Vanhempani eivät päässeet, kuten arvaatte tiedätte, tänne Perthiin viettämään meidän kanssa joulua tällä kertaa. Vuokrasimme siis kuuden aikuisen (jotka myös jäivät ilman perheitään) ja neljän lapsen voimin pari mökkiä Yallingup Forest Resortista, muutama tunti meiltä etelään.
Olen miettinyt sanaa joulufiilis ja sitä ajatusta, että tuntuuko vai ei tunnu joululta. Rakastan kyllä joitakin perinteitä, mutta eivät nekään joka vuosi aina samalta tunnu. Tänä jouluna ollaan oltu rannalla, syöty lohta ja vaahtokarkkeja, uitu uima-altaassa ja kuunneltu pusikon ääniä. Mökin alla makoili aatonaattona kaksi kengurua ja yöllä on niin mustaa, ettei eteensä näe. Ei tämä samalta ole tuntunut kuin pimeässä vuodenajassa porkkanalaatikon syöminen, mutta meillä on ollut kyllä tosi hauskaa porukalla ja sehän se on tärkeintä.
Siitä mä olen onnellinen, että Konan-ystäviemme surullisten hyvästelyjen jälkeen olemme saaneet ystäviksi tämän perheen. Kuiva englantilainen huumori on ihan mahtavaa ja saksalainen suoruus tuttua. Ihmisiä ei tietenkään voi korvata, eikä kukaan sellaista yritäkään, mutta on ihanaa, että nyt meillä on tärkeitä ihmisiä jo kolmessa maassa. Se on rikkaus, vaikka toisaalta tarkoittaakin sitä, ettemme voi enää ikinä asua missään, missä emme kaipaisi toisaalle – tai lähinnä ihmisiä toisaalta. Onneksi emme ole kovia ikävöimään noin niin kuin tyyppeinä. Lyhyet ikävän aallot kestää helpommin kuin koko ajan jäytävän kaipuun.
Hyvää joulua siis meiltä täältä ekasta Australian joulusta! Tästä vuodesta voisi sanoa paljon, mutta tällä kertaa jätän muistelot myöhemmälle. Sen kyllä sanon, että olet selvinnyt tänne asti, vuosi 2020 on melkein ohi! Olkoon tuleva vuosi edeltäjäänsä huomattavasti parempi. Kiitos, että olette kulkeneet tarinoissa mukana, monet sieltä ihan ensimmäisestä Helsingistä kirjoitetusta jutusta saakka, juuri ennen kuin muutimme Konalle. Tästä jatketaan.
Me ollaan pian 1,5 vuotta ihmetelty tätä Perthin menoa ja tällä hetkellä jotkut aiemmin täysin vieraat asiat tuntuvat jo aivan normaaleilta – mutta eivät ihan kaikki. Tässäpä siis tulevan joulun kunniaksi mun Kaikkeen tottuun, paitsi näihin-listani asioista, joista osasta on tullut osa uutta normaalia ja osan kanssa vielä vähän totutellaan.
Kaikkeen tottuu
How are you going?
En muista koskaan ennen tänne muuttoa kuulleeni, että kuulumisia voi kysellä going-verbillä. Amerikassa kysymys kuuluu How are you doing? ja sillä sitä on meidän perhe mennyt tänne saakka. Paitsi nykyään, kun näköjään jo itsekin kyselen muiden menemisistä olemisen sijaan ihan luonnollisesti.
Ilmaisut heaps ja keen
Tänne muuttaessa ajattelin, etten ikinä tottuisi ilmaisemaan itseäni sanoilla heaps (paljon) ja keen (innokas), mutta eipä pitänyt tämäkään luulo paikkansa. Että I love you heaps vaan kaikki ystävälliset lukijani.
Morning ja Afternoon tea
Konalla välipala kulki kursailematta sanalla snack – täällä taas on aamupäivisin morning tea (teetä ei kuitenkaan välttämättä tarjoilla) ja iltapäivisin, arvasitte oikein, afternoon tea. Kouluissa iltapäivän terveellinen välipala kulkee nimellä Sip & Crunch. Kaikkia näitä nimityksiä käytän itsekin jo ihan tottuneesti.
