Viimeinen

Kirjoitin tämän blogin ensimmäisen postauksen aika tarkkaan tasan neljä vuotta sitten muuttokaaoksen keskeltä Helsingistä. Blogi sai välittömästi pieneksi blogiksi ison ja ennen kaikkea uskollisen lukijakuntansa. Tämä blogi on jo kuitenkin pidempään jäänyt kirjoittajansa muiden kiireiden polkemaksi ja kokenut tästä syystä karvasta kuihtumista alkuvuosien postaustahtiin nähden. Olen joutunut miettimään blogin lopettamista muistakin syistä jo pidempäänkin, niistä lisää tuonnempana.

Luin lopettamista miettiessäni kaikki mun postaukset alusta saakka läpi. Blogi eleli Konalla kirjoittajansa tavoin iloista liitokautta ja tekstiä tuli paljon ja hei aika hyviäkin! Monet teistä lukijoista ovat kulkeneet alusta saakka matkassa mukana ja kaikista kamalinta tässä onkin ajatus siitä, että mulla ei olisi enää teitä blogituttuja. Tai no, jään kyllä stalkkaamaan muita edelleen, mutta ei se silti ihan sama ole.

On silti jotenkin kiva voida lopettaa tämä neljä vuotta kestänyt tarina sellaiseen kohtaan, että meille kuuluu nyt tosi hyvää. Me ollaan ihan tässä tämän vuoden aikana saatu sellaisia kavereita, joiden kanssa on tuntunut heti siltä kuin oltaisiin tunnettu aina. Meillä on ollut ihan mahtavia bileitä, illallisia ja muita hengailuja yhdessä eikä kukaan tunnu muistavan, että me tavattiin ehkä vasta maaliskuussa. Ennen kaikkea ihmiset meidän elämässä ovat täälläkin, kuten Suomessa ja Konalla, sellaisia, joihin voi luottaa ja nojata. Elämä on nyt just oikeissa kohdin sopivan tavallista ja toisissa sellaista, mikä saa dopamiinin virtaamaan. Työjutut ovat menneet tänä vuonna molemmilla kovaa vauhtia eteenpäin nekin.

Lapset jakselee myös oikein mukavasti. Enää en paljoa jaksa painia sen kanssa, että suomi taittuu molemmilla kuin englannista kääntäen ja että suomeksi lukeminen on vähän kuin alkavia lukuharjoituksia kuuntelisi. Maailmalla 8-vuotiaaksi kasvanut Kuopus kertoi mulle juuri tohkeissaan, että kaverillaan on pussi of tommosia, mikä nyt ei millään kielellä tarkoita yhtään mitään, paitsi että ajatuksensa taustalla oli tietenkin bag of those. Pussin sisältö jääköön arvoitukseksi. Molemmista on kasvamassa melkoisia muusikoita ja Esikoinen pääsi yllättämään meidät myös yhdessä koulun tanssiesityksessä, jossa veti hip hoppia paremmin kuin äitinsä aikoinaan. Lasten luontaisten lahjakkuuksien nouseminen on ollut viime aikoina jotenkin ihmeellistä.

Puoliso kirjoitti kaverinsa kanssa joitakin vuosia sitten biisin, joka meni täällä miehen tuottamana yhdelle tunnetulle kantrilaulajalle. Biisi on maaliskuisen julkaisunsa jälkeen keikkunut listoilla täällä Australiassa, oli parhaimmillaan koko maan kattavalla radiosoittolistalla kolmosena ja edelleenkin top 20:ssa. Biisin menestys on tuonut miehelle täällä lisää töitä ja ansaittua arvostusta ja luonnostaan tuollainen mukava ja helposti lähestyttävä tyyppi on ollut sittemmin entistäkin toivotumpi työkaveri monelle alan ihmiselle. Huvittavaa jotenkin, että yleensä urbaania poppia tuottava mies tuli täällä tuottajana tunnetuksi ensimmäisenä juuri kantrilla, mutta mikäpä nyt meidän perheessä sillä lailla oppikirjaa mukaillen koskaan menisikään. Eipä ole ainakaan tahtia haitannut, päinvastoin.

Mä olen opiskellut aivan hiessä tämän meidän Perthin kaksivuotisen ajan (sekä jo muutamia vuosia ennen Konaa). Olen tehnyt täällä yhdessä kuntoutuskeskuksessa harjoittelijana töitä työnohjaajan kanssa nyt jo hyvän aikaa ja ottanut vastaan muutamia yksilöasiakkaitakin viikossa. Mulla on enää yksi moduuli käymättä, jonka jälkeen pystyn rekisteröitymään täällä ammattirekisteriin. Aivan kreisiä. Ehdin tässä yhdessä vaiheessa myös melkein uupua kotikäynteihin ja tästä ja muutamasta muusta syystä vaihdan työnantajaa lokakuussa: aloitan silloin työt valmistuneena ja täysipäiväisenä counsellorina, mikä on ihan hullua jotenkin. Sain viime viikolla East Perthistä työhuoneen, jota voin käyttää kahdesti viikossa asiakastyöhön ja kuntoutuskeskuksesta toivotaan jo, että jatkaisin siellä ryhmäterapian parissa palkattuna työntekijänä rekisteröitymiseni jälkeen. Sain viime kuussa myös osa-aikatyön netticounsellorina ja tätä hommaa teen jo muutaman tunnin viikossa. Olen myös tänä vuonna vihdoin oppinut ihan täysin aidosti sanomaan, että olen itsestäni ihan hullun ylpeä. Olen vuosia tehnyt työtä tätä kohti, pitänyt tavoitteen mielessä ja sitoutuneesti opiskellut, oppinut ja harjoitellut. Nyt osaan jo sanoa myös sen, että olen kyllä tosi rohkeakin, vaikka en ole mukamas niin aikaisemmin itsestäni ajatellut. Mutta ottaa se kyllä rohkeutta alkaa verkostoitua itselle vielä semivieraassa maassa, ottaa ammattiroolia ympyröissä, joissa ei oikeasti ole koskaan ennen ollutkaan ja jotenkin tehdä se niin, että saa työstään vielä hyvää palautetta. Puuh. Kaikki tämä on tuonut mulle ihan älyttömästi virtaa eikä vienyt sitä – on ollut ihanaa voida tehdä työtä, josta tykkään ja jossa olen hyvä, ja syyskuusta eteenpäin pystyn panostamaan siihen vielä nykyistä täysipainoisemmin. Tämä on myös suurimpia blogin lopettamiseen liittyviä syitä: työni takia haluan varjella yksityisyyttäni tiukemmin, eikä omien kelojen jakaminen blogiin istu enää tulevaan ammattirooliin.

