Meillä häämöttää tämän yhtäkkisen, viiden päivän täyslockdownin loppu edessä tänä iltana. Länsi-Australian nopea reagointi tilanteeseen on ollut suorastaan hengästyttävää. Viime sunnuntaina ilmoitettiin, että yksi hotellikaranteenin vartijoista oli saanut tartunnan, jonka jälkeen noin kaksi miljoonaa ihmistä määrättiin koteihinsa ja melkein kaikki palvelut, ulkonaliikkumiset ja tapaamiset sammuivat saman päivän aikana siihen. Tämän epäonnisen (asiaa tutkitaan) vartijan lähipiiristä yksitoista ihmistä asetettiin pakkokaranteeniin niin ikään valvottuun hotelliin. Tähän mennessä kaupungissa on tämän viikon aikana testattu n. 50 000 ihmistä, eikä yhtään positiivista tartuntaa ole löytynyt.
Perth siirtyy muutaman tunnin kuluttua rajoitusten suhteen seuraavaan vaiheeseen. 14. helmikuuta saakka kaikkialla on edelleen maskipakko, emmekä me keskusta-asujat saa liikkua täältä kaupungin laitamille. Ihmiset voivat tavata toisiaan korkeintaan 20 hengen porukoissa, urheilla voi, kouluun mennään, mutta yökerhot ja kasinot pysyvät kiinni. Jos tänä siirtymäaikanakaan ei uusia tartuntoja ilmaannu, rajoitukset nostetaan 14. päivän jälkeen pois ja elämä täällä jatkuu taas normaalina, kuten viimeisten 10 kuukauden aikana se on ollutkin. Elämme kyllä kummallisessa kuplassa täällä Länsi-Australiassa, ei voi muuta sanoa.
Maanantaina Perth hillseillä syttyi hallitsematon metsäpalo, jonka alue kasvaa edelleen. Tähän mennessä palo on tuhonnut 81 kotia ja 10 000 hehtaaria maata. Vain tiistaina savuhaitat olivat meille saakka niin suuret, että päivittäinen tunnin sallittu ulkoilu jäi lyhyeksi. Huomenna pitäisi onneksi sataa, minkä toivotaan ja odotetaan tuovan apua tähän sydäntäsärkevään tilanteeseen.
Mulle tämä viikko on ollut henkilökohtaisella tasolla monia tunteita nostattava, positiivisessa mielessä. Sain tällä viikolla vihdoin irroitettua normaalia paljon enemmän aikaa opinnoille ja suoritin loppuun sekä Cognitive Behavioural Therapy Practitioner että Certified Clinical Trauma Specialist-kurssit. Itkin hetken, kun latasin todistuksia koneelle. Myönnän kyllä itkeneeni muutaman kerran myös luentoja kuunnellessa, koska opin niistä niin paljon uutta, enkä malta odottaa oppivani vaan lisää ja enemmän kaikesta. Tajusin opiskellessa koko ajan yhtä aikaa, miten vähän vasta mistään tiesin ja sen, miten helppoa kaikki oli mulle ymmärtää. Mun aivot on vaan luotu sellaiseen asentoon, että ihmismieli ja sen kytkeytyminen kehoon, tunteisiin ja aiempaan oppimiseen on mulle kaikessa haasteellisuudessaan jotenkin yksinkertaista. Tämä tietysti viittaa vain siihen, että olen löytänyt maailman kaikesta tarjonnasta sen oman intohimoni, johon laitan mielelläni aikaani ja keskittymistäni. Muutamat kurssit ovat mulla edelleen kesken ja niihin yritän pureutua seuraavaksi.
Nyt lähden tästä rakentelamaan Lego-kaupunkia Kuopuksen kanssa. Hyvää viikonloppua jokaiselle!
Konalla 