Yleiset vessat ja vesipisteet
Tähän on ollut vähän liiankin helppo tottua täällä, yleisiä vessoja ja vesipisteitä on nimittäin kaikkialla. Konalla jouduimme kantamaan rannoille aina tonkallisia vettä, kun täällä taas pullot voi täyttää ihan missä vaan ja vessaankin pääsee. Yleensä ne ovat kaikki ihan siistejäkin vielä.
Tuplapeitto
Vielä reilu vuosi sitten vannoin, etten koskaan tule nukkumaan kenkään kanssa tuplapeiton alla, vaan että oma se on aina oltava. Mutta kun täällä on talvisin sisälläkin tosi kylmä ja tuplapeitto on lämpimämpi kuin oma ja ja ja..
Kylmä koti talvisin
Nyt männätalvella huomasin jo tykkääväni hyisestä sisäilmasta. Kerrokset, tossut, villasukat sun muut vermeet toivat jotenkin lämpöä sydänalaan. Nukuin myös älyttömän hyvin talven raikkaassa ilmassa, vallan kuin Suomen lokakuussa teltassa ikään. Siellä tuplapeiton alla.
..paitsi näihin
Kahvilat
En ole vieläkään täysin ottanut haltuun täkäläistä kahvilakulttuuria. Aussit uskovat, että täällä juodaan maailman parasta kahvia ja että kahvin tulee olla niin vahvaa, että siitä lähtee heikoimmilta taju. En aina muista googlaamatta vieläkään, mikä on esimerkiksi Long Mac ja mitä tarkoittaa Topped Up eli olen vielä pysynyt muutamissa varmoissa valinnoissa, mitä kahviin tulee. Useimmat kahvilat menevät myös usein aikaisin iltapäivästä kiinni, tyyliin kolmelta. Kuka ei muka halua kahvia koskaan neljän jälkeen? Tai teetä ja pullaa?
80-luvun aukioloajat
Suurimmat osat kaupoista menevät nekin kiinni aina tosi aikaisin ja ovat sunnuntaisin suljettuina. Kuin 80-luvulla ikään.
Perthiläiset liikenteessä
Siviilissä luultavasti ihan mukavan rennot yksilöt tuntuvat muuttuvan täällä ratissa kunnon raivopäiksi. Tilaa ei anneta eikä armoa, tööttiä ja sormimerkkejä käytetään ja puskureiden väliin jätetään tuskin nyrkin mentävää koloa. Ystäväni sanoin: you shouldn’t be a butt sniffer.
Kärpäset
Kärpäset ovat täällä aivan oma lajinsa. Niitä on kesäisin paljon ja ne tähtäävät aina suoraan silmiin, korviin tai suuhun. Veikkaan, että ovat kuumuudesta niin nestehukkaisia, että hyökkäävät siksi suoraan lähteelle.
Toilet vs. Bathroom
Yhdysvalloissa vessoista käytetään ilmaisuja bathroom tai restroom. Totuin bathroomin käyttöön niin, että täällä käytettävä toilet tuntuu edelleen mun korvaan tosi oudolta. Mulle se kuulostaa aina siltä, että ihmiset hakevat vessatilojen sijaan pelkkää vessanpönttöä.
Chips, boot, jumper
Ranskikset tilataan täällä Chips to take-away, ei Fries to go. En meinaa edelleenkään saada sanottua chips silloin, kun tarkoitan ranskanperunoita. Chipsit kun ovat mulle sipsejä. Mun kaverit täällä sanovat chippies, kun tarjoilevat sipsejä (sipsuja?), yksi tosin sanoo uskollisesti crisps. Mutta se onkin englantilainen. Auton takakontti on boot eikä trunk ja huppari on jumper eikä sweater. Täällä siis puhutaan eri kieltä kuin mitä mä olen oppinut puhumaan ja paikallisten aksentti on toisinaan myös niin laiskanpyöreää, että ymmärrä siitä pahimmillaan vain noin kolmasosan.
Palaan näihin listoihin uudestaan ensi vuonna! Ehkä sitten aika on jo tehnyt tehtävänsä ja olen päässyt sisään näihinkin kummallisuuksiin. Lämpimään jouluun olen muuten tottunut jo niissä määrin, ettei se päässyt edes ylimmälle listalle. Että ei muuta kuin G’day Mate ja Happy Holidays!