Meidän lokakuinen äkkimuutto osoittautui lopulta kaiken stressin jälkeen oikein hyväksi muutokseksi. Me asutaan edullisesti vuokralla keskustan liepeillä muutamasta pienkerrostalosta muodostuvalla omalla, aidatulla alueella, jossa on pihalla uima-allas, pieni kuntosali ja sauna. Parasta täällä on (saunan lisäksi) se, että ollaan saatu muutamista perheistä hyviä kavereita ja lapset suhaa asuntojen välillä vapaasti kuin kotimaassa aikoinaan. Välillä leikkivät keskenään pihalla ja kesäisin viedään porukkaa päivittäin uimaan. Nyt näin syksyllä viileys vie meitä lähinnä vain saunaan ja sen edessä istuvaan porealtaaseen. Täällä tulee tosi usein sellainen hämärä fiilis, että miten ihmeessä meille on voinut käydä näin hyvin. Koti on pieni, mutta kiva, tämä kaupunginosa luonteikas kuin mikä ja tämä oma, pikku kommuuni tuo omalla tavallaan turvaa arkeen.

Me tykätään Perthistä kaupunkina tosi paljon. Olen monta kertaa miettinyt, että mun pitäisi kuvata teille kaikki tämän kaupungin parhaat palat, mutta nyt jäi tekemättä, ellen Instagramin puolella joskus innostu. Katsokaa vaikka tämä neljän minuutin video, niin näette itsekin, miten uskomattoman kaunista täällä on ja saatte näin lähtijäisiksi myös maistiaisen siitä, missä me liikuskellaan päivät pitkät. Kaiken tuon lisäksi kaupunki on täynnä livemusapaikkoja, hyvää ruokaa, rouheaa arkkitehtuuria, katutaidetta sekä lapsiystävällisiä ravintoloita ja puistoja, joissa jokaisessa on leikkialueen lisäksi grillit kaupunkilaisten ilmaisessa käytössä. Tämä on todella ihastuttava kaupunki. Jos kirjoittaisin matkablogia, täältä saisi materiaalia jatkuvasti, koska täällä myös tapahtuu paljon. Melkein kahdessa vuodessa olen oppinut jo jotenkuten täällä kulkemaankin ja autolla ajelen tien vasemmalla puolella jo kuin vanha tekijä. Yksi mun viikon lempiautoiluhetkistäni muuten on, kun laskettelen alas mun harjoittelupaikasta Perth Hillseiltä takaisin kohti keskustaa ja sen komeasti horisonttiin piirtyvät pilvenpiirtäjät siintävät jossain kaukana edessä, aurinko paistaa ja musa soi. Osa teistä lukijoista varmaan muistaa, että mulla oli tapana joskus Konan kalkkunaisia katuja kruisaillessa kuunnella Bruno Marsia toistolla ja pitää yhden naisen discoa mennessäni. Brunon lisäksi luukutan useimmiten soulia, mutta tämän hetken anthemini on kyllä ihan toista maata. Ajattelinkin nyt näin läksiäislahjaksi antaa teille mun toukokuun 2021 tunnusbiisin kuunneltavaksi ja tehkää se myös sitten oikein: soittakaa volat täysillä yksin autossa Joel Corryn ja Mnekin Head & Heartia noin kymmenen kertaa putkeen, niin saatte oikein sellaisen jaetun kokemuksen erään Perthistä bloginsa lopettavan kanssa. Ja jatkossa tulettekin sitten ajattelemaan mua aina, kun tämä biisi soi, silloinkin, kun ette haluaisi. Olkaa hyvä.

Tämä tarina alkoi Helsingistä ja lähti lentoon Konalla, jonka jälkeen rauhoittui tänne Perthiin. Me ollaan tällä hetkellä tosi onnellisia ja juurtuminen Länsi-Australiaan tuntuu paremmalta ajatukselta kuin mikään muu meille tarjolla oleva vaihtoehto. Moni asia on meidän päissä muuttunut, ollaan kasvettu ja venytty ja kotouduttu maailmalle niin, ettei täältä tee vieläkään mieli pois. Me voidaan nyt tosi hyvin.

Lämmin kiitos jokaiselle blogia seuranneelle ja meidän kanssa maailmaa ympäriinsä matkanneelle. Melkoinen reissu on ollutkin! On ollut suuri ilo teille kirjoittaa ja teidän kommentteja ja ajatuksia lukea. Kaikkea hyvää jokaiselle.