeneet homeesta: mikä osuus tästä on ihan vaan sellaista pintahometta, jota maailmalla tietyissä ilmastoissa märkiin tiloihin helposi tulee ja milloin pitää juosta (nyt pitää). Olen myös itkenyt, sen ehkä arvaatte. Olemme tutkineet lausuntoja siitä, mitä kankaita voimme ehkä pestä ja mikä kaikki pitää heittää heti pois. Kuinka nopeasti saamme tutkittua tilat ja miten kauan kestää remontti. Olemme saaneet viikon aikana mm. sellaisia kommentteja, että tuleva, kuuma kesä kyllä kuivaa kämpän ja korjaa ongelman tai että pieni pintahome ei ketään sairastuta. Myös monia täysin päinvastaisia. Villiä on täällä suhtautuminen homeeseen ja mielipide usein löytyy, vaikka tarkempaa tietoa ei olisikaan.

Me emme ole asunnon vuokralaisia, järjestö on. He ovat hoitaneet osuuttaan meidän apuna hienosti ja käyneet tekemässä listaa nykyisistä ongelmista ja korjaustarpeista. Yksi probleemamme tällä hetkellä on asunnon omistajan vaihdos. Edellinen omistaja ei ollut ollenkaan kiinnostunut korjaamaan täällä sattuneita, useita vesivahinkoja, joista en ole vielä tainnut blogissa huudellakaan. Täällä on esimerkiksi vuotaneet suihkuvedet yläkerrasta alakerran keittiöön, on satanut sadevedet moneen kertaan kylppärin ikkunasta lattialle ja ilmastointilaite on tiputellut vettä olohuoneeseen. Olemme kuvanneet ja raportoineet kaiken ja korjauksia on tehty hitaasti ja vähän sinne päin. Nyt omistaja on vaihtumassa, mutta kaupat eivät ole vielä menneet läpi. Tällainen vesivahinkoinen koti ei liene innostava sijoituskohde ihmiselle, joka tuskin tiesi tästä kaikesta ennen ostotoiveitaan.

Heinäkuussa kirjoitin näin: ”Blogiani alusta asti lukeneet tietävätkin kaikki kommelluksemme, mutta ihan näin muistin virkistykseksi voidaan yhdessä ottaa pieni kertaus: kesäkuussa 2017 olimme juuri saaneet pakettiin Helsingin talomme, jonka olimme aiemmin siinä keväällä myyneet ja muutimme silloin Havaijille vuoden viisumilla. Kesäkuussa 2018 pakkasimme Konalla kaiken omaisuutemme uudestaan laatikoihin, laitoimme laatikot varastoon ja lähdimme Suomeen uusimaan viisumeitamme. Palasimme Konalle uuteen asuntoon elokuussa 2018, jälleen vuoden viisumeilla. Viime vuoden keväällä siirtomme Australiaan alkoi näyttää todennäköiseltä ja päätimme tarttua mahdollisuuteen – ja pakkasimme jälleen omaisuutemme laatikoihin ja muutimme Konalta kesäkuussa 2019. Toki menimme Perthiin Manilan kautta, jossa vietimme siinä välissä kuukauden. Ja tämän ekan Australian vuoden aikana olemme ehtineet käydä sekä Suomessa että Myanmarissa ja elää tätä kummallista koronavuotta ja kotikoulua ja uutta koulua ja uusia ihmisiä ja töitä ja mitä lie. Ei mitään järkeä missään.”

Tämän jälkeen jatkoin, että muutoksia on viime vuosina ollut yksinkertaisesti liikaa ja etten ehkä kestäisi niitä nyt enempää ja että olen onnellinen, ettei meidän tarvinnut tämän vuoden kesäkuussa muuttaa. Jatkoin, ettemme haluaisi muuttaa tulevankaan vuoden kesäkuussa, vaan tehdä tänne kodin. Enpä olisi arvannut, että muutto olisi edessä kuitenkin vielä tänä taivaan vuonna 2020 ja olen tästä kyllä tosi surullinen. Näiden viime syyskuisten kuvien jälkeen tähän kotiin on tullut enemmän lämpöä ja elämää, on kasveja, kaloja ja säkkituoleja ja asunto näyttää ja tuntuu meiltä. Me siis oikeasti ihan tosissaan tykätään tästä kodista, etenkin näistä ikkunoista, portaista ja sisään tulvivasta valosta. Ei auta, nyt on pakko poistua takavasemmalle. Pahimmassa tapauksessa joudumme taas aloittamaan ikään kuin alusta ja heivaamaan taas tämän maallisen omaisuutemme ties minne. Elämämme peruspalaset pysyvät onneksi edelleen paikoillaan, mutta muuten ei ole kyllä kestävää mikään.

Tällaista tänne. Kyllä me tästä taas noustaan, mutta nyt harmittaa kyllä rajusti.