Tämä ajan kulumisen taivastelu on osa mun jokavuotista kommunikointiani, mutta on se kyllä taas vaikea uskoa, että sekä vuosi 2020 että ensimmäinen kokonainen kouluvuosi täällä ovat tulossa nyt yhdessä päätökseensä. Aika on lopulta mennyt nopeasti, vaikka se välillä mateli. Me selvisimme vähällä, vain kuuden viikon mittaisella kotikoulujaksolla maalis-huhtikuussa ja heti perään pidennetyllä kolmen viikon syyslomalla.
Eka uusi asia, joka tuli koulun suhteen vastaan tammikuussa, oli ostaa lapsille koulupuvut. Konalla univormuksi riitti pelkkä koulun logolla koristeltu t-paita, kun lastemme nykyisessä koulussa asuun kuuluvat tietynlaiset hatut, reput, kengät, sukat, shortsit, housuhame, pitkät housut, takit, paidat ja lisäksi vielä urheiluasu liikkatunneille sekä talvi- että kesäpituuksissa. Kaiken kaikkiaan jotkut Australian koulupuvuista haiskahtavat vähän vanhanaikaisille, mitä nyt olen lapsia katukuvassa vuoden aikana stalkannut. Jokainen koulu saa asunsa itse kyllä määrittää ja vaihtelua on siinä mielessä, että toisissa pakollisena asuna on vain kauluksellinen koulun pusero. Asuilla oli viikon aikana myös tietty rytminsä: maanantaisin mentiin peruspuvuissa, tiistaisin liikkavaatteissa eli talvella sinisissä tuulipuvun housuissa ja tummansinisessä urheilupaidassa, kesäkaudella urheilushorteissa, keskiviikkoisin ja torstaisin taas peruspuvussa ja perjantaisin urheilushorteissa ja house shirtissä. Viikon aikana erilaisia paitoja oli siis meidän koulussa käytössä kolme. House shirt on lasten oman ryhmän eli talon logolla varustettu paita, jossa ollaan myös aina kaikki urheilukisat. Kaikki koululaiset on jaettu neljään eri taloon, joissa kilpailevat palkinnoista vuoden aikana ja touhuilevat kaikenlaista yhdessä aina perjantaisin. Talot ovat siitä hyvä idea, että niissä on lapsia jokaiselta luokka-asteelta ja sisarukset ovat aina samassa talossa keskenään. Niinpä kaikki koululaiset tutustuvat muihinkin kuin oman luokkatasonsa lapsiin ja samalla myös kaikkien näiden sisaruksiin.
Lapset inhosivat näitä koulupukuja vielä ekana koulupäivänä, jolloin tuo yläkuvakin otettiin, mutta eivät ole sen jälkeen sanoneet asiasta yhtään mitään. Kun muutama sata lasta istuu samassa veneessä, ei koko pukua tule enää varmaan niin ajatelleeksikaan. Kaikkeen tottuu. Molemmat ovat kyllä kasvaneet paitoihinsa tässä vuoden aikana ja tarvitsevat joitakin uusia tulevalle vuodelle.
Kouluvuosi alkoi tänä vuonna tammikuun viimeisellä viikolla ja kesälomalle jäädään nyt alkavan viikon perjantaina. Lukuvuosi on jaettu neljään kymmenen viikon mittaiseen jaksoon ja jokaisen jakson välissä on kahden viikon loma. Tässä lukuvuosien välillä oleva, pian alkava kesäloma on seitsemän viikon mittainen. Mä olen tykännyt ihan älyttömästi tästä rytmistä. Lapset eivät ole väsyneet koulunkäyntiin kuin ihan vasta tyyliin toissaviikolla, kun ovat saaneet ottaa vapaata tasaiseen tahtiin. Opettajille tällaiset lomat ovat myös jaksamisen kannalta enemmän kuin hyvät, eikä sen kesäloman tarvitse olla sitten niin pitkä, kun lomalle ei lähdetä täysin vuodesta uupuneena.
Koulupäivät olivat aina, joka päivä, kaikilla koululaisilla saman mittaiset, 8:40-15:10. Päivät ovat siis heti alkuun pitkät, mutta niin se vaan Kuopuskin näytti jaksavan päivät ihan yllättävän hyvin. Iltapäivän tunnit olivat usein enemmän leikkiä, tutkimuksia, projekteja ja touhua, kun aamuisin tehtiin tiukemmin akateemisia aineita. Luokat olivat usein auki erilaisten töiden ihailulle ja jaksoin ihmetellä koululla erilaisten materiaalien ja värien paljoutta ja määrää. Molemmat kävivät kerran viikossa kouluaikana myös soittotunneilla, mikä vapautti sen ajan arki-illasta.
Koulukirjat eivät vuoden aikana kulkeneet koulusta kotiin kertaakaan eikä meille lähetetty kotiin lukujärjestyksiä. Jaksojen sisällä painotukset vaihtuivat opetuksessa jonkun verran niin, että joskus opiskeltiin enemmän vaikka tiedettä ja joskus biologiaa. Kaikki matskut, vihkot, penaalit ja systeemit pysyivät kuitenkin aina koulussa. Läksyjä ei siis tullut kaikista opiskeltavista aineista, vaan tokaluokkalaisella Kuopuksella oli läksynä ainoastaan englantia ja nelosluokkalaisella englantia ja matikkaa. Kuopuksella oli vuoden ajan käytössä läksyvihko, johon viikon aikana merkitsi lukemansa kirjat, yhden päivässä, ja johon kirjoitti sanoja ja lauseita. Esikoinen sai aina viikon alussa läksymonisteet, yleensä kolme sivua viikolle. Läksyt sai tehdä viikon aikana omaan tahtiin ja palauttaa ne piti viimeistään seuraavan viikon maanantaina. Läksyissä oli erilaisia kirjoitustehtäviä sekä matikan laskuja ja ongelmanratkaisua.
Lasten opettajat olivat vuoden aikana ihan hämmästyttävän hyvin kärryillä lasten osaamisesta. Oppimista mitattiin selkeästi Suomen tapaa enemmän erilaisilla pistareilla ja testeillä. Esikoinen inhosi quizejä, joita mahtui monta jokaiseen viikkoon. Mä en itsekään kannata kilpailemista kouluaineissa ollenkaan, joten ymmärrän paremmin kuin hyvin, etteivät kaiken maailman nopeustestit innosta. Se vähä, mitä tunteja tai niiden loppuja sivusta seurasin, meno oli usein opettajajohtoista: opettaja opetti, oppilaat kuuntelivat, opettaja kysyi, lapset vastasivat. Kaikkialla oli hiljaista ja rauhallista eikä minkäänlaista sekoilua siedetty ollenkaan. En tiedä, millaisessa marssijärjestyksessä projekteja tehtiin, mutta tunneilla vallitsi kyllä kuri ja järjestys.
Koulueväiden ja – lounaiden pakkaaminen ei mun mitään suosikkipuuhaa ole edelleenkään, mutta sellaista se nyt vaan täällä on. Vuoden aikana jossain vaiheessa molemmat alkoivatkin yllättäen pyytää kouluun myös lämmintä ruokaa, joten eväsrasioiden pakkaaminen muuttui vähän. Pakkasin kylmälaatikoihin aina omenaa, kurkkua ja porkkanaa, paahtoleivän ja keksin. Nämä syötiin kympin välkällä aamusta. Lounas, joka oli 12:30, olikin sitten lämmin eli pakkasin termareihin jotain ihan super perus arkiruokaa kalapuikoista erilaisiin pastakastikkeisiin.
Vuoden aikana lapset saivat ihania koulukavereita, joista on näin vanhempanakin helppo tykätä. Todistukset tässä kouluvuoden lopulla olivat molemmilla tosi hyvät. Sen lisäksi, että molemmissa kerrotiin molempien tehneen vuoden aikana significant progress and fantastic growth, vielä tärkeämpänä pidän sitä, että Esikoisen todistuksessa luki, että ”He has made the difficult adjustment to a new school and country with a great attitude and determination” ja Kuopuksella ”A friendly nature and genuine desire to build strong relationships is seeing her developing caring, respectful friendships with her peers.”
Kaiken kaikkiaan siis hieno vuosi ja mahtava palaute. Voitte varmasti uskoa, että on aika helpottunut olo.
Konalla 